*

karirosenlof

Äänestäjän ohjekirja.

Arvon lukija. Pyydän naulaamaan tämän viestin seinääsi ja ottamaan sen pois vasta tulevien eduskuntavaalien 2015 äänestyspäätöksesi jälkeen. Tulevat vaalit ovat yhdet tärkeimmistä vaaleista koko Suomen historiassa.

Suomi on niin monen vaikean kysymyksen äärellä , että jokaisen meistä on nyt toimittava parhaan osaamisensa  mukaan ja äänestettävä viisaasti.  Tämä on ainut keino, jolla voimme pelastaa hyvinvointivaltiomme. Ne voimat, jotka ovat ajaneet maamme tähän kaaokseen muistavat kyllä äänestää. Älä siis jätä tätä mahdollisuuttasi käyttämättä. 

 

10 Teesiä

 

1.) Vaikka politiikka ei välttämättä sinua juuri kiinnosta, niin kiinnostu siitä edes pintaraapaisun verran, koska politiikka vaikuttaa kaikkeen. Siis aivan kaikkeen, jopa maitopurkin hintaan, jonka noudat lähikaupasta. Se vaikuttaa myös siihen onko tätä kyseistä lähikauppaa edes olemassa.

2.) Valitessasi henkilöä ketä äänestät , pyri selvittämään mahdollisimman hyvin hänen osaamistasonsa asiassa, jota hän pitää keskeisenä teemana omassa ohjelmassaan.

3.) Älä anna hienojen isolla rahalla tehtyjen mainosten hämätä sinua. Rahalla saa kauniita kasvokuvia, hienoja mainoksia, mutta sillä ei voi ostaa parasta osaamista edustamaan sinua.  Todellisia helmiä ehdokkaksi löydät myös piememmän budjetin omaavilta ehdokkailta.

4.) Älä ole puolueuskollinen, jos et löydä varmasti hyvää edustajaa puolueesi sisältä, on parempi äänestää yli puoluerajojen kuin, että äänestät huonoa ei sopivaa edustajaa.

5.) Ajattele edustajaasi kansan johtajana, joten hänen toimintansa ja käytöksensä on oltava hänen arvovallalleen sopivaa.

6.) Älä äänestä henkilöä vain siksi, että hän on kuuluisa.

7.) Älä anna poliittisen muistisi olla lyhyt, vaan paneudu edes hetki siihen, mitä edelliset edustajasi  ja hallitukset ovat saaneet aikaan.

8.) Se, joka on eniten esillä ei välttämättä ole paras ehdokas, koska media antaa tarkoituksenmukaisesti tietyille henkilöille paljon media-aikaa.

9.) Jos valitset henkilöä, joka on jo ollut vaikuttajana, niin mieti hänen onnistumisiaan ja epäonnistumisiaan eduskunnassa.  Mikäli koet hänen epäonnistuneen, ei sinun tarvitse kantaa huonoa omatuntoa, vaikka et häntä äänestä.

10.) Esitä edustajallesi rohkeasti  hyviä kysymyksiä mahdollisuuksiesi mukaan ja pyydä vastaukset niin, että hän myös perustelee näkemyksensä. Näin näet myös hänen asiaosaamisensa tason eri elämän osa alueilla.

Muutamia  kysymys esimerkkejä alla. Lisää kysymyksiä toki voit kehitellä itse, jotka puhuttelevat juuri sinua. Pääasia, että teet niitä ja teet omat johtopäätöksesi siitä, että onko hän kykenevä henkilö johtamaan Suomea seuraavan neljän vuoden ajan.

 

Arvon kansanedustajaehdokas.

Jos tulette valituksi, oletteko valmis purkamaan Suomesta hyvävelijärjestelmää?

Oletteko valmis jarruttamaan Suomen omaisuuden myyntiä ulkomaille?

Oletteko te valmis panostamaan Suomen huoltovarmuuteen?

Kantanne puoluekuriin?

Mikä on teidän kantanne NATO jäsenyyteen?

Oletteko valmis tukemaan vielä ulkomaisia pankkeja taloudellisesti?

Näetkö järkeväksi Suomen palauttaa enemmän itselleen itsemääräämisoikeutta?

Oletteko valmis muuttamaan nykyistä perimistoimintaa niin, että toimien kohdalle joutuneen uhrin ei tarvitsisi maksaa satojen prosenttien permiskorkoja ja menoja?

Oletteko valmis muuttamaan esimerkiksi kaivoslainsäädäntöämme, että meiltä ei vietäisi   maarikkauksiamme?

Kerrotko kuinka näette, kuinka saamme taloutemme uudelleen nousuun?

Oletteko te valmiita erottautumaan Euro valuutasta?

Oletteko te valmis purkamaan Suomesta turhaa byrokratiaa ja säännöksiä, jos niin mitä?

Mikä on kantanne meidän Venäjän pakotteisiin, sekä yleisesti suhteistamme Venäjään? Näettekö Venäjän uhkana vai mahdollisuutena?

Suomessa on satoja tuhansia työttömiä ja työttömien määrä lisääntyy koko ajan. Teidän ajatuksenne työllistää Suomalaisia?

Nuoriso työttömyytemme on lisäksi huikeasti kasvamassa. Kuinka huomioitte tulevia nuoria ja heidän mahdollisuuksiaan yhteiskunnassamme?

Onko pakolaispolitiikka mielestäänne hoidettu oikein? Jos ei, niin kuinka muuttaisitte sitä?

Oletteko Suomen kansanedustaja vai EU:n eudustaja?

Oletteko vilpittömästi valmis taistelemaan sen eteen, että eriarvoisuus ja kasvavat leipäjonot saadaan kuriin?

Oletteko valmiit riisumaan valtaa pois rahalta ja siirtämään sitä enemmä takaisin kansalle? Jos, niin kuinka sen tekisitte?

Oletteko valmis ajamaan Suomeen valtionyhtiöille palkkakattoa, sekä yleistä eläkekattoa?

Oletteko valmis työskentelemään sen eteen, että myös maaseutu pysyy Suomessa tulevaisuudessakin elinvoimaisena?

Oletteko valmis torjumaan tiukasti veroparatiisijärjestelyjä?

Kuika loisitte pienyrittäjille Suomeen kannustavamman ilmapiirin toimia?

 

Kirjoitus on julkaistu 4.11.2014 täällä blogistaniassa, mutta ajankohtaisuuden vuoksi laitan uusinnan.  

 

 

Muista jakaa tietoa kirjoituksesta mikäli pidit siitä.

 

Suosittelen lämpimästi lukemaan myös muita mielenkiintoisia blogini kirjoituksia kuten:

 

Suomalainen. Oletko valmis tulevaan elintasoromahdukseesi?

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179087-suomalainen-oletko-v...

Suomi olisi edelleen maailman rikkaimpia maita jos,    

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178257-suomi-olisi-edelleen...

Suomalainen - tiesitkö, että sinut on ryöstetty?

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178374-suomalainen-tiesitko...

 

Sydämmelliset kiitokset vielä lukijoilleni, tekstieni linkittäjille, sekä suosittelijoille. 

 

Lisää kirjoituksiani löydät profiilini takaa

 

Cheers 

 

Kari R

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Tuli oikein pitkästä aikaa lisättyä blogi. Tosin sekin uusintapainoksena. Kyllä tähän omaan aktiivisuuteen vaikuttaa tämä todellinen tilanteen latteus. Koko systeemi yhtä mössöä ilman yhtään raikkaita uusia todellisia avauksia.

Muutamia vaalitenttejä seuranneena, ei voi muuta sanoa, kun samaa syöksyä tulee Suomi kyntämään, mikäli nämä voimat jatkavat, jotka syöksyn ovat aikaan saaneetkin. Voi Suomi parka.

Itse olen havainnut pienpuolueiden suunnasta parhaat puheenvuorot ja reippaimmat avaukset. Toivon sydämestäni menestystä heille, edes jonkinlaisen vastapainon saamiseksi vallitsevaan tilanteeseen.

Käyttäjän TimoSotikoff kuva
Timo Sotikoff

Korjataanpa lausuma "pienpuolueet" vielä muotoon: "eduskunnan ulkopuoliset puolueet". Ääniä on kaikilla tällä hetkellä yhtä monta eli 0kpl joten turha puhua erikseen pienpuolueista.
IPUlla voittoon!

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Laskettuja ääniä on todellakin tällä hetkellä 0. Eikä taida todelliselta jäsenmäärältään yksikään puolue yltää yli 100 000, silti niillä on valta tässä tasavallassa yhdessä erinäisten tahojen kanssa.

Toimituksen poiminnat