*

karirosenlof

Laillisesti ryöstetyt

Hei sinä, ulosottovelallinen perintätoimistojen uhri.  Et ole yksin.  Kanssasisariasi ja -veljiäsi alkaa Suomessa olla jo kohta puolimiljoonaa ihmistä.  Sinua riistetään kylmänviileästi viimeiseen kertyneeseen koronkoronkorkoon saakka. Siitä huolehtivat valtion päättäjät, jotka ovat mahdollistaneet sinun loputtoman laillisen lypsämisen.

Sinä Suomen kansalainen, joka syystä tai toisesta olet menettänyt luottotietosi. Sinulta evätään täysin elämä vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi. Et saa vakuutuksia, puhelinta, nettiliittymää, vuokra-asuntoa. Olet kuin yhteiskunnan spitaalinen. Elät käytännössä avovankilassa. Linja on armoton.

Ulosottomaksut, oikeudenkäyntikulut ja perintäkulut ylittävät usein pääoman moninkertaisesti. Ulosottomenettely on uskomattoman upea rahantekokone niille harvoille, joille sen meidän johtajamme ovat luovuttaneet.  Sinua riistävät täysin lailliset ulkomaiset ylikansalliset perintätoimistot, jotka nauttivat rahoistasi veroparatiisien kautta. Tutustu aiheeseen artikkelissa ”Kun kansa vaikeroi veloissaan, tämä firma kukoistaa:  kassavirta  +34 %” http://www.talouselama.fi/uutiset/kun+kansa+vaikeroi+veloissa+tama+firma+kukoistaa+kassavirta+34/a2211863

Suomessa harjoittavat menestyvää toimintaa yksityiset toimistot kuten Aktiv Kapital, Lindorff ja Intrum Justitia.  Esimerkiksi näille yhtiöille on luotu uskomattoman upea business, jossa jokainen velallinen saa maksaa loputtomasti korkoja, kuluja, korkoja, koronkorkoja ja kuluja velkojen pikalisävoittona -suoraan veroparatiisitileille.  Lindorfille aiheeseen liittyvät kysymykset ovat vaikeita kuten seuraava artikkeli  osoittaa: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100416084939_uu.shtml

Tämän kaiken mahdollistavat oman kansakuntasi johtajat.  Lisäksi he ovat antaneet mahdollisuuden uudelle rahantekokoneistolle, pikavippifirmoille.  Pikavippien kautta saat haettua sen viimeisen oljenkorren vaikeaan taloustilanteeseesi, ja siitä korresta maksaa heille satojen prosenttien korkoja.

Olet siis päässyt loputtoman rahanteon keskipisteeseen, mutta valitettavasti toimit maksajan roolissa. Sinun lapsesikin pääsevät hyvällä todennäköisyydellä osallisiksi, koska köyhyys on periytyvää. Usko minua, sinua ei haluta ulos tästä kierteestä, koska olet uskomattoman hyvä rahasampo heille, jotka tästä kaikesta hyötyvät päättäjiemme myönteisellä suostumuksella. Päättäjät eivät ole puolellasi. Muuten he olisivat sinua auttaneet.

Tämä sama mekanismi toimii myös valtiotasolla. Pankit luotottavat valtioita, joilla ei ole koskaan varaa maksaa luottojaan.  Näin ollen ne pääsevät loputtomasti lypsämään veronmaksajia ja viemään kaiken kansallisen omaisuuden kuten kaivokset, sähköverkot, pohjavedet, metsät.

Mutta älä huoli. Kuten alussa mainitsin, pelkästään teitä perinnän uhreja  on kohta puolimiljoonaa ihmistä. Niitä, joita ei ulostottoperintä kohtaa,  riistetään veroilla, että saadaan joitain valtion velkoja hoidetuksi. Tälle lailliselle ihmisten ryöstölle voidaan tehdä yhdessä  totaalinen loppu.  Joukossa on voimaa.

Muista äänestää.  Kun mietit ehdokasvalintaasi, selvitä hänen kantansa seuraaviin kysymyksiin:” Oletteko valmis tekemään kaikkenne, että ihmisten laillinen ryöstö lopetetaan? Oletteko valmis äänestämään sen puolesta jopa yli puoluekurin?”  Mikäli ehdokas vastaa myöntävästi, anna äänesi hänelle. Mikäli vastaus on kielteinen,  etsi suoraselkäinen ja rohkea ehdokas, joka ei palvele rahan valtaa.  Mikäli meistä  jokainen toimii näin, on laillinen suomalaisten ryöstämispolitiikka kokemassa kohtalonsa tulevien vaalien myötä.  Sekä yksilö- että valtiotasolla.

 

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Lisäys  26.11. 2014  Sydämelliset kiitokset kaikille kommentoijille ja lukijoilleni. Kirjoitusta on luettu kahden päivän aikana 59 974 kertaa. Se kertoo siitä valtavasta tuskasta ja vääryydestä, jota asia pitää kokonaisuudessaan sisällään.  Tämä tilanne vaatii todellakin korjauksen, jotta yhteiskuntamme tulee oikeudenmukaiseksi ja paremmaksi meille kaikille. 

Asia tärkeyden vuoksi ajattelin kirjoittaa aiheesta lisää. Olisi hyvä tuoda esille näitä ihmisiä koskevia todellisia tarinoita, jotta ymmärrettäisiin kuinka hirvittäviä ihmistragedioita järjestelmä on saanut aikaiseksi. 

 

Muista edelleen jakaa tietoa aiheesta.

-----------------------------------------------------------

Lisänä voit ottaa yhteyttä Jorma Jaakkolaan  90luvun laman uhrina. Jorma on tutkinut hyvin tarkasti syitä mistä tämä kaikki juontaa juurensa.

edit

Toivon, että 1990-luvun lamassa kärsineet velalliset ottaisivat allekirjoittaneeseen yhteyttä.

Teemme yhdessä kunnon nettiryöpytyksen!

Terveisin
Jorma Jaakkola
044-565 9234
jorma.a.jaakkola(a)gmail.com

 

----------------------------------------

Muista jakaa tietoa tästä kirjoituksesta, mikäli pidit siitä. Valtamediat eivät mielellään asioista välttämättä kerro. Muutos lähtee teistä. Luodaksemme paremman tulevaisuuden meille kaikille, tarvitsemme tekoja. Niissä jokainen meistä on tärkeä. Ilman tietoa ja ymmärrystä on meidän turha odottaa muutosta.

 

Kirjoittellen nykyään täältä Espanjan päästä vähän rennonpaa blogia ”Operaatio Varpaat mereen”http://operaatiovarpaatmereen.blogspot.com.es/ tervetuloa katselemaan myös sitä

 

Suosittelen lämpimästi lukemaan myös muita mielenkiintoisia blogini kirjoituksia kuten:

Voiko Suomi ja suomalaiset selviytyä velkahelvetistään?

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182056-voiko-suomi-ja-suoma...

Hyvää ”itsenäisyyspäivää” Suomalaiset

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181776-hyvaa-%E2%80%9Ditsen...

Laillisesti ryöstetyt Osa II - Syyttömänä valtion hirsipuussa

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181634-laillisesti-ryostety...

Sinisilmäisyyden hintalappu.

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181238-sinisilmaisyyden-hin...

Profetia Suomen kansalle

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181058-profetia-suomen-kans...

Korruptiotako Suomessa?

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180798-nyt-meni-hermot-kirj...

Suomalaiset -maailman nopein kansa.

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180138-suomalaiset-maailman...

Unelma paremmasta maasta

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179751-unelma-paremmasta-ma...

Suomalainen. Oletko valmis tulevaan elintasoromahdukseesi?

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179087-suomalainen-oletko-v...

Suomi olisi edelleen maailman rikkaimpia maita jos,    

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178257-suomi-olisi-edelleen...

Suomalainen - tiesitkö, että sinut on ryöstetty?

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178374-suomalainen-tiesitko...

Energiaomavarainen Suomi

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176825-energiaomavarainen-s...

 

Kirjoitukseni ovat tavoittaneet huikeat  yli 100 000 sivukatselua kuukaudessa suositustenne vuoksi. Syvä kiitos tästä! 

Lisää kirjoituksiani löydät profiilini takaa. 

 

 

 

Cheers

 

Kari R 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

65Suosittele

65 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (194 kommenttia)

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Jälleen täyttä asiaa kaima, kiitos !

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kannustavasta kommentista kaima. Tämä on todella mittavan luokan yhteiskunta ongelma. On se kumma ettei tähän puututa.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Suurkiitos Kari kirjoituksesta!

Tämän on todellakin mittavan luokan yhteiskunnallinen ongelma.
Suomen kaikkien aikojen suurin taloudellinen katastrofi.

Satun tietämään, mitä tulevan pitää, sillä olen tutkinut 1990-luvun syntyä ja laitonta jälkihoitoa.

Keinot eivät velkojen perintään (1990-luvun lamassa velkaantuneen velallisen perinnän tavoin) tule olemaan laillisia, vaan perusteetonta perintää, jota voi nimittää rahanpesuksi.

Perintäkeinot tulevat olemaan samat laittomat keinot, jotka 18.3.1992 tehdyllä päätöksellä otettiin käyttöön 1.5.1992, viisi päivää ennen Koiviston konklaavia, jossa presidentti Koivisto teki Suomen tuomioistuinlaitokselle selväksi, että pankkien on laittomalla, siis lakiin perustumattomalla menettelyllä voitettava velallinen.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #21

1990-luvun laman jälkihoidon keinot otetaan käyttöön tulevassa rytinässä.

Nyt taustalla on Euroopan pankkiunioni ja globaaleiden lainamarkkinoiden toimet, eli jossakin (ilmeisti FEDin pankkiholvissa) on alkuperäiset velkakirjat, joilla kaikkien velallisten lainat halutaan saada perittyä viimeistä lanttia myöten.

1990-luvun lamassa Suomen laittoman perinnän taustalla oli ETA-sopimukseen kirjoitettu mukautusmääräys alla olevan pankkien vakavaraisuusdirektiivin Suomea koskeneen mukautusmääräyksen toteuttamiseksi.

Tosiasia on, että Valtioneuvoston ja Suomen Pankin 18.3.1992 julkistaman tiedotteen mukaan pankkien pelastamiseeen tarvittavista operaatioista oli sovittu eli hallituksen ensisijainen pyrkimys oli noudattaa ETA-sopimuksen erikoisvaatimusta (Neuvoston direktiivi 89/647/ETY, 18.12.1989, luottolaitosten vakavaraisuussuhteesta).

Direktiivin vaatimaa vakavaisuutta ei olisi saavutettu määräajassa sopimalla yrittäjien kanssa lainan takaisinmaksamisesta.

Sitaatti Valtioneuvoston ja Suomen Pankin tiedotteesta, jossa pankkien vakavaraisuuden nostamista oli kutsuttu "Pankkien luotonantomahdollisuuksien turvaamiseksi":

"Valtioneuvosto
Suomen Pankki
Julkaistavissa 18.3.1992 klo 11.30

Tiedotusvälineille

Pankkien luotonantomahdollisuuksien turvaamiseksi on päätetty mm. seuraavista toimenpiteistä ja toimenpide-esityksistä:
- pankkien pääomarakennetta vahvistetaan,
- matalakorkoisten peruskorkosidonnaisten pankkiluottojen korkoja korotetaan,
- talletutusten ja obligaatioiden veronhuojennuslakia muutetaan ja
- arvopaperipörssin välityksellä tapahtuvaan arvopaperikauppaan sovellettavasta leimaverosta luovutaan,
- lisäksi eduskunnalle annetaan lisämenoarvioesityksen yhteydessä esitys valtion vakuusrahaston perustamisesta.

Pankkien kannattavuus on olennaisesti huonontunut ja niiden vakavaraisuus on heikentynyt. Vakavaraisuuden heikentyminen uhkaa johtaa luotontarjonnan supistumiseen tavalla, joka syventää lamaa ja vaarantaa talouden nousun käynnistymisen. Tämän ns. luottolaman estämiseksi tarvitaan kiireellisiä toimia."

--

Vaadittavat toimenpiteet olivat keväällä 1992 niin kiireelliset, ettei Suomen korkea valtiojohto voinut lainaa ottaneiden yritysten pelastamisella (eli Ruotsin mallilla) saavuttaa pankkien vakavaraisuutta.

Nyt velallisen perinnän takana on Euroopan pankkiunioni, joka haluaa kaikista kansalaisista ja heidän syntymättömistä lapsista velka- ja vero-orjia.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #24

Hyvä lukijani!

Kysymyksessä on todella suuri kokonaisuus lähihistoriasta.

Tässä on asiaan liittyvää:
http://jormajaakkola.fi/perustuslain%20EY-mukautus

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #21

Hyvä lukijani!

Lue kauppalehden keskustelusta Työvoima- ja elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen Pekka Tiaisen aloittama keskustelu perusteettomasta perinnästä eli väärien taloustuomioiden purkamisesta ja poistamisesta.

Sama asia tulee velkojen perinnässä koskemaan jokaista suomalaista.

Lue kaikki sivut (nyt 19).

Tässä linkki:
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/th...

JK:
Minua pyydettiin asioita tutkineena osallistumaan kyseiseen keskusteluun.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #27

Kiitos Jorma että osallistut keskusteluun. On upeaa, että tuot noita asioita perin pohjin esille, jotta jokainen meistä saa oikeaa tietoa siitä, kuinka meitä oikeasti ryöstetään päättäjiemme siunauksella.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

On helppoa ymmärtää miksi näihin ei puututa. Kyse on taas siitä väestön osasta, jolla ei mene hyvin ja jotka eivät ole päättämässä asioista. Mutta arvatkaapa vaan, jos noilla päättäjillä olisi samanlaisia ongelmia, niin saataisi tällaisen toiminnan kieltävät lakipykälät aikaan hyvin nopeasti. Mutta eiväthän he mitään kurjuudesta tiedä, kun meidän verorahoillamme tuolla mälläävät hyvillä kuukausiansioilla.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #75

Kiitos kommentista Irma.

Olet täysin oikeassa ja siihen on saatava muutos. Meillä on se etu puolellamme, että meitä on kansasta valtaenemmistö. Asioita voi aina muuttaa, eivät nämä ole kiveenhakattuja. Tarvitaan vain ja ainoastaan johtamaan ihmisiä, jotka ajattelevat kansan etua, ei rahan ja vallan etua. Sehän on meidän itsemme valinnasta kiinni. Jokainen meistä voi vaikuttaa.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Kyllä muuten puututaan ja kovalla kädellä, jos keväällä äänestäjät päättävät mandaatin siihen suoda. Ehdokkuuteni julkistetaan virallisesti vasta loppuviikosta, mutta voin luvata, että tällaisilla asioilla pelleily loppuu, mikäli se minusta on kiinni. Tunnen nimittäin jokaisen variaation, koska olen niihin niin omassa elämässä kuin käytännön työssä törmännyt, eikä minulle voi mustaa valkoiseksi valehdella.

Velkakiikkuun voi joutua aivan kuka tahansa ja helpoimmin ne, jotka ottavat yrittäjinä riskejä, joita kukaan muu ei ole halukas kantamaan. Yrittäjä on yksin vastuussa sekä omista että lainarahoista kuin myös työntekijöistään. Poutasäällä ollaan kyllä kilvan tuomassa sateenvarjoa, mutta sateen alkaessa riistetään pois, joskus tosin syystäkin, mutta silti täytyy jättää ihmisarvoisen elämän eväät.

Keskustelin ihan äsken puhelimessa yhden leskirouvan kanssa, joka on ollut kova yrittäjä koko ikänsä ja kaikki maksunsa maksanut, kunnes törmäsi itsestään riippumattomiin ongelmiin, eikä kyennyt enää velkojaan maksamaan. Asuu yksin sitkeänä omakotitalossa, ilman sähköjä neljättä vuotta, koska ei ole vara maksaa laskua. Kun talo on oma, kukaan ei suostu ojentamaan auttavaa kättä, ellei ensin myy taloaan pois ja muuta kunnan elätiksi. Auttaa silti muita täysin pyyteettömästi.

Olen kyllästynyt suhteettomiin velka- ja korkovääryyksiin, joista suurin osa on sattuman tai hetken harkitsemattomuuden seurausta. Näistä löytyy miljoona eri tarinaa, mutta kukaan ei halua kuunnella. Velallinen tuntee usein myös häpeää kuvitellessaan olevansa yksi harvoista. Ei tarvitse. Sadat tuhannet ovat tälläkin hetkellä suurissa talousvaikeuksissa ja määrä tulee kasvamaan.

Nämä koronkiskojat ovat täysin turha ammattikunta. Kansantalouden, ihmisen ja yrittäjän kannalta työn hedelmät riistävä rikkakasvi, joka on kitkettävä juuriaan myöten. Ihmisarvoinen elämä pystytään haluttaessa takaamaan monellakin muulla keinolla, mutta tällä se ainoastaan riistetään.

Koska ratkaisuja löytyy mielin määrin, voidaan varmaan tulkita, että vain tahto puuttuu?

Minun on turha edes pitää mitään vaalipuheita, koska kaikki löytyy blogistani vuodesta 2011 saakka, eivätkä ne periaatteet ole muuttuneet tai myynnissä. Kiitos saamani vuorovaikutuksen, olen paljon viisaampi ja valmiimpi kuin aloittaessani. Silloin en edes voinut uneksia lähteväni pilalle runneltuun politiikkaan, mutta kun muita vapaaehtoisia, suoraselkäisyyttä osoittavia lähimmäisiä näkyi kovin vähän, päätin heittää voimieni rippeet peliin.

Niillä mennään. Suomen ja suomalaisten puolesta. Ketään suosimatta, ketään väheksymättä. Vain toimiva kokonaisuus mielessä.

Toit esille yhden tärkeimmistä asioista, joka ei kokonaisuuteen sovi mistään näkökulmasta. Kiitos siitä!

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #98

Kiitos kommentistasi Timo Isosaari.

Olet ensimmäinen poliitikko tai politiikkaan pyrkivä henkilö, joka uskaltaa omin nimin ja kasvoin astua puolustamaan näitä blogissani käsittelemiä asioita. Iso hatun nosto siitä. Muita ei ole juuri näkynyt.

Tiedän, että tätäkin kirjoitusta lukevat hyvin monet tulevat politiikot ja nykyiset ministerit, sekä kansanedustajat, koska he pitävät tällä Uuden Suomen alustalla omia blogejaan. Lisäksi minulla on ohjelma josta näen hyvin lukijoiden määrän ja liikehdinnän. Esimerkiksi pelkästään eilen lukijoita oli tälle kirjoitukselle yli 16 000 henkilöä. FB tykkäyksiä liki 7000.

Tämä vain kuvastaa sen, että ei ole poliitikoilla kiinnostusta oikeasti ihmisiä koskeviin asioihin. Puhutaan kuitenkin noin 10 % koko kansasta.

Jatka Timo samaa rataa ja pidä lupauksesi, niin voit olla varma, että kansan tuki on takanasi. Jos nykyisillä valituilla johtajilla olisi rohkeutta ja tahtoa, kai he voisivat kommentoida, että ei huolta me hoidamme kyllä asian kuntoon. Tee sinä se heidän puolestaan, he eivät pysty siihen. Oikeudenmukaisen miehen takana on kansan tuki.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari Vastaus kommenttiin #103

Kiitos Kari, yksi edustaja ei muuta mitään, vaan sen tekevät kansalaiset, kunhan edustajat antavat siihen mahdollisuuden. Nythän luvataan kilvan karsia niitä mahdollisuuksia.

IPU on ensimmäinen yritys kohta sataan vuoteen siihen suuntaan, että ajettaisiin mahdollisimman suoraa kansanvaltaa ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Toivottavasti onnistumme, porukalla, koska jokainen meistä tarvitsee toistensa tukea.

Kovaakaan keskustelua ei pidä nyt välttää, jotta realiteetit selviävät, mutta vaalien jälkeen on löydyttävä laaja yksimielisyys tavoitteista ja strategioista, sillä muuten meidät hukka perii. Siinä rajoilla mennään, ettei ole jo aiheutettu peruuttamatonta vahinkoa koko maalle.

Liian monelle ihmiselle on jo aiheutettu. Nyt saa riittää.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #105

Kiitos kommentista Timo ja rohkeudesta taistella tätä rahan ja ahneuden valtaa vastaan. Kaltaisiasi todellakin tarvittaisiin sinne enemmän.

Paljon onnea vaalityöhön Itsenäisyyspuolueen riveissä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Onkohan tulossa Nuijasodan uusintapainos Suomeen?

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Pekka. Siihen se ennemmin tai myöhemmin johtaa, jos ei vääryyksiä tahdota korjata. Ihmetyttää tosiaan, miksi ihmeessä meidän kansan on oltava aina uhrina ja muut käärivät voitot. Tämäkin asia olisi naurettavan helppo korjata, jos vain tahtoa olisi.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Ruotsin vallan aikanakin tuotot meni Tukholmaan. Aletaan olla kohta 1700-luvulla siltä osin.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Kumpa olisikin tulossa jonkinlainen vallankumos, kun ei edes mielenilmauksia ole Suomessa paljoa näkynyt kuin marginaalisten ryhmien toimesta, ja nehän valtamedia demonisoi ja monet niistä on jo nitistänyt.

Tätä toisen ja kolmannenkin posken kääntävää kansakuntaa...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Miten nollasta voi enää nyhtää, eli miinuksella olevia ja ilman tuloja olevia ei kannata rahastaa, mutta kannattaa kuitenkin. Sehän on kuin kimalaisen lento, kukaan ei ole kertonut sille, että sen siivet eivät riitä nousuun saati laskuun.

Verottaja on suurempi tohelo, kuin nuo perintätoimistot, verottaja arvioverottaa sinua monta vuotta sen jälkeenkin, kun on jo saanut sinut polvilleen. Verovelkasi kasvaa kolminkertaisesti hetkessä siitä mistä kohtaa sinä olet jo heittänyt pyyhkeesi kehään.

Kukahan sielläkin istuu ja lähettelee varattomille ennakkoverolappuja, ihan vain vanhasta muistista, luulisi että dementiaosastot ovat ainoastaan vanhaikodeissa tai sairaaloissa, mutta verovisatoissakin on omat demetikot, jotka eivät muista, että yrittäjä on jo lopettanut toimintansa vuosia sitten.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Ari.

Verottaja jäi tosiaan pois tästä tekstistä, mutta kiitos lisäyksestä. Siellä olisi kanssa paljon korjattavaa.

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Verovelka kuitenkin vanhenee viidessä vuodessa, mutta muut velat eivät vanhene koskaan.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Totta kaima. Hautaan asti. Sehän tässä on mielenkiintoista, että murhasta selviää lusimalla, mutta perimiskuluista, koroista ja koronkoroista ei.

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus

Ei vanhene verovelka jos vaihdetaan välillä virkailijaa ja uusi rohmu tekee selväksi että velalliselta kynitään liian vähän, jonka jälkeen laaditaan uusi ja tehokkaampi maksusuunnitelma.

Tämän ne osaa ja sillä tavalla pidetään esim. joku onneton ex-yrittäjä löysässä hirressä vaikka 25 vuotta!

Ainoa pelastus on jos sattuu vaikka perimään jotain niin vasaran alle pistetään. Velasta voi 3/4 osaa olla verovelkaa joka juoksee noin 10% korolla...

Jouni Nordman

http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2014/11/25/vi...
Eli onneksi EU on tässäkin ongelman ratkaisija, jolloin voi itse määritellä missä maassa ja minkä sääntöjen mukaan haluaa asioita käsitellä. Eli pääosissa myös negatiivinen on vapaasti liikkuvaa, jossa Suomalaista velan antamaa kohdellaan sillein kun asuin maan lait määrittelevät.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #138

"jolloin voi itse määritellä missä maassa ja minkä sääntöjen mukaan haluaa asioita käsitellä."

Jaa että lähtee Englantiin/Saksaan/Ranskaan käymään oikeutta Suomessa otetusta satasen pikavipistä tai edes viidensadan?

Jouni Nordman Vastaus kommenttiin #139

No, yrittäjille normaalisti tossa vaiheessa on hyvällä lyhyellä vähintään 5v vuoden nettopalkka piirissä, eli voi hyvin suopeammassa ympäristössä sen kuitata inhimillisesti.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #138

Kiitos Taloussanomien linkinstä!

Marja-Leena Kuronen

Verottaja lopettaa välittömästi ennakkoverolippujen lähettämisen ja verottamisen, kun täytät Y6 lomakkeen ja ilmoitat, että yritystoiminta on loppunut.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

On se hurjaa kun parinkympin lasku muuttuu perintätoimiston käsissä yli kolmensadan arvoiseksi arvopaperiksi.

Joskus aikanaan tunnettiin käsite koronkiskonta

http://fi.wikipedia.org/wiki/Koronkiskonta

Kohtuuttomat palkkiot eivät olekaan koronkiskontaa vaan liiketoimintaa.

Näin ollen Lindorff ja kumppanit lähettävät asiakkaalle A4:n ja laskuttavat tästä kuluina ja palkkioina pari satalappusta ensi alkuun.

Itse korkohan heillä on varsin kohtuullinen.

Paitsi kun korko alkaa kasvaa korkoa korolle.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Juha-Pekka.

Moottoripyöräkerhojen perintä taitaa olla armeliaampaa, kuin meidän johtajiemme siunaama systeemi.

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus

Nyt on hyeenoilla ja korppikotkilla juhlavuodet...

Nehän saa pistää korkoa vaikka 1000% ja kaikki on ihan laillista

Kiinnostaako päättäjiä?

Mitäs luulisitte..

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Timo. Eipä ole yhdelläkään puolueella ollut pienintäkään halua ollut korjata tilannetta. Päin vastoin. He ovat olleet luomassa tämän ihmisiä elävältä syövän hirviö järjestelmän. Eli eipä niitä juuri kiinnosta.

Käyttäjän jariojala kuva
jari ojala

Aramean kielessä velka on synonyymi sanalle synti. Jeesus opetti kyseisellä kielellä. Minulle pakanana tämä aiheuttaa mielenkiintoisia mielleyhtymiä.

Velka on orjuuden muoto.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Jari.

Tämä on juuri se pointti. Järjestelmällä pyritään orjuuttamaan ihmiset täysin toimintakyvyttömiksi.

Mikael Kerokoski

Mitä tästä opimme? Kannattaa maksaa laskut ajoissa.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Väärin, väärin. Opimme että riski kuuluisi kahdelle osapuolelle. Nyt valtio tukee vain toista vaikka yhteiskuntasopimus on tehty oman kansalaisen kanssa.
Velkaisuus EI ole synti, koron periminen ja rahan teko rahasta ON.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Mikael. Toivottavasti et koskaan kohtaa sairautta, työttömyyttä tai muuta hankalaa tilannetta elämässäsi. Vältä myös ikääntymistä ja loukkaantumisia.

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus

Aina löytyy jostain näitä "Maikkeleita" joilla on mennyt kaikki niiin hienosti putkeen...siis uraputkeen, eläkeputkeen jne. Ei ne halpishommista, pätkätöistä, saneerauksista tai kestolamasta tajua yhtään mitään...

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Talousdemokratia ja itsenäinen valtion pankki, korot takaisin valtion käyttöön ja verot sitä myöten pienemmiksi, kiitos.

Olemme jo maksaneet 70 mrd ulos korkoina euroaikana. Olisihan näillä ollut hieman käyttöä omassakin kansantaloudessa?

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Alexander. Näillä eväillä olisi hyvä aloittaa uudelleen Suomen nousu. Kannatan.

Jotu Karjalainen

Turha ehdokkailta mitään kantoja on kysellä, kun ei ne niiden mukaan siellä äänestä.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Jotu. Siksi tämä systeemi tarvitsee muutoksen. On yksinkertaisesti vaan toimittava niin kun on luvattu. Ei kai se ylipääsemätöntä voi olla.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Jotu, ota ehdokkaista selvää ennakkoon, äänestä, ja jos poikkeaa, niin tee ehdokkaastasi sen jälkeen selvää. Sinultakin löytyy sanan säilä, jolla sivaltaa paskahousu polvilleen.

Karilta jälleen erinomainen kirjoitus näistä belsebuubin palvelijoista.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kannustavasta kommentista Timo.

Pyrin tässä taas herättelemään ihmisiä, jotta he saisivat todellista kuvaa tilanteesta. Ei tätä välillä todella itsekkään todeksi usko mitä meille tehdään. Homma vain sen kun jatkuu.

Sydämestäni toivon, että olet yksi niitä henkilöitä, jotka tuonne meidän asioitamme menee hoitamaan. Pakkohan tämän vääryyden on joskus loputtava.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Islaminuskoisia maita pidetään usein takapajuisina, mutta siellä ei velasta peritä korkoa, koska Koraani kieltää koronkiskonnan. Myös Raamattu kieltää koronkiskonnan, mutta meillähän kirkko on myynyt jo kaikki aatteensa ja periaatteensa!

Kiitos Kari kirjoituksestasi, se ottaa kantaa todella tärkeään asiaan ja koskettaa lukemattomia huono-osaisia ihmisiä!

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Markku.

Näin on. Koronkiskonta on todella pöyristyttävää kaiketi kaikkien uskontojen piirissä. Välillä tuntuu, että olemmeko me myyneet todellakin kaiken ideologian, aatteet, isänmaan, uskonnon ja itsemme vain ja ainoastaan rahan jumalalle. Kuinka ihmeessä tämä on muutoin mahdollista ja hyväksyttyä?

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Kristinuskokin kielsi korkojen ottamisen, mutta tähänkin jostava mieli keksi ratkaisun. Rahaa annettiin lainaksi ilman mitään korkoa, mutta sitten sovittiin myöhästymissakko. Tämä sakko oli nimeletään korko. Alkuperäisessä systeemissä siis sovittiin siitä, että lainaaja maksaa lainan takaisin myöhässä, jolloin hän joutuu maksamaan myöhästymissakon.

Jotain yhtymäkohtia tähän perintähommaan siis on. Suuret perintäkuluthan ovat tavallaan myöhästymissakko.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Mikko.

Itse käytän temiä "Laillistettu ryöstö" se kuvaa mielestäni vallitsevaa tilannetta parhaiten.

J.f. Kreus

Kari Rosenlöf puhuu asiaa.

Rahavallanedustajat ovat luoneet järjestelmän, jossa velkavankeus on ollut päämääränä ja joka on toteutunut globaalisti. Niin ihmiset/kansa, kuin myös valtiot ( eli kansa, joka valtion velan maksaa ) ovat velkaantuneet.
Suomessa ulosottovelallisia on n. 500.000. Tuossa luvussa ei ole mukana varattomaksi todetut, eivätkä ne, joiden ulosottovelka on "vanhentunut". Näitä ulosoton ulkopuolella olevia lienee ainakin muutama sata tuhatta lisää. Yli 18-vuotiaita on maassamme n. 4 mljoonaa, joten joka 5. suomen täysi-ikäinen kansalainen kuuluu Kari Rosenlöfin kuvailemaan "yhteiskunnan spitaalisten" ryhmään... ja tulevina vuosina sankoin joukoin yhä useampi, kun Suomi on lähivuosina Kreikan tasolla taloutensa puolesta; työttömyys lisääntyy rajusti, asuntojen hinnat romahtavat kysynnän hiipuessa, kulutus vähenee ja taantuman kierre syvenee.

Asuntovelallisten velan kokonaismäärä on tuplaatunut 10 vuodessa n. 40 mijardista eurosta yli 80 mijardiin euroon. Asuntokunnista joka toinen on asuntovelallinen. Kun tuo kupla puhkeaa, niin ulosottovelallisten määrä todennäköisesti tuplaantuu.

Suomessa on paljon muutakin "laillistettua ryöstämistä", kuin Kari Rosenlöfin jutussaan esille tuomat, mutta hyvä, että näitä tuodaan framille.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Juuri näin!

Velalinen voisi mennä pankkiin kysymään velkakirjaansa nähtäväkseen.

Voi olla, että velkakirjat on arvopaperistettu lainojen vakuuksiksi jonnekin.

Siis jo etukäteen "myyty" Aktiv Hansalle myytyjen 1990-luvun laman velkakirjojen tavoin.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista J.f

On totta, että laillista ryöstämistä todellakin on useammalla tasolla, mutta yhteen postaukseen ei tahdo kaikkea saada mahtumaan.

Tuo kuplan puhkeaminen minuakin tässä hirvittää. Olisi korkea aika rueta muuttamaan syteemiä niin, että iskut edes olisivat pehmeämmin vastaanotettavissa.

Hannu Hyvärinen

Erinomainen kirjoitus Karilta!

Suomessa luottotietojärjestelmä on viety liian pitkälle. Jos luottotiedot sattuu jostain syystä menemään, niin tipahtaa aivan pohjalle ja sen jälkeen ei saa mitään. Ei mitään vakuutuksia, ei vakuutuksia autoon, ei luottokorttia, puhelinliittymän saanti voi olla vaikeaa, osa pankeista (OP) ei myönnä visa-electron korttia eikä edes nettipankkitunnuksia. Lyötyä lyödään. Ei saa asuntoa, paitsi ylihintaan yksityisiltä markkinoilta, jos pystyy olemaan tarpeeksi vakuuttava ja/tai vuokranantaja ei jostain syystä tarkasta luottotietoja. Asunnonsaanti voi kaatua vielä tässä vaiheessa, jos vuokranantaja vaatii ottamaan kotivakuutuksen ja haluaa nähdä, että se on myös otettu.

On älytöntä, miten ihmisestä tulee aivan pohjasakkaa. Monesti luottotietojen menetys ei ole tahallisesti itse aiheutettua, vaan taustalla voi olla moninaisia syitä esim. pitkäaikainen sairaus, yrityksen konkurssi, toisen ihmisen taatut, maksamattomat lainat jne. Jos syyllistyt rikokseen ja istut vankilassa, niin yhteiskunta auttaa työpaikan, järjestää asunnon ja sopeuttaa takaisin yhteiskuntaan. Jos menetät luottotiedot, olet yhteiskunnan pohjasakkaa ja kukaan ei varmasti auta. Perintätoimistot pitävät huolen, että juuri kun nimi on "puhdistumassa", pyörähtää juttu uudestaan jälkiperinnästä ja pitää huolen ettei lypsettävä pääse karkaamaan liian helpolla.

Hauskinta on, että laki asettaa tietyt rajat perintäsummille. Tietyssä tapauksissa, esimerkiksi jos katsotaan että perittävä on vaikeasti perittävä, tai perintätoimisto joutuu tehdä ylimääräisiä töitä velallisen osoitteen selvittämiseksi voivat perintäsummat ylittyä.

Pienien perintätoimistojen kanssa pärjää, siellä asiakaspalvelu on inhimillistä ja ystävällistä, pahimpia ovat Intrum ja Lindorf, joiden kanssa palvelu on tehty tarkoitusella kovin vaikeaa ja siten että sieltä ei mitään ylimääräisiä tietoja heru, jos/kun jossain vaiheessa elämää velkaantunut alkaa omaa velkavuorta purkamaan. Lisäksi on täysin älytöntä että kokonaisvelkaa ei saa mistään selville, vaan velallinen joutuu soittamaan kaikki mahdolliset perintätoimistot läpi ja kyselemään, että onko joku juttu vireillä. Myös useiden velkojen yhdistäminen yhdeksi köntiksi ja siihen maksusopimuksen tekeminen isoissa perintätoimistoissa tuntuu olevan vaikeaa.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos Hannu kannustavasta ja painavasanaisesta kommentistasi.

Asia on kirjaimellisesti näin. On se vaan kumma, että yksikään puolue ei ole asiasta tippaakaan kiinnostunut, vaikka kansa nääntyy tilanteeseen ja lisää riistettäviä on jonossa laman myötä.

J.f. Kreus

Karin esitämään listaan voisi lisätä monenlaisia "laillistetun ryöstön" muotoja:

- Jo kertaalleen raskaasti verotetulla ansainnalla maksettu omaisuus konfiskoidaan muutamassa sukupolvessa 100%:sti perintäverotuksella.

- Autoverotus, verotus ylipäätään... ei liene vaikeaa jatkaa listaa.

Veroja tietysti pitää olla ja jonkun niitä maksaa, jotta yhteiskunta voisi ylipäätään toimia, sosiaaliturvaa saataisiin kohdennettua jne... mutta suurpääoma ei veroja juurikaan maksa, eikä ole koskaan maksanut.

Kun aiheeseen vielä lisätään miten yrittäjyys on tehty Suomessa mahdottomaksi erilaisten byrokratiakoneiston luomin lupa- ja sääntelymenettelyin, joissa yrittäjät hukutetaan lippujen ja lappujen täyttämiseen, näyttää tulevaisuus jokseenkin pysähtyneeltä tai pikemminkin jyrkkenevältä alamäeltä, jossa vauhti vain kiihtyy.

Vielä työtä ja verotuloja maksava osa kansasta maksaa jatkuvasti kasvavan työttömien tai sosiaaliturvan piirissä olevan kansan osan elämisen, asumisen ja olemisen... ja ylisuureksi, jo kestämättömäksi, paisuneen julkisen talouden byrokraattikoneistoineen jne jne.

Käyttäjän seppohautaaho kuva
Seppo Hauta-aho

Kysymys on kansanvallan ja rahavallan välisestä kamppailusta. Isot yritykset ja pankit omistajineen pelastetaan kansalaisten varoilla, mutta kansalaiset saavat kärvistellä velkaorjuudesta - eikä heitä pelasteta pinteestä edes muiden kansalaisten varoilla. Näin kansalaiset pysyvät nöyrinä ja alistettuina.

Suomalaiset alistuvat kauan ja kärsivällisesti törkeisiinkin laittomuuksiin, vääryyksiin ja epäkohtiin. Kansalaiset äänestävät vaaleissa innokkaasti niitä henkilöitä, jotka riistävät ja sortavat heitä kaikkein eniten. Vaikka joku poliitikko on käyttäytynyt näin vuosien tai jopa vuosikymmenien ajan, hän saattaa saada edelleen runsaasti ääniä ja jopa tasavallan presidentin viran.

Alistuvaisuuttaan suomalaiset perustelevat usein sillä, että maata hallitsevia ihmisiä tulee kunnioittaa ja totella, sillä he ovat esivalta. Vaikka perustuslakimme mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, ei tajuta, että Suomessa kansa on kokonaisuudessaan esivalta, ei jokin suppea ryhmä. Ajatellaan myös, että runsailla tiedoilla, kokemuksella ja akateemisilla oppiarvoilla varustetut vallanpitäjät tietävät, mikä on oikeaa ja viisasta politiikkaa. Monet ovat sitä mieltä, ettei vääryyksiä kannata ”tavallisen pienen ihmisen” vastustaa.

Väestön enemmistön alistuvaisuus on vallanpitäjiemme edun mukaista.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos Seppo erittäin hyvästä kiteytyksestä. Nimen omaan on kysymys kansanvallan ja rahanvallan taistelusta. Eikä tähän pitäisi meistä kenenkään alistua.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Otetaan nyt pienyrityksille erittäin raaka rahastuksen muoto tähän yhteyteen.

Valtio on suuressa viisaudessaan sallinut suuryrityksille oikeuden soveltaa 60, jopa 90 päivän maksuehtoa. Alihankkija siis tekee näin pitkään työtä ja toimittaa materiaalia kohteeseen, saamatta kolikkoakaan ennen eräpäivää. Asiassa on harvoin neuvotteluvaraa.

Koska tällaiseen ei riitä monenkaan pikkuyrityksen kassa, joudutaan turvautumaan samojen perintäyhtiöiden factoring-rahoitukseen, eli ne lunastavat alihankkijan myyntilaskut itselleen ja perivät alihankkijalta osuuden laskun loppusummasta.

Laskimme erään kirjanpitäjän kanssa, että hänen asiakkaidensa kohdalla rahoitusyhtiön maksuajalta perimä palkkio vastasi yli 30 % vuosikorkoa.

Rahoitusyhtiö ei ota mitään riskiä yritysasiakkaiden suhteen, eli se rahoittaa vain "varmojen maksajien" saatavia. Yksityishenkilöitä koskevia myyntilaskuja ne eivät rahoita lainkaan, koska summat ovat pieniä ja riski suurempi. Siihen on sitten kertomasi välineet.

Tämä ei tuota kansantalouteen mitään lisäarvoa, mutta tekee yrittämisestä ja työnteosta entistä vaikeampaa ja kannattamattomampaa.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Ei siis ole ihme,ettei uusia toimivia yrityksiä synny,kun ei ole mahdollisuutta päästä alkuunkaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jos factoring rahoitusmahdollisuutta ei olisi tarjolla, niin sitten ne samat pienyrittäjät joutuisivat odottamaan sen 90 päivää aina. Nyt niillä on mahdollisuus päättää "lainata itseltään", mutta sitähän ei tarvitse tehdä, jos rahoitus järjestyy muuta kautta. Maksuehdot puolestaan ovat ostajan ja myyjän keskinäiseen sopimukseen perustuvia eikä valtio tai kukaan muukaan kolmas taho voi sellaiseen alkaa puuttua. Jos yritys diktateeraa sellaiset maksuehdot, että toimittaja ei suostu toimittamaan, niin sitten ei saa tavaraa.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Huono diili anyway, mutta pakko, koska muita maksavia asiakkaita ei juuri ole. Nahkoineen vedetään projekti kerrallaan, ellei satu olemaan erityisosaamista vaativa ala.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #147

Joskus voi olla huono diili ja joskus ihan luonnollinenkin maksuaika, riippuen toimituksen luonteesta. Mutta et kai kuvittele, että valtio voisi lainsäädännöllisesti määrätä kahden kaupan osapuolten välistä sovittua maksuaikaa? Lisäksi myös ulkomaankaupassa voi joskus käyttää facturing menettelyä, jos pankki luotettavan ulkomaisen ostajan kohdalla on siihen suostunut. Olisiko Suomen lainsäädännöllä valtaa ulkomaiseen ostajaan päin?

Myönnä pois, että tämä on kuolleena syntynyt ajatus kokonaisuudessaan.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Kuka vastaa" kiristyskoroista"
15.10.2014 19:59 Ilona Oksanen Lakikiskonnasta, Luottotietojen menetys, Velat, Vipit 6 kommenttia
MOT näytti ohjelman vippikoroista eli kuka VASTAA KIRISTYSKOROISTA SUOMESSA? Köyhiltä ja varattomilta ryöstetään tuhannen korkoa ja rikkaille 1-3% korot! Kekkosen aikana koronkiskurit joutuivat LINNAAN ja kiskurinmaine ei ollut meriitti ,kuten nykyään tuntuu olevan.Korko joka ylitti 50- 80% oli rikos ja rosvousta!

Nykyhallitus EI HALUNNUT korkokattoa kuin 100 -parin vipeille.Vippifirmoilla on omat perintätoimistot jne.Kuka on vastuussa??

Köyhille lainataan rahaa tuhansien,satojen korolla mainonnalla joka on harhaanjohtavaa.Keiden intresseissä on viedä köyhiltä viimeisetkin omaisuudet ja luottotietojen mukana ,perintäkuluin jne.viimeinen mahdollisuus ihmiselämään.

Miksi Suomessa ei ihmisiä auteta mäen päällä,vaan tullaan sylkemään vielä silmille ja potkimaan päähän mäen alla?Miksi pientuloiset ja köyhät eivät saa lainaa es.valtion takauksella ja niin että lyhennys menee suoraan tuista,palkasta?

Jos köyhät maksavat monia satoja euroja vippifirmoille,joustoluotoista,kulutusluotoista,pikalainoista jne.miten he eivät muka pystyisi maksamaan es.pankille 50-100euroa lyhennystä (erä )kuukaudessa? Miten Suomessa koronkiskonta on laillista?Onko tämä kiristystä vaiko mitä?Jos satasen vipistä maksatetaan 50% yli korkoa ja 2000 vipistä verotetaan monien satojen prosenttien korko,on se laillista vai,ja eettistä??Kun korot ovat yli 700-2000 % :kin vuodessa.

Keiden taskut pullottaa korkorahoista? Miksi ei ole lakia korkokatosta ja koronkiskonnasta?Ketkä jättivät tahallaan mahdollisuuden korkonkiskontaan laissa,kun sata varmasti on tiedossa ollut lainan ja vippien hakijoiden tulevat ongelmat ja luottotietojen jne.menetykset tulevien korkojen ja muiden kulujen vuoksi.

http://yle.fi/uutiset/kaleva_EK:n Kokkilan_yhtio_sijoittanut_pikavippibis...

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos Ilona erittäin hyvästä puheenvuorostasi. Tämä on kirjaimellisesti laillista ryöstöä. Me koko kansa kärsimme tästä ja siitä on todellakin tehtävä loppu.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Juu,ennen koronkiskurit joutuivat Linnaan,nykyään he pääsevät sinne juhlimaan Itsenäisyyttämme !

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Tauno.

Juttu on prikulleen niin. Juhlimaan "itsenäisyyden" rippeitämme. Maan kun ahmaisee ulkomaiset jättiyhtiöt, sijoitusrahastot ja pankit veloistamme.

Peter Harjunpää

Asiallinen kirjoitus. Itse olen pohtinut, pitäisiköhän perustaa kansalaisaloite, jolla ajettaisiin yksityishenkilöihin kohdistuvien perintätoimien järkeistämistä, esim rajoittamalla korkojen ja perintäkulujen yhteismäärää enintään alkuperäisen pääoman suuruiseksi. Tämä ainakin toisi jonkinmoista harkintaa perintätoimiin, varsinkin pienehköjen summien moninkertaistamisiin. Silti se edelleen tuottaisi velkojalle enemmän kuin kohtuullisen koron. Mahtaisikohan tälle löytyä tarpeeksi kannattajia?

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Peter.

"rajoittamalla korkojen ja perintäkulujen yhteismäärää enintään alkuperäisen pääoman suuruiseksi"

On tuo tuplaaminenkin todella kova korko. Nyky normi ihmisellä on nippa nappa rahaa ruokaan, joten tuplalaskutukseen ei todella ole varaa. Itse ajaisin huomattavasti loivempaa linjaa ja lakkauttaisin nämä haaskayhtiöt välittömästi jos vain voisin.

Peter Harjunpää

Olen toki samaa mieltä kanssasi, mutta jos asiaan halutaan muutosta se pitää suomalaiseen tapaan hoitaa vähitellen ja tuo kymppien (velkojen) muuttumisen satasiksi tai satasten tuhansiksi estäminen olisi aika hyvä alku. Tuo pääoman tuplaantuminen ei kuitenkaan voi olla kenellekään terveen oikeustajun omaavalle (edes velkojalle) ainakaan liian helläkätistä, silti pienvelallisille tuo olisi merkittävä muutos.

Peter Harjunpää

Jos tuo tuplaantuminen sisältäisi myös oikeudenkäyntikulut, se rajaisi myös ulosottoon vietävien tapausten määrää.

Käyttäjän SamiMikkonen kuva
Sami Mikkonen

Olisko joskus vain niin että joillain yksilöillä on huomattavia vaikeuksia hoitaa omaa talouttaan eri syistä tai sitten on mokattu kertaalleen kunnolla ihan omien valintojen kautta ja tämä ei kyllä sinänsä ole yhteiskunnan vika. Veronmaksajienko sitten pitäisi näiden toheloiden laskut hoitaa? Tässä maassa holhotaan jo muutenkin veronmaksajien laskuun ihan liikaa. Kaikki hienoltakin kuulostavat ratkaisut ja tiet kun tässä yhteikunnassa johtavat kovin usein niin sanotusti Roomaan, joka on veronmaksajan kukkaro.

Henkilökohtaisesti näin laillisena ryöstönä poskettoman joka asiasta verottamisen niin että se työtä niska limassa tekevä yhteiskunnan peruskansalainen, joka lainansa (korkoineen) palkastaan ongelmitta maksaa ja perheensä elättää ei pääse omista ansioistaan nauttimaan yhtään, vaan täysin kädestä suuhun mennään ihan keskituloisenakin kun loput vie verottaja. Tässä maassa keskituloinen maksaa erilaisina veroina ja muina yhteiskunnan pakolla kerääminä maksuina runsaasti päälle 60% tuloistaan ja palkankorotuksetkin syö välittömästi progressiivinen verotus. Lisäksi yrittäminen on tässä maassa täysin kannattamatonta toimintaa, lähinnä sääntelyn ja verotuksen takia.

Epäilen että tätä menoa lähivuosikymmeninä suuri osa Suomen "penaalin terävimmistä kynistä" lähtee ulkomaille ja maahan jää joitakin työssä käyviä, joilla ei ole rahkeita lähteä ja suuri joukko eläkeläisiä sekä sosiaaliturvalla eläviä. Syynä pääasiassa tämän maan verotus ylipäätään, liian pitkälle menevä holhous sekä elämistä sekä yrittämistä hankaloittava sääntely.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Älkää nyt terävät kynät lähtekö ! Kukas minun eläkkeen sitten maksaa ? Itse en ole terävä kynä,joten rakensin tätä maata paljain nyrkein yli 40-vuotta,kunnes terveys petti. Minäkö se rikollinen sitten olen,kun tulin vanhaksi ja sairaaksi ?

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Tauno. Eläkkeitä ollaan dumppammassa kovaa kyytiä EU molokin kitaan. Koko säästövaranto 170 miljardia http://www.tekniikkatalous.fi/talous/eu+laajentaa+... . Eipä sekään tunnu kansaa kovin kiinnostavan.

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Viktor

Kevytmielinen velkaatuminen kunniaan. Kaikki on toimeenpanoa tekevän viranomaisen syytä. Eikun eihän ulosottoviranomainen ole velkaa kenenkään puolesta ottanut?

Ihmetyttää tämä velkaatuneiden ihmisien hyysääminen. Suuri osa ulosottovelallisista on ottanut velkaa selvästi ylivarojen ja heitä pitäisi paijjailla eikä heiltä saisi periä veroja. Jos ei kykene laskemaan yritystoimitaansa kannattavaksi verojen maksun jälkeen niin eikö ongelma ole yrittäjässä eikä yhteiskunnassa? Samat säännöt koskevat niitä yrittäjiä jotka kykenevät selviytymään.

Ulosotto tekee tärkeää työtä. Veroista voi olla montaa mieltä, mutta kaikkien on oltava yhdenvertaisia keskenään, eikä yhdelläkään tulisi olla oikeutta niistä poiketa.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentistasi Sami.

Ei se veronmaksajilta ole pois jos lyötyä ei saa lisää lyödä ja vielä viedä heidän rahansa veroparatiiseihin. Päin vastoin. Jos asiat hoidettaisiin järkevästi, niin meillä olisi puoli miljoonaa ihmistä osallistumassa maan rakentamiseen. Nythän heidät on passivoitu täysin tällä laillisella rosvouksella.

Muusta olen miltei samaa mieltä ja tilanne sen kun vauhdittuu.

Kiitos myös kommentistasi Joonas. Ei täällä kukaan kannata mitään kevytmielistä velkaantumista. Lukisitko tuon leipätekstin uudelleen, niin huomaat mistä tässä kirjoituksessa on kysymys.

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Viktor

Ellei ole aikomustakaan maksaa veroja, eikä kykene niitä laskemaan yrityksen pyörittämistä varten miksi ihmeessä tälläistä yrittäjää pitäisi ihailla?

Verot eivät ole näiden yrittäjien ongelma vaan liian alhaiset hinnat.

Luin tekstin enkä edelleenkään ymmärrä miksi korkoja ei saisi pyytää? Enkä ymmärrä miksi suurin osa ihmisistä kykenee maksamaan velkansa, mutta ne jotka eivät kykene niitä juuri pitäisi ymmärtää. Kerrotko miksi? Eikö juuri sellainen velkaantuminen ole kevytmielistä jos ei kykene pääsemään a) velkajärjestelyyn tai b) takuusäätiön kautta ongelmiaan ratkaisemaan?

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Off-topic, Joonas Helander, sillä Sinä ei ole ymmärtänyt Kari Rosenlöfin blogin aihetta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Eikö juuri sellainen velkaantuminen ole kevytmielistä"

Suomalaisten jos kenenkään pitäisi tietää että myös velanantajalla pitäisi olla vastuunsa, olemmehan maksaneet miljardeja huonoja sijoituksia etelä-Europpaan tehneille pankeille ja sijoittajille ja takuutelleet samoja velkoja kymmenillä miljardeilla.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Veronmaksajilta on pois jos velallinen ajetaan ahdinkoon ja hän jää elämään sosiaaliavustusten varaan koska palkka menisi ulosottoon.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Eli,kun minut ajettiin 90-luvulla ahdinkoon,jäi 9 ihmistä työttömäksi ja veromaksukyky aleni huomattavasti ! Verottaja ei antanut mitään huojennusta,tai maksuaikaa edes korkoihin,joten maksut tuli perintään. Otin pankista velkaa ja maksoin koko paskan,mutta sitä velkaa maksan edelleen. Jollei lamaa olisi tullut,olisin kenties pulskistunut isommaksi ja päässyt " piireihin".

Kuka joutuukaan maksumieheksi,kun yritys kaatuu ?

Olavi Mansikka

raja tohon pistäs saada. vaikka tietyn jälkeen nolla korko. sekä pääasiassa maksun pitäisi mennä pääoman lyhennykseen... eikä korkoihin...

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Olavi. Nimenomaan lyhennysten pitää koskea pääomaa, eikä noita korkoja ja kuluja. Muu on mielestäni silkkaa ahneutta.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Sama tapahtui 1990-luvun laman laittomassa jälkihoidossa:

Ulosotto kohdistettiin korkoihin velkapääoman lyhentämisen sijasta.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #71

Kertakaikkista vääryyttä ja rosvousta. Kyllä kauhulla tätä uutta korttitalon sortumista odotan. Nyt taitaa olla vielä paljon suurempi porukka tulilinjalla kuin viime lamassa. Onkohan tässä ajatus panna kertaheitolla koko keskiluokka nurin ja muut sen mukana. Onhan se oiva keino riistää kaikki loputkin varannot joita Suomineidolla vielä on. On se kumma, että tämä kansa ei jo herää.

Käyttäjän KaiHaavisto1 kuva
Kai Haavisto

Hyvä kirjoitus, olen myös kirjoittanut aiheesta.
Tässä linkki
http://kaihaavisto1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/16734...

Oikeastaan tämä alempi on laajempi. Kannattaa lukea:
http://kaijuhanihaavisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

J.f. Kreus

Erittäin hyvä teksti, jota kävin myös kommentoimassa.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos Kai linkistä. Hyvä kirjoitus. Tätä täytyy pitää meidän esillä, koska meidän johtajillamme ei ole haluja vaikuttaa asiaan.

Hannu Hyvärinen

Joonas, etkö ymmärtänyt Karin tekstiä?

Suomessa yrittäminen eroaa monesta muusta maasta merkittävästi. Täällä yrittäminen on sitä, että heti ensimmäisellä onnistutaan tai sitten ei. Jos ensimmäinen yritys päätyy epäonnistumiseen tai konkurssiin, on sieltä kovin vaikea nousta ainakaan omalla nimellä toimimaan. Siinä vaihesssa päätyy ihan sakkana pohjalle, ja ulosotto, perintätoimistot, verottaja ja suomen asiakastieto (+bisnode) pitää huolen, että mitään ei varmasti jää eikä enään saa. Moni vetää itsensä narun jatkoksi, surullisia tarinoita -90-luvun lamasta. Useat päätyy konkurssiyrittäjien roskalavalle naukkaileman Pirkka-bisseä.

Muulla maailmassa yrittämistä kannustetaan ja jos ensimmäisellä kerralla epäonnistuu, ei se ole niin vakavaa. Vaikka toinenkin kerta päätyisi epäonnistumiseen, ei sekään vielä haittaa, koska näistä on opittu ja kasvettu yrittäjänä. Ehkä jo kolmas kerta menestytään.

Takuusäätiön toiminnasta ei ole kokemuksia tai tietoa, mutta käsittääkseni siinä on jokin summa, mihin asti lainaa voi hakea (25 000e? korjatkaa, kuka on perehtynyt toimintaan) Jos velkaa on enemmän, ei takuusäätiöstä ole apua.

Usein ihmiset pystyvät maksamaan velkansa järkevässä ajassa. Siihen kun lyödään järjettömät kulut päälle ja korko juoksee ja oot velkaa usealle perintätoimistolle, ei tilanne ole enään helppo. Usein käy niin, että alkuperäinen velka voi olla jo maksettu, mutta todellisuudessa velka ei ole lyhentynyt ollenkaan. Lisäksi perintätoimistot pystyvät aika tehokkaasti vesittää ja jopa estää velkasaneeraukseen pääsyn, miksi päästäisivätkään hyvätuottoisen lypsävän lehmän karkuun? Usein on käynyt, että juuri isommat Intrum ja Lindorff ovat vastustaneet velkasaneeraukseen päässyä. Lisäksi Intrumin ja Lindorfin kanssa asiointi on kaikista vaikeinta.

Näkisin, että pitäisi olla joku yksi yhteinäinen rekisteri, jonne soittamalla saisi tiedon mitä asioita on vireillä, ja voisi sopia yhteinäisen maksusuunnitelman. On sulaa mahdottomuutta selvittää omaa asiaa, kun pitää soittaa kymmeniin eri toimistoihin ja osasta eivät esimerkiksi anna mitään tietoja ulos (Intrum). Lisäksi, jos haluat sopia velkojen maksusta, ei riitä että lyhennät esim minimilyhennyksen 100e Intrumille, vaan jos asioita on virellä esimerkiksi kymmenessä eri perintätoimistossa, pitää 100e kuukausilyhennys sopia jokaiseen perintätoimistoon erikseen, eli kuukausilyhennys on silloin 1000e/kk. Jos velkaantumisen syy on sairaus (masennus), tai velkaantunut on vanhus tai ulkomaalainen, on asioiden selvittäminen useiden eri perintätoimistojen "robottien" kanssa kovin työlästä ja usen se koetaan ylivoimaseksi.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos Hannu, että avasit asiaa. Tässä maassa on todellakin ihmeellinen kulttuuri tämän asian suhteen. Monimutkaista, kallista ja armotonta jokaiselle, jolla pienikin virhe elämässä pääsee syntymään.

Lisänä vielä. Ymmärtääkseni vaikka kaikki maksaa olet heidän rekistereissään viisi vuotta yhteiskunnan hylkiönä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa.

Juha Muukkonen

6,50,€ lasku muuttu 27,50(olin reklamoinut asiasta alkuperäselle lask. ja sopinut eräpvm.mutta nyt tuli perintätoimistosta tommonen lasku,että sillee.en maksa kun 6,50 piste

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos Juha hienosta esimerkistä. Pääoma moninkertaistuu näiden haaskojen toimesta. Tästä jokainen näkee, minkälaisia kuluja lyödään päälle. Jokainen voi kuvitella tykönään, että jos on muutenkin taloudellisissa vaikeuksissa, kuinka toivottomaksi ihmisten elämä tehdään.

Kuten tuolla yllä totesin, niin mafia ei kerää näin huikeita korkoja ja kuluja, kuin valtiovaltamme siunaama laillinen ryöstö.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Pah ja pah. Minä maksoin 20 liikaa ja sen palauttamisesta jouduin maksamaan 5 Ecua eli 25%!

On siinä kuluja, mutta lähettivät sentään viestin, että tilit eivät ole tasan (Hämiö)

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Juha. In Finland we call this "reilu meininki!"

Käyttäjän MonicaAlmenoksa kuva
Monica Almenoksa

Sen lisäksi että luottotiedoton ei saa asuntoa, nettipankkitunnuksia, puhelinliittymää, maksukorttia tai ylipäätään mitään normaaliin elämään läheisesti liittyvää, hän ei myöskään todennäköisesti saa töitä. Työnantajat nykypäivänä pääsääntöisesti tarkistavat hakijoitten luottotiedot, ja jos tiedot eivät ole kunnossa niin töitä ei heru. Mielestäni tämä jos mikä on kohtuutonta ja yksityiselämän seikkojen vaikuttamista asiaan joka ei käytännössä liity yksityiselämään mitenkään.
Ilmeisesti työnantajien mielestä ne joilta luottotiedot ovat syystä tai toisesta menneet, ovat toisen luokan kansalaisia - varkaita, huijareita ja kaikin puolin kunnottomia - jotka eivät pysty töitäänkään hoitamaan eikä heihin sen takia voi luottaa..? Käsittämättömän syvältä touhu nykyään.

Velkojen anteeksiantamiseenkin pitäisi olla joku aikaraja. Edellisen laman aikana konkurssin tehnyt yrittäjä ei ole tehnyt töitä 20 vuoteen koska palkasta ei jäisi mitään käteen pankin ja ulosottomiehen vietyä omansa päältä. Paremmin tienaa työttömänä, yksilönä joka ei tuota vaan vain vie resursseja yhteiskunnan tukiverkostolta. Kyllä kannattaa ajaa ihmiset yhteiskunnan ulkopuolelle ja pois työelämästä velan takia jonka pankki on jo pankkitukien muodossa kerran saanut takaisin ja silti laittaa satojentuhansien eurojen korot joka kerta ajan umpeuduttua uudelleen perintään...

Käyttäjän LasseRyti kuva
Lasse Ryti

Tietenkin puhelimen ja nettiliittymän saa, jos maksaa helvetin kalliin koko sopimuskauden maksun etukäteen käteisellä.

Onko tämä sitten reilua, kun ilman nettiä ei Suomessa oikein voi mitään tehdä nykyään.

Joku hidas ilmainen perusnetti pitäisi vähintään olla kaikille aina käytettävänä, koska muuten ei voi maksaa laskuja tai käyttää esim. verohallinnon julkisia palveluita yms.

Ja trendihän on se, että kaikki toimii vain netissä. Miten pärjäävät ne, joilla ei nettiä ole, tai eivät pysty sitä hankkimaan?

Hyvää keskustelua tässä blogissa.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentistasi Lasse.

Tervetuloa keskusteluun. Toitkin mukanasi jälleen muutaman hyvän pointin. Mistä saa köyhä kerättyä rahan siihen liittymään? Se kun tosiaan on tänä päivänä käytännössä elämisen ehto.

Käyttäjän MonicaAlmenoksa kuva
Monica Almenoksa

Kirjastoissa on ilmainen netti kaikkien käytettävissä. Se, onko kirjastoja enää jokaisen ulottuvilla ja miten kauan, onkin sitte toinen kysymys...
Liittymän tosiaan saattaa tuurilla saada maksamalla ennakkoon valtavat takuut tai sopimuskauden, mutta jos käyttörahaa jää velkojen, laskujen ym kulujen jälkeen ehkä 30-100 e kuussa niin maksele siinä sitten.
Moni pankki ei anna mitään maksukorttia eikä nettipankkitunnuksia luottotiedottomille. Mielestäni tätä ei pysty millään muulla selittämään kuin sillä että pankit luokittelevat asiakkaansa I, II ja III luokan kansalaisiin; ykkösluokalle tyrkytetään lainaa, luottokortteja, kulutusluottoja ja ilmaisia palveluita. Toisen luokan väelle myönnetään ehkä lainaa, kulutusluoton saa korkealla korolla ja palvelumaksuistahan ei tingitä. Kolmosluokkaa ei sitten haluttaisi palvella ollenkaan ja se osoitetaan hankaloittamalla asiointia. Eivät vaan ymmärrä, että joku päivä se velkojensa kanssa taisteleva saattaa jopa onnistua maksamaan velat pois ja vaikka ostamaan asunnon. Mistä laina otetaan, sen saattaa sanella pankin käytös asiakasta kohtaan silloin kun tällä oli vaikeaa. Onneksi on pankkituet joilla saadaan ongelmat kuitattua, muutenhan pankitkin joutuisivat olemaan itse vastuussa omasta toiminnastaan!

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos Monica hyvästä puheenvuorostasi. Toit hyviä seikkoja lisää esiin, jotka jäivät vielä mainitsematta.

On todellakin uskomatonta, että yhteiskunnalla on varaa sulkea kohta 10 % kansalaisistaan yhteiskunnan ulkopuolelle kymmeniksi vuosiksi ja mitä edelliseen lamaan tulee, niin useat vielä täysin syyttömänä. Yhteiskunta on todella armoton näissä asioissa. Kuten ylempänä yhdessä kommentissa totesin, niin murhasta selviää lusimalla, näistä asioista ei. Se jo osoittaa, ajattelutavan tason.

Niin se tulee jatkossakin olemaan, että pankit varjellaan ja kansalaiset maksaa. Hyvä esimerkki meidän rahojen syytämisestä ympäri Eurooppaa pankkien pelastamiseksi.

Käyttäjän HannuLehto1 kuva
Hannu Lehto

Hannu Lehto

Muistan Pekka Vennamon hänen ollessan toinen valtionvarainministeri. Pekalta tuli 570 000 mk veromätkyt ns. myyntivoittoveroa tilakaupasta jonka jouduin tekemään pankkien pakottamana koska tilani oli kiinniketakuussa toisen yrittäjän velkoihin. Pankit pyörittivät tilan myynnin nimeni kautta 1 500 000:lla ja olin ostanut tilan 600 000:lla sukupolvenvaihdoskaupassa. Verottaja katsoi minun saaneen 900 000 myyntivoittoa vaikka en saanut penninpuolikasta ja pystyin sen todistamaan kuiteilla. Koska tila ei ehtinyt olla nimissäni 10 vuotta että sen olisi voinut myydä verovapaasti tuli minulle Vennamon Pekalta tuo 570 000 myyntivoittoveromaksua. Valitin veroista ja otin pestin YK:n rauhanturvajoukkoihin Etelä-Libanoniin josta tyhmänä toin verovapaan auton. Kun pääsin Suomeen kuulin, että verojani ei oltu poistettukaan vaan ne raksuttivat korkoa ja koronkorkoa. Autoni ulosmitattiin ja koska se ei ehtinyt olla nimissäni Suomessa kahta vuotta sen myyntiinlaittaminen ulosotossa laittaisi minulle autoveronmaksuun, eli veroni eivät näin pienenisi vaan suurenisivat 70 000 autoveron myötä.
Onnistuin saamaan toimittaja Hannu Karpon tekemään tapauksestani jutun ohjelmaansa. Lisäksi hän matkusti kotipitäjääni kunnanisien juttusille, että ottaisivat kunnallisveroni uuteen käsittelyyn ja poistaisivat ne.
Lisäksi lääninverovirasto oli kokoajan minun puolellani, mutta valtionvarainministeriö ja verohallitus siitä huolimatta körmyyttivät minua verojen maksulla.
Ei auttanut vaikka soitin Vennamon Pekan avustajalle(muistaakseni nimi oli Hannu Suhonen? tai jotain sinne päin) Tämä möykkäsi puhelimessa: "Pakkohan ne verot on maksaa, kun tuloja on tullut". Ei suostunut edes kuuntelemaan asiaani.
Lopputulema oli, että Karpo ansiosta sain kunnallisveroni pois, Vennamon Pekka lähetti myös verohuojennuksen, mutta jätti niin paljon maksuun, että pääoman lisäksi korot ja koronkorot tekivät summista tyhjätaskulle maksamattoman paikan. Lisäksi palkkani silloisesta työpaikasta oli kokoajan ulosmittauksessa. Verohallituksen virkamies käytti minua kohtan solvaavia puheita; "Kyllä sinulla jossakin rahaa on, onko ne teurastomolla? Onhan työpaikkasi omistajilla rahaa jne."
Kehoituksena valtion päässä oli, että muuttaisin ulkomaille. Kyyti oli nuorelle miehelle kylmää. "Unohdetun kansan Peka Vennamo unohti köyhän ja kurjan, valtion virkamiehet unohtivat köyhän ja kurjan. Harvainaista oli se, että Hannu Karpon lisäksi paras puolustajani oli Oulun Lääninveroviraston asioitani hoitanut virkailija, joka oli puolellani kokoajan, mutta sanoi: "Jos Helsingin pään verohallitus ja valtionvarainministeriö eivät hänen lausuntoonsa yhdy, minkäpä hän tekee".
Näin jäin verovangiksi löysään hirteen valtionveroista. Kunnallisveroni Kestilän kunnanhallitus poisti uusintakäsittelyssä äänin 4-3.Hannu Karpo teki kunnasta kiitosohjelman, vaikka hävinnyt puoli valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen verojen poistosta. Ei mennyt valitus läpi. Yritin vielä anoa armahdusta Presidentiltä, mutta hänen avustajansa Manninen sanoi puhelimessa, että koska en ole tehnyt rikosta ei asia kuulu Presidentille. Tuli Manniselta vielä pitkä virallinen kirjekkin asiasta.
Menetin tilani 1983 ja siitä saakka olin löysässä hirressa vuoteen 1992, jolloin Oulun Lääninverovirastosta tuli taas ukaasi, että alkavat tiukempiin toimiin, mutta kuultuaaan ja muistettuaan, että kyse on minun tapauksestani, lopettivat ja valtiokaan ei sen takia pystynyt jatkamaan körmyytystäni.
Olin yrittänyt saada asiaani Pekka Vennamon jälkeen tulleelle veroministerille tiedoksi, mutta ei asia edennyt.
Valtion poliitikot ja virkamiehet eivät armahtanee köyhää ja kurjaa, mutta onneksi löysin Jumalan joka armahti ja siksi tätä nyt pystyn kirjoittamaan. Löysästä hirrestä voi pelastua Jumalan ja Hannu Karpon avulla, ei poliitikkojen. Heihin en luota ennää yhteenkään!!

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Sydämelliset kiitokset Hannu, että jaoit meille kaikille koskettavan tarinasi.

Toivottavasti nämä keskustelut lukisivat myös päättäjämme, niin he todella tajuaisivat kuinka heidän hulluutensa realisoituu ihmisten henkilökohtaiseen elämään. Nämä tragediat ovat kauheita ja vielä pahemmaksi asian tekee, että näitä tarinoita rupeaa olemaan satoja tuhansia. On upeaa, että löysit Elävän Jumalan, toiset ovat löytäneet köyden.

Olkoon tämä koskettava kertomus meille kaikille opiksi ja kannustimeksi taistellessa tätä rahan valtaa ja ahneutta vastaan. Tästä on tehtävä loppu!

Siunausta ja jaksamista.

Kari R

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

Kertoisitko vielä, kuinka ehdotat tämän lopun tehtäväksi? Luin koko keskustelun ja myös itse blogikirjoituksen, enkä huomannut sinun kertovan yhtään ratkaisuvaihtoehtoa.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #85

Kiitos kommentista Jussi. Lukisitko kuitenkin koko tekstin ja viestiketjun uudelleen.

Annan vaikka vinkkinä: Ei rahaa veroparatiiseihin köyhien kustannuksella ja kohtuullistetaan perintäkulut. Muu varmaan aukeaa uudelleen lukemalla.

Käyttäjän JennyJansson kuva
Jenny Sirén

Mä taasen en ymmärrä miksi siitä ei saisi koitua sanktioita ja kulua, jos ei hoida laskuaan ajoissa. Esim. moni pieni, suomalainen yksityisyrittäjä on helisemässä näiden tapauksien kanssa, jotka tilaavat tuotteita laskulle, mutta eivät koskaan maksa laskuaan.

Mikä tällaisia tyyppejä muutoin motivoi maksamaan laskun, kuin huomauttamalla ensin siitä, että maksu on tekemättä, sitten perinnästä kirjettä, että maksu edelleen maksamatta ja lopulta sitten käräjäoikeudelta viestiä, että vieläkin maksamatta. Aika montaa ei motivoi edes nuo kulut, joita syntyy kun laskua yritetään saada maksetuksi. Mun mielestä on turha syyllistää niitä, jotka haluaa vain saada rahansa takaisin ja joutuvat siihen pyytämään ulkopuolisen firman apua, koska omat rahkeet ei siihen riitä ja rahat olisi saatava omalle tilille, jotta firman talous ei mene sekaisin. Se on vain faktaa, että tuon maksun perään kyseleminen on arvokasta puuhaa - ja luulisi juuri sen työstä syntyvän kulun edes hieman motivoivan maksujen kanssa. Mutta ehei, vika on kaikkien muiden, paitsi sen joka laskua ei maksa.

Vai kuvittelevatko ihmiset, että joku vapaaehtoinen perintä tai oikeudellinen perintä on ilmaista ylläpitää? Siellä on oikeita ihmisiä sopimassa maksuista, ilman että tarvitsee mennä käräjöimään muutaman kympin laskun takia - ja kyllä, laskun maksaminen tulee halvemmaksi mitä nopeammin sen tekee.

Mun mielestä on väärin, että pienet firmat kärsivät tällaisten ihmisten toilailuista, jotka tilailee huvikseen tavaroita laskulla ja täysin tahallisesti jättävät laskun maksamatta ja sitten näitä pitäisi vaan ilmeisesti taputella päähän ja sanoa "soo soo, et ole maksanut laskuamme, mutta ei se mitään, maksa sitten kun jaksat. Ei noita meidän työntekijöitä haittaa, vaikka eivät saa palkkojaan koska rahavirta on tyrehtynyt maksamatta jääneiden laskujen takia". Todella monet ovat tienneet tuon maksamatta jättämisen jo ennen tilauksen hyväksymistä ja laskun saamista. Näitä tyyppejä riittää ja paljon, joten valitettavasti multa ei löydy sympatiaa tällaisiin aiheisiin, joissa tila on n. 80% tyypeistä itseaiheutettua.

Porukoilla on kuitenkin aika monta saumaa hoitaa se lasku ilman järjettömiä kuluja... olisi monella peiliin katsomisen paikka, jos oikeasti väittää, että on väärin että itseaiheutettu lasku pitää maksaa kulujen kera, jos sitä ei ole ajallaan hoitanut. Ja sitten vielä velan pitäisi kuittaantua pois sillä, kun laskua ei maksa.

Hei haloo, olisi kiva tietää kuinka moni tätä mieltä olevista eivät tekisi itse kaikkensa, että saavat omat rahansa takaisin tuottamasta palvelusta tai myydystä tuotteesta - veikkaanpa, että kovin moni ei antaisi velkaa anteeksi vaan veisivät sen käräjien kautta ulosottoon, jotta olisi edes pieni sauma saada omansa takaisin. Helppoa se on huudella palvelun saaneena/tuotteen vastaanottaneena, että mun mielestä on väärin että jos en maksa laskua, niin joudun maksamaan siitä ekstraa.

Ja tuo, että tulee merkintä luottotietoihin, on vain hyvä juttu - on edes pieni sauma esim. yksityisesti omaa asuntoa vuokraavilla vaikuttaa siihen, että karsii maksuhäiriöiset maksukyvykkäistä. Moni on joutunut kuseen, kun on ottanut vuokralle henkilön, jolla ei ole ollut pienintäkään aikomusta maksaa vuokraa ja maksuhäiriömerkintöjä on useista eri paikoista. Tällaisia loisia kun ei tuosta vain pysty tässä maassa häätämään asunnosta, parhaimmillaan voi mennä puolikin vuotta, ennen kuin saa oikeudelta päätöksen että saa roudata tuon loisen kamat ulos asunnosta, josta ei ole maksanut vuokraa milloinkaan. Ja pahimmillaan asunto on saatettu siihen kuntoon, että sen remppaaminen maksaa kymmeniä tuhansia euroja ja ilmeisesti tällaistakaan ei sitten saisi yrittää periä ulosoton kautta, ettei vaan kellekään tule paha mieli.

Käyttäjän JariMartikainen kuva
Jari Martikainen

Jenny Janssonille:

Yeps, juuri näin.
Sitten kun se pienen firman yksityisyrittäjä joutuu näiden maksamattomien saamisten takia konkurssiin, talo menee pakkohuutokaupalla alihintaan ja jäljelle jää vain velkaa, niin on ihan oikein, että sellaista konkurssin tehnyttä luottotiedotonta hunsvottia vähän potkitaan päähän.
Paskat se mitään vuokra-asuntoa tarvitse, ei se mitään kotivakuutuksella tee ja ihan hyvää sille tekee maksella velkansa kolmeen kertaan kohtuuttomien perintäkulujen vuoksi.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Voi Jenny,

kirjoitit pitkän off-topicin, koska et ymmärtänyt Karin kirjoitusta.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos Jorma keskustelun ohjauksesta. Jotkut eivät ilmeisesti ymmärrä lukemaansa tai sitten kirjoitan jotenkin epäselvästi.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #95

Kari,

kirjoitat selkeästi.

Toiset lukevat ajattelematta sen enempää blogin sanomaa ja tekevät liian hätäisesti johtopäätöksensä. Sen jälkeen he antavat mielleyhtymänsä ohjata kirjoitustaan.

Liian monet blogistit kirjoittelevat pintapuolisia juttuja, joihin on helppo tarttua.

Sinun blogisi ovat erilaisia, informatiivisia. Ne pyrkivät herättämään lukijoita vakaviin yhteiskunnallisiin asioihin, jotka kannattaa lukea toiseenkin kertaan, ennenkuin lähtee kommentoimaan.

Käyttäjän poimintoja kuva
Timo Knuutila

Hyvä kirjoitus. Todennäköisesti siinä miten perintäasiat on järjestetty, niin niissä asioissa on ihan silkkaa tarkoitushakuisuuttakin. Sosiaalinen luototus päästäisi monet pälkähästä järjellisessä ajassa ja kohtuukuluin.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Timo. Hyvä pointti. Tarkoituksenhakuisuutta hyvinkin. Muille hyvä business paitsi uhreille.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Yksityisoikeudellisissa perittävissä en pidä tätä perintätoimistojen bisnestä varsinaisesti epäoikeudenmukaisena, sillä siinä on kyse toisen kaupan osapuolen sopimusrikkomuksesta ja hänelle annetaan monta mahdollisuutta korjata asia ennen kuin siitä koituu ulosottoa tai maksuhäiriömerkintää. Perintätoimistot eivät sentään lähetä kaljupäisiä nahkatakkimiehiä ovelle ja puhelinasiointi niiden kanssa on tietttävästi hyvinkin asiallista.

Suomalainen verottaja sen sijaan kohtelee kansalaisia todella tylysti. Kun ajattelee, että verojen keräämisen tarkoitus on ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa, niin on täysin ristiriitaista, että verottaja ulosmittaa sinänsä toimeentulevilta kansalaislta omaisuuden ja tulot tehden heistä sitten puolestaan tukiaisista riippuvaisia. Tukiaisista, jotka kustannetaan verovaroista.

Yleisesti ottaen niin pankkien kuin veroviranomaistenkin kanssa pystyy Ruotsissa sopimaan kaikista velka-asioista todella sivistyneesti ja yhteisymmärryksessä sekä dramaattisia seuraamuksia välttäen. Samaa ei voi sanoa Suomesta. Olenkin ihmetellyt kuinka suuri kulttuuriero voi olla kahden naapurimaan välillä, jotka sentään aikoinaan olivat yhtä valtakuntaa.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Juha Kuikka:

"Yleisesti ottaen niin pankkien kuin veroviranomaistenkin kanssa pystyy Ruotsissa sopimaan kaikista velka-asioista todella sivistyneesti ja yhteisymmärryksessä sekä dramaattisia seuraamuksia välttäen. Samaa ei voi sanoa Suomesta. Olenkin ihmetellyt kuinka suuri kulttuuriero voi olla kahden naapurimaan välillä, jotka sentään aikoinaan olivat yhtä valtakuntaa."

Suomen käytäntö alkoi ETA-sopimukseen sisältyneen pankkien vakavaraisuusdirektiivin mukautusmääräyksen täyttämisestä laittomin konstein.
Myös verottaja oli mukana toiminnassa, nimittäin yrittäjä listittiin perusteettomalla ennakkoverolla maksukyvyttömäksi.

Mainittakoon, että kyseinen mukautusmääräys ei koskenut Ruotsia. Ruotsissa pankit pelastettiin pelastamalla yritykset.

Suomessa yrittäjät ajettiin tarkoituksella konkurssiin.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kuikka on ulkona kuin lumiukko "Yksityisoikeudellisissa perittävissä en pidä tätä perintätoimistojen bisnestä varsinaisesti epäoikeudenmukaisena" Eikö nyt satojen prosenttien kulut ja korot ole epäoikeudenmukaisia?

Kokeile Juha vaikka joskus omat laskusi maksaa kolmeen kertaan ja katso sitten miltä tuntuu. Aloita vaikka vuokrasta tai vastikkeesta. Toki voit kokeilla jotain muuta lasku instrumenttia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #96

Jotenkinhan se saatavat täytyy periä. Jos niin ei meneteltäisi, niin ei kai kukaan enää yhtään laskua maksaisi. Pääsääntöisesti toimittaja antaa maksuaikaa, esimerkiksi kuukauden. Sitten sen jälkeen se lähettää ensimmäisen muistutuksen kahden viikon kuluttua, sitä saattaa seurata toinen muistutus ja ilmoitus mahdollisesta perintään siirtymisestä.

Jos tämkään ei tehoa, niin perintäfirma lähettää laskun, jossa on kohtuulliset perintäkulut. Laskussa on uusi eräpäivä, joka antaa maksajalle vielä lisäaikaa. Jos maksua ei tapahdu eräpäivään mennessä, niin perintätoimisto lähettää uuden ukaasin ja uhkauksen ulosottoon siirtymisestä. Siinä vaiheessa velallinen voi vielä neuvotella järjestelyistä perintäfirman kanssa. Pitkäaikainen maksujärjestely tekee perintäfirmasta asiakkaan luotottajan ja toki silloin juoksee myös korkoa.

Tietysti jokaiselle voi tulla taloudellisia kriisejä, jolloin ei edes välttämättömiä menoja (sähkölaskuja y.m.) voi maksaa ajallaan, mutta edellä mainitun kaltaiset järjestelyt antavat mahdollisuuden jatkaa asiakasssuhdetta toimittajan kanssa eikä sähköä heti katkaista. Mikään ei ole maailmassa ilmaista.

Käyttäjän HannuLehto1 kuva
Hannu Lehto

Ei kaikki ole syyllistyneet tahallaan velkoihin joista heitä körmyytetään. Yllä kertomani oma tapaus on siitä hyvä esimerkki. Olen kirjoitellut asiastani vuosikymmenien ajan virkamiehille ja poliitikoille, muta ei asia heitä kiinnosta. Eli verottaja ryösti omaisuuteni ja vielä moneen kertaan,mutta ei heitä asiasta rankaistu. Kun kyselin omien verotietojani tuolta ajalta kun minua körmytettiin kulin, että kaikki tuonajan verotietoni on jo tuhottu. Huvittava esimerkki omala kohdallani oli se,etä kun anoin armahdusta Presidentiltä asiaani ei edes käsitelty, koska en olut tehnyt rikosta. Samaan aikaan Oulun Lääninverovirastoon oli eräältä kansanedustajalta samansuuruinen summa maksamatta kuin minulla, muta hänelle oli langetettu ehdoton kahden vuoden vankeustuomio veropetoksesta. Muta kasku,maa hänen ehdottoman tuomionsa presidentti armahti ehdolliseksi. Arvoisat lukijat toteutuuko mielestänne asiassa oikeus ja kohtuus?

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Valtava määrä velkaongelmista johtuu viranomaisten toiminnasta tai toimimattomuudesta, mutta niihin ani harva jaksaa hakea tai saa oikaisua. Viranomainen ottaa itse kontaktia vain silloin, jos on mielestään saamapuolella tai välttyy maksamasta jotain korvausta.

Kerron tuoreen esimerkin, yhden sadoista näkemistäni:

Poikani lähti omilla varoillaan ammattikoulutukseen ulkomaille kuukaudeksi ja ilmiottautui lähtiessään työttömäksi paluutaan ajatellen. Yksi tentti piti suorittaa vielä kotiin palattua, joten hänelle ei maksettu todistuksen puuttuessa asumistukea eikä työttömyyskorvausta. Asiaa ei itse asiassa saatu edes käsitellyksi 3 kuukaudessa, joten hänellä ei ollut sinä aikana senttiäkään tuloja.

Viime perjantaina hän kävi työhaastattelussa ja pääsi heti viikonlopuksi töihin, mistä teki sähköisen ilmoituksen työkkäriin. Maanantai-aamuna virkosi virkamies kyselemään välittömästi, mistä tulee ja kuinkan paljon, sekä kaikki mahdolliset dokumentit.

Ellei meillä vanhemmilla olisi ollut mahdollisuuksia auttaa ja majoittaa asunnostaan luopumaan joutunutta poikaa, hän olisi nyt kadulla ja ikuisessa velkavankeudessa.

Aina kun joku poliitikko sanoo, että meillä sentään asiat ovat suhteellisen hyvin, tunnen suurta myötähäpeää siitä, että lausujan itsevarmuus perustuu täydellisyyttä hipovaan tietämättömyyteen tai suhteellisuudentajuttomuuteen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Maanantai-aamuna virkosi virkamies kyselemään välittömästi, mistä tulee ja kuinkan paljon, sekä kaikki mahdolliset dokumentit."

Miksi virkamies tuollaisia kysyi? Eikö poikasi sähköinen ilmoitus tarkoittanut nimenomaan sitä, että hän halusi poistua työttömän työnhakijan statuksesta? Eihän tulot silloin kuulu kenellekään muulle virkamiehelle kuin verottajalle siinä vaiheessa, kun veroilmoitus tehdään.

Marjatta Marttila

Kiitos erittäin hyvästä analyyttisesta kirjoituksesta, mutta yksi
asia minua on askarruttanut.
Ihminen joutuessaan elämässään tilanteeseen, jossa talous on romahtamaisillaan ja hän on ottanut lainaa eri rahoitusyrityksiltä saadakseen taloutensa kuntoon. Pankit ovat nykyisin erittäin nihkeitä auttamaan velallista. Jos luottotiedot ovat kunnossa, niin rahanantajaa
tunkee ovista ja ikkunoista ja niin velkakierre on valmis. Maksuhäiriöt
ovat silloin arkipäivää ja luottokelpoisuus häviää hetkessä.
Mutta, nyt tuleekin iso mutta, onko kukaan kiinnittänyt huomiota rahoittajiin? Lähes kaikki ovat eri pankkien "sisaryhtiöitä" Suomessa,
jolloin härskillä korolla saatu laina ei hyödytä maatamme, vaan valuu
veroparatiiseihin. Meillä puhutaan Arkadianmäellä pikavippien "rikollisuudesta", mutta ei haluta puuttua pankkien kaksinaamaisuuteen. Miksi näin?

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Marjatta.

Motiivi toiminnalle on rahan vallassa ja ahneudessa. Systeemi on niin uskomattoman upea rahantekokone muutamille tahoille, että siihen ei haluta eikä uskalleta puuttua. Lisänä se, että hyvin monella edustajalla ei ole tarpeeksi asiatietoa. Kuinka puutut jos et ymmärrä?

Jari Vuorinen

Eräs tuttuni on pitkäaikaistyötön.Hän sairastui vakavasti ja joutui ravaamaan lääkärillä terveyskeskuksessa jatkuvasti.Monet TK-laskut hän pystyi kiikuttaman Perusturvaan aina maksaen linja-automaksunkin mennen tullen.Jo linja-automaksuista kertyi suuri kulu pienituliselle.Hän olisi voinut käyttää Perustuvaan lähetettyjä kirjeitä mutta lähimpään postilaatikkoon oli sama Linja-automtka kuin Perusturvaankin.Käyntejä ja kokeita lääkärille tuli tiheään ja aina näistä lasku.Ambulansssikyytejäkin tuli.

Hän yritti kyllä mutta ei ollut enää varaa lähteä aina kupunkiin Perusturvaan laskuja viemään perusturvaan koska matkakustannukset oivat jo vieneet pajon rahaa siihen mennessä.Laskut erääntyivät pakostakin.

Eräskin lasku,jota hän ei pystynyt halustaan huolimatta toimittamaan oli pääomaltaan 18 euroa.Kolmen kuukauden kuluttua se oli kasvanut 108 Euroon printätoimiston julman kohtelun vuoksi.Perintätoimisto peri kohtuuttoman suuret perintäkulut pääomaan nähden.

Näin häneltä meni väkisinkin luottotiedot.Hän yritti maksaa seuraavasta työttömyyskorvauksesta kun vihdoin sai pienen summan rahaa Kelalta mutta summa oli jo kohtuuttoman suureksi noussut ja eräpäivä mennyt ajat sitten.Samoin meni toivo paremmasta huomisesta.Lapsillaan hän ei nähnyt tulevaisuutta.

Näin perinnän epäinhimillisyys ajoi hänet syrjäytymään yhteiskunnasta.

Perintätoimistot kuriin,niin äiditkin lopettavat lastensa epäoivoisen säälimisen ja näkevät näille pientätoivon pilkahdusta.

Saattaapa joku äiti jättää lapsenmurhankin tekemättä.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Jari.

Näitä koskettavia ihmistarinoita on tässä maassa aivan liikaa ja lisääntymään päin. Ei vain mene mitenkään minun jakeluun, että valtiovallan suostumuksella tätä laillista ihmisten ryöstöä harjoitetaan.

Todennäköisesti, myös itsemurhia tehdään paljon tämän takia.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen

Ensiksi. Pääsääntöisesti jokainen on vastuussa elämästään, toimistaan, riskeistään ja veloistaan.

Toiseksi. Pääsääntöön voi tulla elämän varrella yllättäviä käänteitä ja nekin pitäisi jotenkin hallita.

Kolmanneksi. Kenen sitten pitäisi kantaa vastuu, jos kaikki menee syystä tai toisesta persiilleen?

Neljänneksi. Mikään ei ole mustavalkoista. Jotkut joutuvat aidosti pinteeseen elämän- tai maailmantilanteen johdattamina. Jotkut taas käyttävät systeemiä armotta hyväkseen, keräävät valtavat velat ja tuomion hetkellä vannovat varattomuuttaan.

Viidenneksi. Kyllä, perintätomistojen kulut ovat kohtuuttomia, niillä kun katetaan myös ne monet epäonnistuneet perinnät ja oikeuden päätökset.

Kuudenneksi. Meidän perintäsysteemimme on kaikesta huuolimatta inhimillisempi kuin se systeemi, jossa muutama klanipää tulee astalon kanssa tekemään velkajärjestelyä.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Raato.

Onhan se toki armeliaampaa meidän systeemi, kuin viedä montun reunalle joukkohautaan koko epäonnistujien persaukisten kööri.

Lukisitko ystävällisesti tuon leipätekstin uudelleen, niin ymmärrät mistä tässä kirjoituksessa on oikeasti kysymys.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen

Kiitän ohjeistuksesta. Luin siis kuuliaisesti uudelleen. Pitikö siis vain yhtyä kuoroon ja tuomita perintä?

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Jopa on hyvä blogi ja eipä keskustelun sisällössäkään ole moittimista. Paitti yhdessä ja no niin sillä voi heittää vaikka vesilintua.

Aikoinaan -90 luvun alussa tilanne räjähti käsiin. Pankit fuusioituivat, menivät konkkaan ja valtiolle jäi oman roskapankkinsa kautta näitä velkoja salkkuun. Silloiset korppikotkat jotka tämän massin päällä istuivat myivät sen pilkkahintaan toisille korppikotkille. Hintaan joka painettiin niin alas, että sillä sai laskennalliset tappiot peitettyä moninkertaisesti.

Köyttä punotaan taas kansalaisten kaulaan ja kahlepajojen ahjoja kuummentetaan. Kohteena lienee jo olemassa oleva omaisuus, vanhemman sukupolven rakentama talo, kesämökki, lähiön kolme huonetta+keittiö jotka perunkirjoitusten jälkeen joutuvat osittain tai kokonaan vasaran alle muutaman euron tähden lisättynä koroilla ja kuluilla. Unohtaa ei myöskään sovi lisääntyvää pienituloisten eläkeläisten määrää. Siellä riittää kahmittavaa....

Täytyy ihmetellä poliittisten päättäjien rohkeuden puutetta olla puuttumatta ja korjata tilannetta. Konkkahuijarit ovat tietysti asia erikseen....

Sanotaan näin, että puolue joka lähtee tosissaan ottamaan kantaa, tekemään alotteita ja uusimaan perintälakia saa paljon ystäviä ja ääniä ensi vaaleissa.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Antti.

Näköpiirissä on jälleen valtava tulonsiirto rikkailta köyhille. Se on tosiaan kumma, että tämä ei ole ollut yhdenkään hallituksessa istuvan puolueen agendalla koskaan.

Käyttäjän AskoMNiskala kuva
Asko Niskala

Puheenvuoron otsikko kertoo lähes kaiken. 90 -luvun lama tuhosi lukuisien ihmisten talouden ilman, että he itse olisivat asiaan voineet juuri vaikuttaa: moni varmana pidetty työpaikka meni alta, moni hyvin alkanut yritys kaatui kysynnän lakattua jne. Asunto- ja muut velat kaatuivat päälle kuten myös yrittäjien antamat takaukset ja omaisuuden menetys. Sitten oli pieni vähemmistö niitä, joilta puuttui maksuhalu mutta ei aina kyky... Jälkimmäisiä varten oli luotu viivästyskorko, jonka alkuperäinen tarkoitus oli estää kielteiset tarkoitukselliset ilmiöt ja tehdä sitoumusten täyttäminen kannattavaksi verrattuna maksuvelvollisuuden laiminlyömiseen. Laissa oli säädetty 16 prosentin viivästyskorko, joka vielä matalan inflaation aikana johti täysin mahdottomiin yhtälöihin. Kokonaisvelka korkoineen tuplaatui muutamassa vuodessa.
Jos olisi löytynyt yleisesti sovitteluhalua, monelta ikävältä ihmiskohtalolta olisi vältytty. Lain mahdollistamaa viivästyskorkoa pidettiin usein tavallaan "saavutettuna etuna", josta ei katsottu voitavan luopua (kuten eräs asianajajaksi siirtynyt toisen pankin pankkijuristi totesi kerran minulle ja mitä ilmiötä hän piti pahana). Pahimpia "saavutetusta edusta" kiinnipitäviä oli Valtiovarainministeriön alaisuudessa toiminut Valtion Vakuusrahasto ja siihen liittyen Arsenal. Sain omassa työyhteisössäni perustellut esitykset läpi, joissa pidettiin erinomaisena saavutuksena, jos vaikeassa tilanteessa saatiin pääoma ja alkuperäinen luottokorko takaisin velallisen kanssa tehtävällä sopimuksella. Törmäsin useaan kertaan Arsenalin kohdalla tilanteeseen, jossa moinen ei ollut mahdollista. Kuuluisa "veronmaksajan etu" ilmeisesti esti järkevien sopimusten syntymistä. Siitä huolimatta, että mahdottomasta vaatimuksesta johtuen lopputulos saattoi jäädä kovin laihaksi. Perimmältään lainmukaisessa rosvouksessa on kysymys vakavasta asennevammasta. Mennään vain lain kirjaimen mukaan, vaikka laki tässä yhteydessä ei ole pakottavaa. Toisin sanoen sopiminen on edelleen sopimusvapauden piirissä.

Käyttäjän HannuLehto1 kuva
Hannu Lehto

Mielenkiintoinen blogi. Taitaa olla vuosikymmenten aikana ensimmäisiä joissa ihmiset saavat purkaa tuntojaan lainsäätäjien sallimien välillä suoranaisilta ryöstöiltä tuntuvista kohteluistaan .Viimeisten vuosikymmenien aikana ihmisillä oli viimeisenä toivona kaikki keinot käytettyään vedota toimittaja Hannu Karpoon, mutta hänen jäätyään eläkkeelle ei ole uutta Karpoa ilmestynyt. Jatkan hiukan omaa tarinaani, jota aikaisemmin jo kirjoittelin. Kun olin menettänyt 310 hehtaarin maatilani takausvastuuni takia (tila oli kiinnitetty jo sen ostaessani ja kiinniketakuu seuraa tilakauppaa) lähdin siis YK:n rauhaturvajoukkoihin Etelä-Libanoniin, jossa palvelin jouluk.1985-toukok.1987 mm:ssa vartioaseman päällikkönä. Toin siellä hankkimillani varoilla täysin rehellisesti verovapaan Audin Suomeen. Kun pääsin Suomeen, kuulin, että YK joukkoihin lähtiessäni saamani satojentuhansien verovelat, joista olin valittanut, eivät olleet poistuneetkaan. Ne raksuttivat koronkoronkoronkoronkorkoa. Kaksi pankkia oli pelannut tilani myynnin, uskoakseni silloisen erään ministerin myötävaikutuksella takaamani henkilön vaimolle. Eli tilaa tuli isännöimään se henkilö vaimoineen, jonka takia olin tilan menettänytkin. Koska tilan kauppahinnaksi oli määritelty huomattavasti suurempi summa kuin se jolla olin sen ostanut siitä seurasi ne hirmuiset verot. Päästyäni Suomessa töihin YK uran jälkeen alkoi palkkani ulosmittaus. Lisäksi ulosottomies käski ajaa Audini ulosottovirastoon, vaikka se ei ehtinyt olla nimissäni vaadittavaa kahta vuotta, jotta sen saisi luovuttaa ulkopuoliselle taholle ilman autoveroseuraamuksia. Lisäksi kuulin ulosottomieheltä, että joudun maksamaan kaikki auton vakuutus ym kulut, vaikka se seisoo ulosottoviraston hallissa. Poistin auton rekisteristä, vein kilvet pois ja laitoin takaisin YK kilvet, joilla olin auton ajanut Suomeen katkaisin vakuutukset ja lisäksi autoon jäi kesärenkaat alle. Kun sitten ulosottomies saapui itse noutamaan autoa kerroin hänelle auton tilanteesta. Hän mietti hetken kuinka voi viedä auton virastoon. Hän päätyi ratkaisun että kuitenkin ajaa sen sinne läpi Helsingin liikenteen. Sanoin hänelle.- Minä saisin kovat sakot jos ajaisin vakuuttamattomalla, väärillä kilvillä ja kesärenkailla joulukuussa tuollaisella autolla. - Minä olen virkamies saisin kovemmat sakot, anna avaimet ,sanoi ulosottomies. Kun Audin perävalot hävisivät Helsingin katuvilinään menin puhelinkoppiin ja soitin poliisille kuka ja millaisella autolla on liikenteessä. Poliisi sanoi:- Pitää kutsua mies haastatteluun. Seuraavana päivänä ulosottomies soitti minulle ja itki puhelimessa miksi olen niin ilkeä koska hän sai nyt sakot. Kysyin:- Tiedätkö mikä ero meillä on? Hän ei tiennyt. Kerroin, että hän on tehnyt rikoksen mutta minä en ole. Tapauksen seurauksena hän kiristi palkkani ulosottoa. Valitin asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle, että onko perusteltua kiristää minun ulosottoa sen seurauksena, että olen antanut ulosottomiehen rikoksen ilmi? Oikeusasiamies ei ottanut asiaan kantaa. Mainitakoon että Audi oli minulle Nobelin rauhanpalkinto, koska vuonna 1988 heti YK reissuni jälkeen kaikki siihen saakka palvelleet YK:n rauhanturvaajat saivat Nobelin rauhanpalkinnon. Minulta sen voi Suomen valtio ryöstämällä pois. Amen!

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Tulin vasta juuri tälle blogisivulle- johdanto oli mainio, kommetteja en ole kerinnyt lukemaan, joten anteeksi, jos on päällekkäisyyksiä.

Läheltä kokeneena ja nähneenä:

- monen velkaanutumisen pääsyy oli asuntokuplan puhkeaminen ja kahden asunnon loukkuun jääminen. Samalla korkotaso räjähti käsiin- asuntojen hinnat putosivat esim. Helsingissä ostohinnasta noin 30 %:n tasolle. Peli oli valmis.

- yritäjillä taas valuuttalainat, kun inflaatio korkoineen hyppäsi kattoon - peli oli valmis siltäkin osalta.

- sitten alkoi pankkien pelastaminen SKOP:n ja KOP:n ym. alasajo. Roskapankkien perustaminen, jonne kasattiin em. syistä maksukyvyttömät asiakkaat.

- perintäasiakkaiden asiakastietojen myyminen perintäyhtiöltä toiselle, jolloin asiakas ei enää saanut selville, mikä hänen velkasaldonsa oli ja kuka perii mitäkin.

- sitten asiakkaile lähetettiin mitä ihmeelisempiä tarjouksia hyväksyä edes osa velastaan- moni tyhmyyttään teki niin, jolloin velan anteeksianto siirtyi vuosia taas eteenpäin.

- asiakkaan velan kuoletus meni korkoihin, jota saattoivat edustaa alkuperäisestä velasta 3-4 kertaista summaa

- onneksi tuli tuo anteeksianto ja moni ulosottomieskin "suli" auttamaan velallista pääsemään kuiville.

- jos oli verovelkaa, se ei vanhentunut kolmeen vuoteen, vaikka muut vanhentuivat uuden lain astuessa voimaan.

Olisi vihdoin aika tehdä "pesänselvitys" yksityisten ja yrittäjien osalta, kuka oli oikea syyllinen ja miksi. Moni tappoi itsensä tai tuli tapetuksi tai sai slaagin. Vielä olisi aikaa kompensoida kärsineitä vaikka veroalennuksilla tai rahallisella joululahjalla, jos muuta fiksumpaa ei keksitä.

Antero Manderbacka

Hei. Kiitos kirjoituksesta. Kuulun itse tähän ryhmään, joka on perintäkierteessä. Sairastuin vuosia sitten ja olen nyt pyörätuolisssa. Muutin perheeni kanssa pois osake-asunnosta, kun ei hissiä ollut. Olen nyt vuokralla ja osake vuokrattu eteenpäin. Sairaalalaskut pyörii perinnässä koko ajan. En ole oikeutettu toimeentulotukeen, kun omistan asunnon. Myisin sen heti, jos ostaja löytyisi. Yritin hakea lainaa, että pystyisin hoitamaan sairastamisen kovat kulut, mutta en sitä saanut. Silloin vielä oli luottotiedot kunnossa. No kyllähän kaikki Suomessa osataan hyvin kiertää...auto on veljen nimissä, puhelin siskolta ja nettiyhteys kaverilta. Nykyään on kultaakin arvokkaampaa pitää oma nimi puhtaana. Kun olin 2 kk:tta sairaalassa, niin oli jo myöhäistä asioita hoitaa. En syytä tästä tilanteesta ketään. Ehkä nykyään sitä vain miettii tarkemmin, että ketä äänestää. Olen Käynyt kuuntelemassa eri puolueiden vaalipuheita ja kyllästynyt jo niihin tyhjiin lupauksiin. Äänestäminen on mielestäni velvollisuus ja varsinkin ehdokkaasta ja hänen näkemyksistään tietäminen. On surullista, kun ihmiset äänestää milloin mitäkin asioista selvää ottamatta. Toivottavasti en eksynyt liikaa aiheesta. Kiitos vielä hienosta kirjoituksesta!

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos Antero itsellesi asiasi esille tuomisesta. Tuo on todella tärkeää, ketä äänestää. Olemme niin suurten kysymysten äärellä, että nyt tarvitaan rohkeita asiaosaajia johtajia, ei missejä.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen

Eikö missi voi olla asiaosaaja? Onko hän automaattisesti bimbo?

Käyttäjän HannuLehto1 kuva
Hannu Lehto

Anterolta koskettava kirjoitus. Niin tuosta äänestämisestä. Jos ette kyllästy, niin kirjoitan vielä jonkun rivin tapauksestani. Yritin viedä noita edellä kirjoittamiani minusta johtumattomia verojani valtionvarainministeriöön kansanedustajien kautta. Kävin eduskunnassa tapaamassakin erästä, joka aikoi viedä asiani Pekka Vennamon jälkeen tulleelle Ulla Puolanteelle tiedoksi. Asiasta ei kuulunut käyntini jälkeen mitään. Kuten edellä kerroin yritin viedä myös Vennamon avustajan kautta asiaa Vennamon tietoon, mutta avustaja löi luurin korvaani. Tuolloin 1980 luvun lopulla kun ei vielä ollut tietokoneita, sähköposteja,läheskään kaikilla kännyköitä, minulta oli viety kaikki omaisuus, ei edes pöytäpuhelinta ollut, soittelin puhelinkopista jos sattui vähän rahaa olemaan. Niin, oli todella vaikea saada kansanedustajia tai muitakaan viranomaisia keskusteluun. Kun olin lähettänyt Presidentti Koivistolle armahdusanomukseni, kuten edellä kerroinkin, pääsin soittamalla hänen avustajansa Martti Mannisen kanssa juttusille. Mutta ei häntä asiani kiinnostanut, koska en ollut tehnyt rikosta. Hän itse sai sitten myöhemmin mielestäni ansionsa mukaan, kun lähetti "pyytämättä ja yllättäen" muutaman faxin Jäätteenmäelle. Lisäksi tarkistin edellä kirjoittamani kansanedustajan tuomion, joka Koiviston toimesta armahdettiin veropetoksesta. Tuomio oli ensin 1v8kk, joka oli tippunut hovissa 1v.2kk;tta. Tämänkin tuomion Koivisto armahti. Kaiketi minun olisi pitänyt jokin rikos tehdä, mutta koska en ollut kansanedustaja, ei minua olisi kuitenkaan armahdettu. Vielä viime vuosiin saakka olen yrittänyt kansanedustajien kautta saada asiaani esille, mutta vastaanotto on ollut sellaista, että viimeisin edustaja johon olin yhteydessä sanoi:- En minä ole mikään asianajaja, ei asia minulle kuulu, koska me vain säädämme lakeja. Niiden valvonta ei valvonta ei meille kuulu, mutta tule käymään eduskunnassa juodaan kahvit. Kysyin, että miksi? Hän kertoi, että saisin tukea. Sanoin, että kyllä minä tukea saan Taivaan Isältä ihan tarpeeksi, mutta toivoisin että kansanedustajissa edes jollain olisi tahtomista ja tekemistä myös meitä väärin kohdeltuja kohtaan. Kun tarkkaan muistelen, luulen, että olen ottanut lähes jokaisen puolueen edustajiin aikojen saatossa yhteyttä, mutta ei asiani ole heitä liikuttanut. Nyt kun vaalit ovat tulossa varmaan jokatoinen edustajaksi pyrkivä lupaa ajaa asiaamme, mutta kun läpipääsy on selvää asiat tahtoo unohtua aika nopeasti. Huvitti eräs kuuluisa kansanedustaja, joka oli syytettynä vaalirahakohussa. Luin jostain lehdestä että hänellä on tarkoitus julkaista kirja siitä, kuinka häntä on kansanedustajana kohdeltu. Kirjoitin hänelle, että tehdään yhteinen kirja. Hän kertoo kuinka häntä on kohdeltu kansanedustajana ja minä kerron kuinka kansanedustajat ovat kohdelleet minua. Ei asia ottanut tulta hänen taholtaan. Antero! Se voi olla niin, että on aivan sama kuka ja mistä puolueesta on eduskunnassa ei meidän väärinkohdeltujen asiat tule etenemään. Ainakaan minun, kun tosiaan vuosi sitten aloin vielä penkomaan juttuani, löysin sekä verohallituksen, että valtionvarainministeriön palkkalistoilta henkilöt jotka olivat allekirjoittaneet minun tuomioni, tosin he olivat päässeet virka-asteikossa jo huomattava ylös. Ajattelin vielä saavani heidät asiastani kiinni. Sitten kuitenkin selvisi myös, että kaikki minun asiaani liittyvät dokumentit on tuhottu jo vuosia sitten. Eli summarum, ketään ei kannattane äänestää, ainakaan minun.

Jari Vuorinen

Työttömiltä ja varsinkin pitkäaikaistyötömiltä pitäisi poistaa potilasmaksut,jotta riski joutua perintätoimiston inkvisitioon vähenisi.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Yhteiskuntajärjestyksen perusta on syytä pitää mielessä:

Lainsäädännön on kuitenkin luonut itse valitsemamme eduskunta. Ja kun me, äänestäjäkunta, ihan itse ja vapaaehtoisesti valitsemme nuo typerän perintälainsäädännön luoneet edustajat tekonsa jälkeen uudelleen eduskuntaan, se tarkoittaa, että me hyväksymme heidän toimintansa. Toisinkin voisi äänestää, ehdokkaita on pilvin pimein.

Jos yli 30 000 oletusarvoisesti täysjärkistä suomalaista äänestää Jyrki Kataisen eduskuntaan hänen VVM-toimintansa jälkeen, on syytä miettiä, kenessä on vika, Kataisessa vai häntä äänestäneissä. On perusteltua olettaa, että häntä äänestäneet ovat hyväksyneet hänen toimintansa ja HALUAVAT hänen jatkavan.

Niin yksinkertaista se kansanvalta on.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Olavi Mansikka sanoi jo sen, mitä mun piti sanoa. Mulla on omakohtaista kokemusta pankin perintäosastolta eli "tiskin toiselta puolelta".

Pankkien business ja oikeudet on suojattu niin hyvin lainsäädännöllä, että ei mitään rajaa.

Luin satoja velkasaneerausasiakirjoja ja NOLLA kertaa pankki oli tuomittu kevynkenkäisestä lainanannosta!!

Sen sijaan toista puolta kyllä kuritettiin ja imuroitiin viimeisetkin eurot (siihen aikaan markat) taskuista kuleksimasta.

Mua hämmensi se, että pankki sai monta vuotta vitkutella perinnässä ja siitä huolimatta sai periä kaikki korot + koronkorot velalliselta.

Ja maksujärjestys. Lailla voitaiisiin muuttaa, että x% menee AINA velan PÄÄOMAN lyhentämiseen. Muuten periminen on ikuinen kierre ja sitä pankit ja perintäyhtiöt nimenomaan haluaa. On järjettömän hyvä business imuroida "laillista" ylikorkoa tyhjästä.

Tämä ei sovi pankkiyhdistykselle tai perintätoimistoille, jotka ovat vahvoja lobbaajia. Siks lainsäädäntöä ei saada "kuluttaja"ystävällisemmäksi.

En viitsi kertoa kaikkia yksityiskohtia, mutta kyllä meillä perintäosastollakin oli ymmärrystä tiettyyn rajaan asti ja varsinkin ulosottoviranomaisilla riitti hyvinkin ymmärrystä ja näin joskus luovia ratkaisuja pääomien lyhentämisestä korkojen sijaan.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Suurkiitos Marko!

Tiedän ihmettelemäsi asian taustan ja syyn.

Todistan kertomasi asian valtionhallinnon dokumenteilla, mm. Presidentin Linnan kanslian salaisella Koiviston konklaavimuistiolla, johon olen hiljattain saanut lisämateriaalia Helsingin yliopiston kirjastosta.

Koiviston konklaavi 6.5.1992 oli Suomen oikeusjärjestelmän romutusseminaari.

Pankit saivat ohjeensa jo 18.3.1992 ja toimenpiteet toteutukseen alkoivat 1.5.1992.
Homma jatkuu edelleen. Ja uusi katastrofi on tulossa.

Tämän päivän asunto-, yritys- ym. lainaaottaneiden on syytä huolestua ja verkostoitua tulevan katastrofin estämiseksi.

Otan luottamuksellisesti yhteystietoja vastaan.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Olen saanut paljon palautetta kirjoituksestani ja yhden koskettavan tarinan avaan tähän palautteen antajan luvalla.

"Itse aloitin tiukassa tilanteessa yhdellä pikavipillä,kun ei sossu eikä diakonissa auttanut!Sitten siitä se kierre alkoikin,kun erä olikin liian iso maksettavaksi kuluineen.Toinen vippi korjaamaan tilanne....kunnes!

Sitten alkoi niistä perintäyhtiöiden rumba ja erät aivan hirveitä kuluineen, vaikka sai erissä maksettua,toivotonta kun monta perintäyhtiötä!

Diakonin neuvo päästä ulosottoon,ei ole muuta vaihtoehtoa!Nyt on vuosi oltu ulosotossa 1100€ käteen jäävästä nettopalkasta vie ulosotto noin 350€.

Olin yhteydessä ulosottoon eilen että jos saisin 28.11 palkasta vapautuksen ulosotosta,että jäisi jouluksi rahaa.Liian myöhäistä,vaikka olin kuun puolivälissä laittanut sähköpostia! Eli ulosotto vie 350€ palkasta ja joulukuun alussa tulevista veronpalautuksista 300€,eli koko veronpalautuksen!

Olen hakenut jo viime jouluna sossusta ja diakoniasta apua.Sossusta ei mitään.Diakoniasta(evelut) ei edes myöskään laskuihin,ei ruokakuponkeja.
Olen ortodoksi sain viime jouluna sieltä 20€ lahjakortin kauppaan,hip hurraa!

Nyt on joulu jälleen tulossa,rasittavaa,ja myös tuleva tili kun tietää että pakolliset laskut kun maksaa ei tarvitse joulua viettää!

Ulosottomies sanoi että ulosotossa on nyt 27000€ ja siitä on lyhentynyt vuoden aikana joitakin euroja,kun summa kasvaa koko ajan korkoa, että kannattaisi ruveta tekemään asian suhteen jotain!Mitä kun takuusäätiö ei anna takausta kun on määräaikaisen palkkatuella!"

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Tuo kertomus osoittaa erään seikan.

On liian monta tahoa, jotka elättävät itsensä toisten ahdingolla. Siksi tälle asialle ei tehdä mitään.

Pikavippifirmat, pankit, ulosotto, perintäfirmat... siinähän noita.

Muilla ei ole juurikaan rahkeita, mutta pankkiyhdistys saa sorvattua itselleen semmoiset lait kuin alalle on itselleen edullista.

Kaikkia asioita katsotaan vain velkojan näkökulmasta.

Opo Tiainen

Erinomaisia ehdotuksia! Tässä muutama lisää.
1. Kela Debit –kortti, jonka saa kansalaisoikeutena jokainen täysikäinen Suomen kansalainen. Kortti sisältää vanhojen ominaisuuksien lisäksi elektronisen tunnisteen terveyden huoltoon ym. julkisiin toimintoihin, eli pankkien tunnisteilla ei kirjauduta enää mihinkään muihin palveluihin kun pankkien omiin. Kortti sisältää myös oman tilin, johon kaikki yhteiskunnalta tulevat avustukset/maksut/suoritukset saapuvat. Kukin saa muuttaa maksunsa omiin pankkeihinsa jos haluaa mutta lähtökohtaisesti tälle kela-tilille. Joka ikinen kansalainen saa myös pankkitunnukset kela-tiliinsä, joilla tiliä netin kautta voi käyttää, maksaa laskujaan jne... Luonnollisesti kortilla voi nostaa rahaa automaatilta jos saldo sen sallii. Tämä kaikki pitää tehdä kansalaisille perusoikeutena ja ilman bisnestä, eli vain kuluja vastaava määrä voidaan periä ”palvelumaksun” tilin käytöstä. Kortti ja tili olisivat peruuttamattomia ja voimassa siihen saakka kunnes Betlehem kutsuu. Pankit joutavat keräämään euronsa niiltä kellä on varaa niitä sponsoroida.
2. Ilmainen perustasoinen netti, jotta voi asioitaan hoitaa.
3. Perintälaki muutettava niin että ilman erillistä, molempien osapuolten yhteisesti allekirjoittamaa sopimusta perintäkuluista vastaa aina lainanantaja/velaksi myyjä. Kohtuullinen viivästyskorko täytynee ehkä sallia mutta ensin lyhennetään pääoma ja sitten lasketaan ja lyhennetään korot. Meillä ei olisi esim. pikavippiongelmaa jos perintäkuluista vastaisi vippifirma.
Näin yrittäjän kantilta antaisin neuvon muutamalle aiemmin kommentoineelle kollegalle että älkää myykö velaksi jos ette saa rahojanne. Velaksi myynnissä ja lainaamisessa on aina kaksi osapuolta. Kumpikin kantakoot oman riskinsä, maksaja korkonsa ja saaja perintä- ym. kulunsa. Fair Play kuten eräs perintäfirma veroparatiisisaarilta purjeessaan mainosti kun maailmaa ympäri persaukisten rahoilla purjehti. Härskiä hommaa!

Käyttäjän UffeNordstrm kuva
Uffe Nordström

Kiitos kirjoituksestasi Markku Rosenlöf!

Juuri näin huonolla tolalla asiat ovat monella korkean elintason Suomessa.

Olisi kuitenkin myös hyvä ottaa huomioon seikka että Suomessa on hyvinkin suuri määrä ihmisiä jotka ovat edellä mainituista syistä olleet työmarkkinoiden ulkopuolella ja näin ollen myöskin eläkekertymän ulkopuolella.
Tämä tulee johtamaan siihen että näiden ihmisten eläkkeet eivät riitä elämiseen vaan tulevat olemaan pakoitettuja hakemaan kunnilta toimeentulotukea.
Näin ollen ongelmat tulee olemaan hyvinkin pitkäkestoisia.
Valitettavasti kuulun itse tähän ryhmään ja voin jopa myöntää että ihan omasta syystä. Valitettavasti tein 90-luvun alussa vääriä päätöksiä.
Kuitenkin haluaisin väittää että osasyy myöskin johtui joustamattomista viranomaisista.
Verottaja käytti häikäilemättömästi arviointiperusteitaan hyväksi, vuosi,vuoden jälkeen.
Perintätoimistot ja varsinkin ulosottoviranomaisilla ei ollut minkään valtakunnan inhimillisyyttä nahoissaan.
Jos vaan olisin ymmärtänyt lopettaa ajoissa mutta......

Olen joskus ajatellut tuoda julki kaikki nämä minun kohdalleni osuneet kommervinkit mutta saavuttaakseen uskottavuuden olisin pakoitettu kirjoittamaan omalla nimellä. Tämä taas voisi johtaa ennalta arvaamattomiin seurauksiin.
Eli näinkin meidän yhteiskuntamme on suojellut itseään ettei totuus tule julki.

Marja Rantanen

90-luvun asuntovelat ulosotossa 20 vuotta, nyt vihdoin velat vanhentuneet. Olo on taas kuin ihmisellä !! Oma koti ostettuna ja eläkkeelle siirryttäessä kutakuinkin maksettu....Mutta, varhaiseläkettä tms. turha koskaan ajatellakkaan kun velkaa on, niska limassa vedettävä loppuun asti.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Marja.

On sinullakin ollut pitkä ja raskas taival. On tämä uskomatonta ihmisten orjuuttamista.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Kari Rosenlöf

Sinulla on nyt vaikuttava määrä joukkoa perusteluineen, jotta asiaa voisi viedä eteenpäin oikeudenmukaisuuden korjaamiseksi. Se ei ole vielä myöhäistä.

Olisko oikea tapa tehdä tästä valtava addressi nimineen jne.. vai kansalaisaloite perusteluineen ? Tähän asiaan liittyy tavalla tai toisella jopa miljoona kansalaista värinkohdeltuina.

Tietenkin jälkiviisastelijoita tulee, siihen on syytä varautua. Mutta sillä hetkellä akuutissa elämäntilanteessa eläneitä olivat nuoret ja vähän vanhemmatkin perheet sekä valtava joukko yrittäjiä, jotka työllistivät sankat määrät kansalaisia ja, jotka menettivät kaiken. Saati sitten takaajat, jotka menettivät talonsa, maat ja mannut.

Mieti aisaa.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Heikki

Oikeasta tavasta en tiedä varmaksi mikä on paras, mutta olen kyllä omalta osaltani mielelläni korjaamassa näitä vääryyksiä, mikäli se vain on mahdollista.

Ihanteellisin olisi tietenkin uusi hallitus eduskunnassa, joka ottaisi välittömästi asian hoitaakseen ja kirjaisi sen vielä hallitusohjelmaan. Se tapa olisi se ehdottomasti paras.

Ongelma vain tahtoo olla, kuten se on ollut jo vuosikymmenet, että sitä ei haluta tehdä. Kuten tuossa kirjoitin, tämä on upea rahantekokone. Tosin vain muutamille harvoille.

Kai tässä on perustettava uusi puolue, meitä kun on jo kohta miljoona, niin eduskuntapaikka on varma. Haluaako joku olla mukana??

Korjataan samalla nämä muutkin vääryydet kertaheitolla.

Marja Rantanen

Senverran on vuosien saatossa kismittänyt asia, että mukana ollaan !! Asia jolle todellakin olisi aika tehdä jotain

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kannatuksesta Marja. Vielä on noin miljoona, joita varmasti kismittää yhtä paljon.

Käyttäjän Hanni kuva
Helena Räisänen Vastaus kommenttiin #155
Jari Rauhala

Hyvä ja asiaan pureutuva blogikirjoitus. Kiinnostava oli myös lukea muutamaa kirjoitusta, joiden kirjoittajille ei yhteiskunnan tasolla elämisen tämä puoli ollut vielä avautunut.
Näistä ja muustakin jää vaikutelma, että onko Suomi jonkinlainen koe-laboratorio EU:n puitteissa?
Näitä asioita puitiin kesällä eräässä ketjussa. Kiinnostava oli Erkki Liikasen kommentti, hän osallistui keskusteluun ja sanoi että on oikein keskustella, mutta politikoimaan ei pidä tavallisten ihmisten ryhtyä. Liekö vaarallista, kun tavallinen kansa alkaa politikoimaan?

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Jari.

Tavallisia ihmisiä ne päättäjäkin ovat. Eivät yhtään sen ihmeellisempiä. Muuta vaaraa siinä ei ole, muuta kun se että oikeudenmukaisuus palautuu ja ihmisiä ei voi enää riistää. Tarkoittaa siis monelle helpon rahan loppua.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Kari

Vaikka asia on hyvä, tuolla puolueella eivät eväät tule riitävästi kantamaan eteenpäin, koska pelkästään kritiikkiin ja negatiivisuuten kautta ei voi asioita saada eteenpäin.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Heikki.

Olet täysin oikeassa, eikä sellaisen päälle mitään rakentaa voikkaan. On ajatuksenakin absurdi tehdä mitään pelkän kritiikin voimilla. Olen kai kohta sen 16 vuotta politiikkaa tutkinut, joten kyllä minulla jonkunlainen tieto siitä rupeaa olemaan. Tarvitsee olla luonnollisesti terve vaihtoehto.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Teen lähiaikoina kotisivulleni oman aiheensa Koiviston konklaavista niine ETA-/EY-taustoineen, jotka löysin keväällä 2013.

Viime viikkoina olen saanut täydentävää tietoa Koiviston konklaavista.

Tässä lyhennelmä tulevasta raportista
http://jormajaakkola.fi/perustuslain%20EY-mukautus

Tässäkin on luettavaa
http://jormajaakkola.fi/Koiviston%20CV

Toivon, että 1990-luvun lamassa kärsineet velalliset ottaisivat allekirjoittaneeseen yhteyttä.

Teemme yhdessä kunnon nettiryöpytyksen!

Terveisin
Jorma Jaakkola
044-565 9234
jorma.a.jaakkola(a)gmail.com

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

edelliseen liittyen:

En luovuta kenenkään yhteystietoja julkisuuteen.

Lähetän sähköpostit piilokopioina.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Nyt muuten on vielä erityisen tärkeä sisäistää, että olemme uuden ryöstökierroksen kynnyksellä tulevan laman uhreilta ja se tulee olemaan monin verroin 90-lukua pahempi.

Asiaan on viimeiset hetket puuttua kevään vaaleissa, muuten se on menoa.

Tämä lama on nimittäin vasta alussa.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Timo.

Olet todellakin enemmän kuin valitettavan oikeassa. Kauhulla odotan tätä uutta kierrosta. Se on todellakin seuraava hallitus, joka tämän homman kääntää uusille urille, tai upottaa Suomineidon. Tässä todellakin tarvitsee äänestäjien käyttää parasta osaamistaan valitessaan edustajansa seuraavalle kaudelle.

Tämä tie on nähty ja tarvitsee tehdä todellinen suunnan muutos. Mitä olen sinua Timo seuraillut, olet todella tervetullut tuulahdus Suomen poliittiselle kentälle. Erinomaista asiaosaamista. Hatun nosto siitä.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Nöyrä kiitokseni sinulle Kari.

Timo Peuranen

Olen samaa mieltä kuin kaima Timo Isosaari ja hänenkin kirjoituksiaan arvostan suuresti. Nykyinen meno saattaa olla pahempi kuin -90 luvun lama tai ainakin yhtä paha. Nämä Karin kirjoitukset osoittavat selkeästi sen miten pahasti asiat ovat jo lukijamäärällä mitattuna. Karin luvalla postasin kummankin blogin kaikille kansanedustajille. Perussuomalaiset ovat tehneet asian eteen jotain ja myöskin vastanneet minulle. Eräs Kokoomuksen edustaja vastasi lyhyesti yhdellä lauseella, että lähtökohtaisesti "velat on maksettava". No niin tietenkin on, mutta jos ei pysty tämän laillisen ryöstön johdosta.

Siis kaikki muut vastaajat olivat perussuomalaisia, mutta pitää ottaa huomioon, että eilen oli "itsenäisyyspäivä", joten tulevalla viikolla odotan lisää vastauksia. Itsenäisyypäivä sitaateissa siksi, koska en pidä Suomea itsenäisenä valtiona enää. Poltin silti kynttilät eilen klo 6 pm.

Nämä linkit sain vastanneilta Perussuomalaisilta. Ja vähän muutakin.

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/lav...

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_...

Edit: sanottakoon, että olen sitoutumaton politiikassa. En mainosta tässä Perussuomalaisia, mutta heiltä sain asiallisia vastauksia ja sille voi vaikka nostaa hattua.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kiitos Timo linkeistä!

En tiennytkään, että Koiviston konklaavista on tehty kirjallinen kysymys.

Sitaatti alemmasta (KE Juho Eerolan kirjallisen kysymyksen) linkistä:

"6.5.1992 silloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui joukon oikeuslaitoksen edustajia presidentinlinnassa järjestettyyn kokoukseen, jossa kutsuttuja henkilöitä joidenkin väitteiden mukaan ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niitä koskevissa rikosasioissa. Kokouksen pöytäkirjoista on tehty asiakirjapyyntöjä, mutta asiakirjat on useaan kertaan julistettu salaisiksi tasavallan presidentin päätöksillä, esimerkiksi päätöksellä No 4/19.08.2002."

Tuo päätös Nro 4/19.08.2002 on minun saamani päätös.
Ks.
http://jormajaakkola.fi/Koiviston%20CV

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin vastauksesta ei päätellä muuta kuin, että hän suojelee valtiopetoksen tehnyttä presidentti Koivistoa.
Henrkissonilla nimittäin ei ole ollut mitään estettä käydä lukemassa konklaavin muistiota.

Minä tiedän konklaavin järjestämisen syyn.
Päivitän kotisivuni lähiaikoina, joten pysykääpä kanavalla!

Timo Peuranen Vastaus kommenttiin #188

Kiitos myös sinulle Jorma omista linkeistäsi ja asiaan paneutumisesta. Tuo konklaavi pitäisi jotenkin paljastaa ja saada asiakirjat julkisuuteen.

Käyttäjän MathiasLindy kuva
Mathias Lindy

Sinänsä olisi ihan hyvä aloitus ko. reformiin ihan ensimmäisenä, että luottotietomerkintä säilyisi esim. vain yhden vuoden siitä, kun se on annettu ja myös positiivisen rekisterin perustaminen siihen kylkeen olisi ehkä asiallista.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kiitos Kari tästä blogista, jota on nyt kiitettävästi jaettu internetissä.

Blogisi hyöty on informaation jakamisen lisäksi myös siinä, että olen eilisen yhteydenottopyyntöni jälkeen saanut kartutettua yhteistyöverkostoani, jolla lähdetään H-hetken koittaessa viestittämään asiaa kaikille Suomen kansalaisille, myös netin ulkopuolelle.

Tavoitteena on saada asiasta valtamedian pitkäkestoinen uutisointi. Ilman tätä ei Arkaadian mäen väki ryhdy toimiin.

Korostan, että en katso vain peruutuspeiliin, vaan tulevaisuuteen, nykyisten lainaaottaneiden auttamiseen, jo etukäteen.

Hyvät lukijani, rakennetaan suurverkosto.

Antakaa yhteystietonne sähköpostiini
jorma.a.jaakkola(a)gmail.com

En levittele yhteystietoja, sillä lähetän viestit piilokopioina.

Käyttäjän MarkkuKemppainen kuva
Markku Kemppainen

Tämä on asiaa. Taloudellisesti vaikeina yrittäjäaikoinani nämä firmat ja muutama muu tulivat tutuiksi. Tällaiset firmat edustavat ihan puhdasta ryöstöä. Jos on taloudellisia vaikeuksia selvitä jo alkuperäisestä velkapääomasta, niin miten nämä limanuljaskat kuvittelevat, että velallinen selviää näistä moninkertaisista koroista ja kuluista mitä nämä rosvofirmat laskuttavat. Ei yksinkertaisesti mitenkään. Nämä korot ja kulut eivät perustu yhtään mihinkään muuhun kuin näiden firmojen ahneuteen. Kerran soitin yhteen firmaan ja vittuilin, että onkos tirehtöörin rahat keimänsaarilla loppumassa kun pitää näin rasvaisia laskuja lähetellä. Tuli hiljaista.

Nyt kun työttömiä houkutellaan yrittäjiksi niin tässä on se helvetillinen loukku, mihin he epäonnistuessaan joutuvat. Kukaanhan ei alussa halua epäonnistua, mutta 90 % yrityksistä epäonnistuu. Niilläkin, jotka ovat vakaasti uskoneet onnistuvansa. Saatikka sitten ne, jotka lähtevät yrittäjiksi työttömyyden pelossa. Se on huono motivaattori.

On todella julmaa, että suurin toivein aloitettu yritystoiminta johtaa epäonnistuessaan aivan megalomaanisiin ongelmiin juuri näistä perintäfirmoista johtuen. Ei riitä se, että olisit jonkun määrän velkaa jollekin maksuvaikeuksien vuoksi. Vaan nämä perintäfirmat ihan omaa laillistettua ahneuttaan lisäävät näitä maksuja aivan tähtitieteellistä tahtia. Mafiankin kanssa asioiminen olisi helpompaa. Jos et maksa, lähtee vain henki. Näiden kanssa olet elävänä helvetin kidutuksessa jopa loppuelämäsi. Ja lakiin perustuen. Joka ei usko, kokeilkoon. Minä nousin pois tuosta suosta, koska en antanut asioiden mennä liian pitkälle. Selvisin eikä nyt ole noille velkaa pennin latia.

Käyttäjän PetSu kuva
Petri Suomi

Veljeni kuoli äskettäin. Hän eli viimeiset vuotensa hyvässä hoivakodissa. Maksu hoidosta ja asumisesta maksetaan jälkikäteen, joten lasku lähetettiin mehtyneen veljeni nimellä kuukauden laskusta 4 vrk. vähennettynä minulle.

Maksuaikaa veljelleni annettiin 14vrk. tai lasku annetaan intrum justian perittäväksi heidän kuluineen lisättynä välittömästi tuon ajan kuluttua.

Veljelläni ei ole omaisuutta. Sen hän osasi hoitaa ennen menehtymistään. Minulle hän antoi rahaa hautajaisia varten. Ne olivat hänen viimeisensä.
Veljeni oli huumorintajuinen ja jopa hirtehishuumorin ystävä. Hän tiesi, että lasku tulee jälkikäteen. Hän tiesi sen sisältävän uhkauksen.

Jos toteutan vainajan viimeisen toiveen, eli järjestän hautajaiset, niin mistäs ne ja keneltä se perintävfirma rahaa tulee vaatimaan? Meinaan, kun veljeni ei sitä kykene maksamaan kahdestakaan syystä. Rahaa ei ole eikä tule ja vainaalla ei ole pankkitiliäkään ja ainoa omaisuus ajokortti ja Espanjan sekä Suomen voimassaoleva passi. Vaatteitakaan ei ole, kun hän antoi kaikki kierrätykseen, kun sairastui. Minä olen hänen lähin omainen, mutta en holhooja enkä täysin varmasti edes sukuakaan, kuten viimeksi todettiin.

Ei kai ne sitä maksua minulta voi periä, joten taitaa mennä kaikkien kärsivien ja kyykytettyjen kunniaksi vainajan maksettavaksi. Sen hoivakodin omistaa toinen veroparatiisiyhtiö. Tämän perintätoimiston lisäksi.

Ps. Ilman sitä uhkausta heti ensimmäisessä lauseessa, olisin saattanut heltyä, mutta näiden omistuisen vallan saaneiden nimen mainitseminen sai minut sille kannalle, että vainajan toive pitää toteuttaa. Haastakoon vainajan käräjille.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kiitos Kari, että olet laittanut yhteydenottopyyntöni leipätekstiisi!

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kylmää kyytiä velallisille

(Apu 13/2011, sivut 24 ja 25)

Artikkelin lööppitekti:

"Velkajärjestely. Työryhmän esitys on romuttamassa velkajärjestelyyn pääsevän velallisen aseman. Pankkien etu ollaan laittamassa etusijalle. Jopa perusoikeudet ovat uhattuna, sanoo asiantuntija."

Sitaatti tekstistä:

"- Ulosotto tarkoittaisi tässä askelta kohti holhouksenalaisuutta, luonnehtii Aalto-yliopiston tutkija Tapio Laakso, jonka ryhmä tutkii maksukykyä ja -kyvyttömyyttä.

Lain valmistelua työryhmässä on saatellut salamyhkäisyys: ryhmän jäseniä on uhkailtu oikeudellisilla seuraamuksilla, mikäli yksityiskohdista kerrotaan ulkopuolisille.
Valmistelupapereita on yritetty saada julki myös hallinto-oikeuteen valittamalla.

Dramaattisinta lakiesityksessä on se, että velallisella olisi jatkossa huomattavasti pienemmät mahdollisuudet säilyttää omistusasuntonsa. Tähän asti velallisen kodin säilyttämistä on pidetty tärkeänä. Nykyisessä laissa sen on taannut asumissuojasäädös."

Nuo tekstit ovat tärkeitä huomata nykyisten velallisten tulevaisuuden kannalta.
Pankkien asemaa tulevassa katastrofissa on entisestään parannettu.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Ulosottokaaren 3 §:n teksti vaatisi muutoksen.

Olen lihavoidulla tekstillä kirjoittanut tarpeellisen tekstinlisäykset, joka ovat Aalto-yliopiston professori Matti Rudangon käsialaa.


Saamistodisteen liittäminen hakemukseen

Hakemukseen on liitettävä saamistodiste,
johon ulosmittaus perustuu.

Juokseva velkakirja, vekseli tai shekki, johon
ulosottoperusteessa määrätty
maksuvelvollisuus perustuu, on liitettävä
hakemukseen alkuperäisenä. Jos
täytäntöönpanon luotettavuus sitä edellyttää
tai jos velallinen sitä pyytää, ulosottomiehen
tulee ottaa haltuunsa myös tavallinen
velkakirja. Ulosottomies voi toimittaa
täytäntöönpanon, vaikka tavallinen velkakirja
on kadonnut tai sitä ei ole muusta syystä
mahdollista liittää hakemukseen. Velallista on
tällöin kuultava ennen täytäntöönpanoa.

Kun maksuvelvollisuus on täytetty,
ulosottomiehen hallussa oleva saamistodiste
jää ulosottomiehen haltuun, jollei velallinen
pyydä sitä itselleen. Jos tavallinen velkakirja
on jätetty hakijan haltuun, hakijan on
toimitettava se velalliselle, kun velkakirjan
määrä on suoritettu. Ulosottomies saa
tarvittaessa lykätä tilitystä, kunnes velkakirja
on toimitettu.

(Uusi 3 mom.:)
Ulosottoviranomaisen on tehtävä
saamistodisteeseen merkintä suoritetusta
ulosmittauksesta ja jäljellä olevasta velan
määrästä. Saamistodiste tai sen jäljennös,
johon ulosottoviranomainen on tehnyt
merkinnän, on luovutettava velalliselle.

--

Kyseiset tekstin lisäykset ovat tarpeen nykyisten velallisten ja heidän takaajiensa kannalta, sillä pankki on laillisesti koventamassa otteitaan.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Olen skannut seuraavat tekstit Hesarin uutisesta pdf-kopioksi ja siitä word-tekstiksi.
Asia liittyy samaan pankin tekemään velallisen perusteettomaan perintään, jota kirjoitin edellä (# 167) ulosottolain tarpeellisesta tekstien muutoksesta (# 168).

Tässä uutinen, Helsingin Sanomat 26.3.2011 s. B 10:

"Ulosotto passaa pankeille

Kuvateksti: 1990-luvun lama kaatoi 40 000 yritystä ja kosketti tavalla tai toisella yli miljoonaa suomalaista. Monet heistä joutuivat ulosoton asiakkaiksi.

Veronmaksajat ovat usein "takaajina" perinnässä.

UUTISANALYYSI

Jarmo Aaltonen
jarmo.aaltonen@hs.f
Kirjoittaja on HS:n taloustoimittaja.

Oikeusministeriön työryhmä esitti toissa viikolla kokonaan uutta lakia yksityishenkilöiden velkajärjestelyistä.

Ehdotuksiin sisältyi muun muassa, että velalliselta perittävä rahamäärä joustaisi tulojen mukaan. Velkojen maksun valvonta siirrettäisiin velkojalta ulosottoon.

Riitainen ryhmä ei puuttunut järjestelmän perusteisiin. Velkomista koskeva lainsäädäntö säilyy velkojaa suosivana.

Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) mielestä laeissa ei ole vikaa.

ESPOOLAINEN entinen yrittäjä on yrittänyt vuosikausia saada ulosottokaareen lisättäväksi virkkeen, jolla perusteeton perintä estettäisiin. Mies oli takaamassa 1990-luvun alussa rakennusyrityksen yli seitsemän miljoonan silloisen markan lainaa, jota pankki alkoi konkurssin jälkeen periä takaajalta.

Oikeus tuomitsi miehen maksamaan, vaikka hänen ja KHT-tilintarkastajan lausunnon mukaan laina ei koskaan siirtynyt pankista päävelallisen tilille. Pyynnöistään huolimatta hän ei saanut pankilta todistusta siitä, että laina oli oikeasti nostettu.

Pankille riitti, että se sai oikeudesta tuomion, jolla rahat perittiin takaajalta. Pankkeja vahtiva Finanssivalvontakaan ei luovuttanut asiakirjoja velalliselle, eivätkä yrittäjien asiat kuulu kuluttajansuojalain piiriin.

KÄYTÄNNÖN ongelma on siinä, että velkojalla ei ole konkurssipäätöksen ja ulosoton yhteydessä lakiin selvästi kirjattua velvollisuutta esittää saamistodistusta velallisen kaikista rahaveloista. Saamistodistus on esimerkiksi velkakirja, vekseli tai sekki.

Velan määrää ei siis tarvitse viran puolesta todistaa. Velkojat ovat niskan päällä, ja velan määrän vahvistaminen on tuomioistuimen harkinnassa. Eikä korppi korpin silmää noki: velkojat eivät kiistä toistensa saatavia, joten velkasumma tuppaa nousemaan.

Velallisella ei ole tietoa eikä usein voimiakaan ryhtyä panemaan hanttiin pankkien juristiarmeijoille ja vaatimaan selviä rätinkejä todellisista veloista.

KULUTTAJAVIRASTO totesi jo nelisen vuotta sitten, että maksuvaikeudet kasaantuvat ihmisille, jotka ovat keskimääräistä heikommassa asemassa niin tiedoiltaan kuin taloudeltaankin. Viraston mukaan velkomisissa se tarkoittaa sitä, että "tällaisessa prosessissa tulee tuomioita myös perusteettomista saatavista".

Kansanedustajat ovat pommittaneet kirjallisilla kysymyksillä Braxia asian vuoksi, Pietari Jääskeläinen (perus) teki juuri lakialoitteenkin asiasta. Joka kerta vastaus on ollut sama: ongelmaa ei ole, koska lain mukaan velallisella on pyynnöstä oikeus saada ajantasainen tieto velkojensa määrästä ja perusteista.

Käytäntö oikeussaleissa on kuitenkin muuta. Perintälain muotoilu on ympäripyöreä ja ulos otto on voitu panna sellaisiakin velkoja, joiden näyttö on perustunut pätemättömiin asiakirjoihin.
Pankit ovat vedonneet myös liikesalaisuuksiin asiakirjojen pihtaamisessa.

KOKO SYSTEEMI on edullinen pankeille, sillä velallinen maksaa korkoja ja kuluja ennen itse lainan lyhennystä. Käytännössä korviaan myöten velkaantunut voi joutua maksamaan lopun ikänsä pelkkiä korkoja, joista voi lopulta kertyä isompi summa kuin itse alkuperäinen laina, joka ei ole lyhentynyt sentilläkään.

Vanhan kauppakaaren mukaan asia voisi olla toisinkin: ensin maksetaan pääoma ja sen jälkeen korot ja kulut. Silloin ylivelkaantuneella olisi edes toivoa päästä joskus kuiville.

Nykymallissa velkoja joutuvat usein maksamaan veronmaksajat sosiaaliturvan kautta, sillä velkaa voidaan ulosmitata myös toimeentulotuesta. Lainsäädäntö on automaattipajatso, jolla pankki saa aina saatavansa korkojen kera.

Tuloksena on helposti yksilölle elinikäinen velkavankeus ja valtiolle uusi elätti. Yhden arvion mukaan sosiaaliturvasta maksetaan vuosittain ulosoton kautta 600-800 miljoonan euron edestä "pankkitukea".

MINISTERI BRAX on todennut, että olemattomien saatavien perijä syyllistyy rikokseen. Jos pankit tekevät näin, niiden taseissa voi olla runsaasti laittomia saamisia. Rikoslaissa sille on nimikin: rahanpesu."

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Hesarin uutinen kiteytettynä pähkinänkuoreen:

Pankin etua ajavan ulosottolain avulla Suomen valtiovalta hyväksyy laittoman pankkituen.

Käytäntö jatkuu, kun tämän päivän velalliset eivät enää suoriudu lainansa velvoitteista.
Korostan: Se, että velalliset joutuvat ongelmiin, ei ole heidän oma syynsä; esim. korkojen nousu, työttömyys tai terveydenmenetys.

Käytäntö perusteettomaan perintään sai alkunsa tarkoituksella tehdystä 1990-luvun lamasta ja käytäntö vakiintui presidentti Koiviston kyykyttäessä Korkeinta Oikeutta Presidentin Linnassa 6.5.1992.

Silloinen Suomen Hallitusmuodon 2 § määritteli vallan kolmijaon eli että toimeenpanovalta (presidentti ja hallitus), lainsäädäntövalta (eduskunta) ja oikeuslaitos (tuomioistuinlaitos) ovat toisistaan riippumattomia.

Koiviston konklaavin jälkeen tuomioistuinlaitos ei enää ole ollut riippumaton.
Eikä ole ollut eduskuntakaan riippumaton, sillä presidentti Koivisto on ETA-sopimuksen Suomea koskevan mukautusmääräyksen vuoksi pankkia suojelevan lain taustalla.

Hallitusmuodon 2 pykälästä tuli valtiosääntöoikeudellisesti merkityksetön teksti.

Perustuslain muuttamista laittomalla tavalla nimitetään rikoslaissa valtiopetokseksi, jonka rangaistuksena on maininta "elinkautinen vankeus". Tästä seuraa, että rikos ei koskaan vanhene.

Valtiopetoksia tapahtui vuosina 1992-1994 muitakin.

Epäilijöille suosittelen tutustumista kotisivuuni, vaikkapa
http://jormajaakkola.fi/Koiviston%20CV

Hyvät lukijani, laittaakaa asia jakeluun ja pysykää kanavalla!

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Lainaus:
"Muista äänestää. Kun mietit ehdokasvalintaasi, selvitä hänen kantansa seuraaviin kysymyksiin:” Oletteko valmis tekemään kaikkenne, että ihmisten laillinen ryöstö lopetetaan? Oletteko valmis äänestämään sen puolesta jopa yli puoluekurin?” Mikäli ehdokas vastaa myöntävästi, anna äänesi hänelle. Mikäli vastaus on kielteinen, etsi suoraselkäinen ja rohkea ehdokas, joka ei palvele rahan valtaa."
___________________

Juuri näin!!!

Henry

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos lainauksesta Henry. Jos kaikki teemme niin, on yksi asia maailmassa varmasti paremmin.

Cheers

Kari R

Timo Peuranen

Kiitos Kari Rosenlöf tästä kirjoituksesta. Tuo laillinen ryöstö on saatava loppumaan ja Lindroff on minua painostanut noin viisi kuusi vuotta. Miten se on mahdollista?

Kertoimet ovat kyllä kohdallaan näissä ryöstöissä. En enää jaksa edes aukoa heidän kirjeitään ja olen miettinyt itse pitkään tätä asiaa, että voiko olla totta ja laillista? Ilmeisesti on. Siihen sitten päälle käräjäkulut + ulosoton korot. En edes tiedä kuinka monta erilaista maksua on koko baletissa. Niinkuin sanoit niin koron koron koron koron koron korko + muut kulut ja koron koron koron koron korko niillekin. Lisäsin itse vähän lisää noita korkoja ja se ei edes riitä.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Timo.

Olen nähnyt useita laskuja joissa ei ole edes pääomaa, vaan korkoja kuluja ja korkoja tai lsakuja, joissa kulut ylittävät monin kertaisesti pääoman osuuden. Tälle on tehtävä loppu. Tämä on kansallinen häpeä.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Timo.

Olen nähnyt useita laskuja joissa ei ole edes pääomaa, vaan korkoja kuluja ja korkoja tai lsakuja, joissa kulut ylittävät monin kertaisesti pääoman osuuden. Tälle on tehtävä loppu. Tämä on kansallinen häpeä.

Timo Peuranen

Eipä mittään Kari. Saako tämän sinun tekstisi lähettää Lindorffiin ja muutamaan muuhun paikkaan? Mm. Jyväskylän kihlakunnanvoudille.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Timo. Teksti on täysin jakeluvapaa mainitsemillesi tahoille.

Timo Peuranen

Kiitos itsellesi Kari ja nyt se lähtee jakoon.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Tiedoksi uusi blogi:

Laillisesti ryöstetyt Osa II - Syyttömänä valtion hirsipuussa

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18163...

Patrik Ekström

Terve!

Tätä lukiessani heräsi kysymys omalta osaltani, olen yrittäjä joka toimii omin pienin kätösin, ja on yksi apumies myös muonituksessa. Maksan verot niin kuin ne kaikille kuuluu! Mutta asiaan!!

Kun minä teen tilaajalle vaikka nyt hienon remontin! ja tämän hinta on noin 4 000€ ja teemme maksusuunnitelman ja sopimukset ja kaikki muut muodollisuudet ja jne jne luottotiedot tarkastettu ja näin. Työtä tehdään tarmokkaasti ja taidolla. Hommat sujuu siihen saakka hyvin kun on loppulaskun aika. asiakas eli tilaaja hyväksyy työn ja me laskutetaan loppuosa joka jää tyystin tilaajalta maksamatta. Näin 78pv jälkeen kun tilaaja ei ole huomautuslaskuihin puhelin taikka sähköposteihin vastannut. Miten saan minulle ja tietysti työntekijäni rahat tältä tilaajalta ilman perintätoimistoa??
Vai olenko minä työtäni tekevä hirviö kun laitan tämän laskuni perintätoimiston perittäväksi kun ei nyt viitsi ketään ovellekkaan lähettää pesäpallon mailan kanssa!

No hommahan ei siihen lopu! nyt kun minä en saa rahaa niin ei ole varaa maksaa työntekijälle, saatika omia laskuja. Ja näin tarkkaan valvotun alani perusteella en pääse tekemään töitä jos saan merkinnän yritykseni tietoihin. Tietysti sama asia käy myös minun työntekijälle laskust ja vuokrat jäävät maksamatta. No pankkihan on täynnä rahaa!

Perintätoimistolta minähän en mitään ylimääräistä rahaa saa, hyvä jos alkuperäisiäkään velkoja kun asiakkaalla on muitakin velkoja mitkä menevät minun edelle. Juuri edellisen tai siis kolme vuotta sitten tehdyn työn perintäraporttia selattuani, saamisia on vielä 70% perittävästä summasta.

Niin aikasempi kysymys on että mitä minun pitäisi omien perintä asioiden kanssa tehdä, painaa villasella vai toimia niinkun ollaan alkuperin urakointi ja maksusuunnitelmasssa molemmat osapuolet sopineet!?!?!? En siis haluaisi olla
Mulkku tai pilata kenenkään elämää, mutta en myöskään omaani muiden takia!

Missä vika on? perijässä vai perittävässä! (Edellä mainitun perusteella)

Timo Peuranen

Aiheellinen kysymys tuokin Patrik ja itse entisenä yrittäjänä olen tuonkin puolen asiasta kokenut. Paras ratkaisuhan tuossa olisi, kun voisitte sopia jotenkin asian keskenään ilman ketään välistävetäjää ja viranomaisia. Jos tekee jonkun vaikka rikosilmoituksen, niin se saattaa kestää vaikka kuinka kauan ennenkuin asia on edes käsittelyssä suomalaiseen tyyliin.

Minulla oli saamisia -90 luvulla eräästä petoskaupasta. Ostin vanhoja hirsirakennuksia ja aikomus purkaa sekä siirtää muualle tai myyydä eteenpäin. En tiennyt, että ko. rakennukset olivat hukkaamiskiellossa. Sitten tämä myyjä ajautui vararikkoon, jonka tunsin vuosien ajalta. Tuli pakkohuutokauppa ja kävin erään keskisuomalaisen kunnan nimismiehen luona, joka nauroi p-naurua ja sanoi, että sinä olet siellä jonon hännillä, kun kyselin onko mahdollisuuksia saada rahojani takaisin. Olisin ollut valmis maksamaan ostamani rakennusten hinnan nimismiehelle ja minulla oli kuitti kaupasta, mutta ei sekään käynyt. Tosi hankala nimismies muutenkin. Eli en saanut koskaan rahojani takaisin. Ja pankki sai pilkkahintaan koko velallisen omaisuuden. Rohkenen epäillä, että ko. nimismies oli kimpassa pankin kanssa.

Eli urakoinnissa ja tai missä tahansa hommassa kannattaa tarkistaa tilaajan raha-asiat tai taustat jotenkin. Tai ainakin minä opin tuosta kertomastani sen.

Mutta nuo perintätoimistot ajaa ihmisen usein sellaiseen tilaan, että ei pysty maksamaan mitään, kun ne korot ja korkojen korot ovat niin suuria. Huijarit ovat eri asia joita mahtuu tuohon Karin ilmoittamaan lukemaan myös.

Edit: kun luin tarkemmin juttusi, niin huomasin, että tarkistit asiakkaan luottotiedot.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Yrittäjän elämä on kovaa, niin velkojana kuin velallisenakin.

Sinä Patrik Ekström olet nykysysteemin eli euro-aikaisen (helposti saadun) velan hulvattoman kasvattamisen uhri.

Perintäyhtiöt tekevät kovaa bisnestä niin, että maksuvaikeuksiin joutuneiden ongelmat paisuvat, ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään.

Kaiken tämän takana on tarkoituksella aiheutettu 1990-luvun lama, jolla järjestettiin Suomen perustuslain EY-sopeutus.
Tätä halusi nimenomaan presidentti Koivisto.

Syntyi valtion hyväksymä laittomuus.

Laman seurauksena tuli pankkien perusteeton perintä, koska presidentti Koivisto halusi Suomen pankkijärjestelmän EY-direktiivien eli Suomessa harhautusmielessä markkinoidun ETA:n edellyttämään vakavaraisuuskuntoon.

Minulla on näyttö siitä, että Hallitusmuodon 2 §:ään kirjoitetusta vallan kolmijaosta tuli kuollut kirjain.

Koivisto puuttui eduskunnan lainsäädäntöön jo keväällä 1989 ja romutti riippumattoman tuomioistuinlaitoksen konklaavilaan 6.5.1992 ja lopullisesti ETA-lain hyväksymisessä 27.10.1992.
Kukaan kansanedustajista ei tiennyt kyseisen lain sisältöä. Eduskunnan pöytäkirja on todisteena.
Ko. lailla Suomesta tuli ovelalla tavalla ns. vanha EY-jäsenmaa.

EY-sopeuttamislakeja, joiden taustaoperaattorina Koivisto hääräsi, olivat muun muassa:

-määrävähemmistösäädösten purkamiset eli Valtiopäiväjärjestyksen pykälien rukkaukset.

-rahalaki syksyllä 1992 eli Suomen Pankin päätösvallan ryöstö ilman, että yksikään kansanedustaja tiesi lain todellista sisältöä. Eduskunnan pöytäkirja on todisteena.
Tätä varten pidettiin yllä vahvaa markkaa ja pitkitettiin devalvaatiota.

Laman jälkeen syntyi perintäyhtiöitä elämään kulta-aikaa.

Oravanpyörälle on euro-aikana lisätty vauhtia velkaannuttamalla kansalaisia alhaisella lainankorolla.

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa käyttöön oma raha ja keskuspankki, joka hoitaa rahoituksen helpottamalla velkavankeuteen joutunutta.

Jotta oma raha ja keskuspankki sekä alkuperäinen Suomen Valtiosääntö voidaan palauttaa, pitää kansalaisten vaatia 1990-luvun alussa tehtyjen valtiopetosten selvittämistä.
Dokumenttien mukaan vaatimusten kärki osoittaa Mauno Koivistoon, joka keskeisenä henkilönä vastaa kyseisistä valtiopetoksista.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Kuten lukemattomissa viesteissä on edellä jo todettu on perintätoiminta Suomessa todellinen Villi Länsi!

Jos oikein olen ymmärtänyt, niin kuluttajaperinnässä on sentään jotain lainsäätäjien määräämiä rajoituksia? Korkeiksihan kulut siitä huolimatta tahtovat muodostua. Mutta sentään edes vähän määräyksiä asiassa on.

Minusta vielä suurempi ongelma on yrityksiin kohdistuva perintä. Siinä tietääkseni ainoa määritelmä perimiskuluista on sanonta, että perimiskulujen tulee olla "kohtuullisia" Määritelmä millä elävässä elämässä ei ole mitään merkitystä.

Yrittäjä on tässä tilanteessa täysin perimistoimistojen armoilla. Ainoa keino saada muutosta kohtuuttomaksi koettuihin perimiskuluihin on käräjäoikeus. Eikä tiukilla olevalla yrittäjällä ole mitään mahdollisuuksiaa lähteä käräjöimään perimistoimistojen lakimiehiä vastaan. Eli maksa tai olet listoilla ovat ainoat vaihtoehdot!

Muistelen että viime vuosikymmenen lopulla kirjoitin ongelmasta päättäjille. Taisin laittaa viestin alueemme kansanedustajille ja parille ministerillekin. Oli pakko todeta, että asia ei päättäjiä kiinnostanut. Sain peräti kaksi vastausta. Bjarne Kallis, vastasi, että asia on tärkeä ja hän kiireisenä palaa asiaan myöhemmin, kiireet eivät kyllä loppuneet.
Ex-kansanedustaja Petri Salo soitti henkilökohtaisesti ja suhtautui ongelmaan asiallisesti.
Siinä kaikki päättäjien mielenkiinto asiaan, jolla tuohon aikaan oli varmaankin merkitystä kymmenille tuhansille yrittäjille! Eikä asian ajankohtaisuus ole tainnut edelleenkään mihinkään kadota!

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

Tuolla aikaisemmin joku kysyi keinoja velallisten aseman parantamiseksi. Yksi asia joka tapahtui -90 luvun jälkeisten velkojen perinnän yhteydessä. Ns. ”roskapankki” myi sen aikaiselle Norjalaissomisteiselle perintäyhtiölle (muistaakseni pörssiyhtiö) kaikki roskapankin velat, muistaakseni 10-20 % hinnalla velasta laskettuna. Kaikki velat olivat siitä eteenpäin täysimääräisinä perittävinä kuluineen velallisilta. Tunnettu pankinjohtaja sai erityismenettelyn sovitteluna veloistaan, sitä samaa tarjousta eivät saaneet muut velalliset. Miksi kukaan ei puuttunut sen aikaisiin päätöksiin ja myynteihin. Myynnistä päätti sen aikainen Ministeri Suvi Anne Siimes. Toisenlaisella päätöksellä olisi jäänyt monta itsemurhaa ja surullista elämänkohtaloa toteutumatta. Tuolla aiemmin joku mainitsi ohimennen moottoripyöräkerhot. Olen kysynyt täälläkin aiemmin mikä ero on moottoripyöräkerhoilla ja perintätoimistoilla, mielestäni se on laki ja miten se luetaan, toinen on laillista ja toinen laitonta.

Käyttäjän KaleviKannus kuva
Kalevi Kannus

LIITTYKÄÄ
Velallisten tuki-ryhmään. https://www.facebook.com/groups/velallistentuki/

Kenenkään ei pidä unohtaa kotimaisen suuressa lamassa yrittäjien ja kotitalouksien kohtelua tuomiovallan, sekä poliittisen virkaeliitin taholta.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos hyvistä uusista linkeistä Kalevi ja Jorma.

Käyttäjän OlliToivoOlaviPuolitaival kuva
Olli Toivo Olavi Puolitaival

Suomen valtiovallan valehtelun kulttuuri on syvään juurtunut "hyvinvointioikeusvaltioon":
http://www.promerit.net/2011/01/valehtelun-kulttuuri/

Käyttäjän SariLaine kuva
Sari Laine

Samasta aiheesta keskustellaan edelleen Velallisten tuki -ryhmässä:
https://www.facebook.com/groups/velallistentuki/?f...
Tervetuloa mukaan!

Luottotiedottomille oikeuksia -adressi perustettu myös:
http://www.adressit.com/luottotiedottomille_oikeuksia

Käyttäjän MarkusKoskelainen1 kuva
Markus Koskelainen

Juhannukseen mennessä lähtee yli 20000 pois UOsta. Pääomat kerran maksettu, se saa luvan riittää. Kohta vois alkaa ettiä töitäkin kun olis vara elääkin.

Outi Leinonen

Hei, en nyt jaksanut kaikkia kommentteja lukea, mutta harmikseni näen kovin yksikantaisia näkemyksiä. Mites minun tapaukseni: yksityinen henkilö velkaa minulle 1200e, joka on minulle, yksityiselle ihmiselle, eläkeläiselle, todella suuri raha. Velkainen herra vannoo ja vannoo maksavansa. Vuoden päivät odotan ja joka kuukausi soitan hänelle. Vuoden jälkeen sanon että kun maksaisit nyt edes puolet niin unohdan sen lopun. Taas toiset 12kk hän vannoo. Sovimme erissä maksun, mutta penniäkään en koskaan häneltä saa. Kahden vuoden jälkeen vien asian perintään. Samalla saan tiedon että tällä herralla on 50,000e perinnässä jo ennestään. Sattumalta kävellessäni kotia törmään Herraan matkalla ja hän on niin kännissä ettei edes tunnista minua. Vieläkään en ole penniäkään saanut takaisin. Eikö teidän tekisi mieli laittaa perintään? Eikö teitä harmittaisi kun se perintä ei pysty tekemään mitään näille tapauksille jotka saavat Kelasta ilmaiset kaljarahat joista ei velkoja tarvi lyhentää? Tiesittekö että se perintään laittaminen maksaa sille jolle ollaan velkaa? Asiassa on ehkä sittenkin kaksi puolta. Vai olisiko jollain varaa maksaa tämän Herran velka pois niin että minä saisin maksettua omat velkani!?

Toimituksen poiminnat