*

karirosenlof

Suomalaiset, maailman rikkain kansakunta.

 

Kun tekee muutamia yhteenvetoja Suomen ja Suomalaisten toiminnasta, niin ei voi tulla muuhun tulokseen, kuin että Saudi-Arabian sheikitkin kadehtivat varmasti sitä, kuinka huikean rikas meidän kansamme täytyy olla. Olemme sen varmasti kiistatta todistaneet toiminnallamme.

 

Käyn läpi lyhyesti ihan vain muutamia esimerkkejä,  jossa kiistatta voimme todistaa, että vertaistamme ei varmasti ainakaan heti löydy.

 

1.) Olkiluoto 3. Suomeen rakennetaan maailman kallein tai yksi ainakin kalleimmista rakennushankkeista koelaboratoriomielessä. Ydinvoimalaitos Olkiluoto 3, jonka hintalappu on jo 8,5 miljardia. Tosin hintalappu kasvaa vielä huomattavasti, koska laitos on keskeneräinen. Vertailun vuoksi samalla rahalla olisimme saaneet esimerkiksi New Yorkiin kolme uutta One World Trade Center –pilvenpiirtäjää,  tai samalla summalla olisi voinut rakentaa esimerkiksi venäläismallisen MIR-avaruusaseman (4,3 miljardia) ja kaksi amerikkalaismallista avaruussukkulaa (noin 1,7 miljardia kappaleelta).  Suomi voisi olla siis avaruudenvalloittaja kansa kuten Venäjä, Yhdysvallat sekä Kiina. http://www.hs.fi/talous/a1396324226210  Mikäli summa kasvaa vielä hivenen olisimme voineet rakentaa Dubain palmusaaret (9,925 miljardia).

 

2.) Talvivaaran kaivos. Suomella oli rahaa yli miljardi  kaivaa koelaboratorio  kuoppa,  joka näkyy maa-arpena kuuhun asti,  ja lyödä se konkurssiin. Toki ensin oli varaa saastuttaa lähivesistöt ennen lopullista kuoloniskua. Yhtiö kaivoksineen myydään  todennäköisesti maamme tapojen mukaisesti  halvalla ulkomaille ensin sijoittamalla siihen valtavat pääomat.  Pelkästään valtion tappiot tulevat olemaan ainakin 400 miljoonaa, joka on siis todennäköisesti vain alkupala tuleville menetyksille. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014110618813537_uu.shtml

 

3.) Kemira Grow-How kauppa. Suomella oli vara lahjoittaa käytännössä ilmaiseksi ölylähteitä vastaavat varantonsa Norjaan. GrowHow kaupassa lahjoitettiin Soklin miljardien arvoiset malmit. Lisäksi Suomella on varaa antaa ilmaiseksi yli kymmenesosa maa-alastamme tavalla tai toisella kaivosteollisuudelle. Se on noin Belgian kokoinen maa-alue.  http://yle.fi/uutiset/tuoko_ryntays_kaivoksen_naapuriisi_katso_kartalta/6476988http://maailmankuva.com/vaalikone/jyri-hakamies/growhow-kaupassa-lahjoitettiin-soklin-miljardien-arvoiset-malmit/25

 

4.) Sonerakaupat. Sonera-seikkailuissa ilmatilaostossa  menetettiin 4,3 miljardia euroa eli miljardi euroa enemmän,  kuin raskaat sotakorvaukset oli Neuvostoliitolle ja lisäksi menetettiin 1,3 miljardia euroa verotuloja. http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2012/06/sonera-saksalaista-ilmaa-43-miljardilla.html

 

5.) Tuontienergia. Suomella on varaa ostaa tuontienergiaa miltei 9 miljardilla vuodessa nettona, vaikka Suomi on tutkimusten mukaan yksi energiarikkaimmista maista maailmassa. http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176825-energiaomavarainen-suomi

 

6.) Eläkevarannot. Suomalaisilla on varaa lahjoittaa 170 miljardin eläkesäästönsä parempaa käyttöä varten EU:lle. http://www.tekniikkatalous.fi/talous/eu+laajentaa+saantelyaan+kuinka+kay+suomalaisten+elakevarallisuuden/a1017847

 

7.) Yhteiskunnasta syrjäytetyt.  Suomella on varaa pitää kohta vajaata puolta miljoonaa ihmistä yhteiskunnan ulkopuolella järjettömästi ilman osallistumista yhteiskunnan rakentamiseen. ”Ulosottovelallisia on tällä hetkellä lähes 450 tuhatta ihmistä. Asiakastiedon mukaan maksuhäiriöt ovat kasvamassa ja siten mahdollisten ulosottovelallisten määrä tulee nousemaan”. http://kaihaavisto1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158680-ulosotto-lisaa-harmaata-taloutta-velkojen-korot-anteeksi

 

8.) Pankkituet ulkomaille. Suomella on ollut varaa tukea ulkomaisia pankkeja miljardeilla euroilla, sekä antaa erilaisia vakuuksia ja takuita lisäksi miljardeilla euroilla, lopullista laskun summaa ei kai kukaan tiedä. Suomi osallistuu kriisitoimiin ei suinkaan "Euroopan tiukinta" vaan ennemmin maailman löysintä tukilinjaa noudattamalla. ” Suomi ottaa paraikaa maksajana osaa sellaisiin velkakriisin tukitoimiin, joihin osa Euroopan muista maista ei osallistu omissa nimissään ollenkaan.”. http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/03/13/euroopan-tiukin-tukilinja-onkin-maailman-loysin/20133782/12?pos=relatedhttp://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/07/20/eduskunta-hyvaksyi-pankkituen-espanjalle/201233979/12  Velat  jäävät eittämättä maksuun meille http://yle.fi/uutiset/kreikan_velat_jaavat_lainoittajille/7609924

 

 

Lisäksi suomella on varaa myydä halvalla valtion omaisuutta, maksaa huikeita satojen miljoonien EU maksuja, miljoonien hyvävelipalkkioita,  pitää yllä Venäjän pakotteita, pitää yllä super byrokratiaa ja niinedelleen. Listaa voisi jatkaa vielä todella pidempäänkin.  Jos tämä ei todista olevamme maailman rikkain tai ainakin rikkaimmista kansoista, niin mikä sitten?  Edes naapurillamme öljymaa Norjalla ei ole tähän touhuun varmasti varaa. 

 

Se vain laittaa mietityttämää, kuinka kuitenkaan ei ole ollut varaa poistaa asunnottomuutta, leipäjonoja ja miksi kaikesta on pitänyt näin rikkaan kansan jatkuasti  leikata? 

Seuraavista linkeistä hahmoitat, kuinka huikeista rahasummista me puhumme konkreettisesti. 

http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147859-paljonko-on-100-mil...

http://www.pagetutor.com/trillion/index.html

 

--------------------------------------------------------------------------

 

Muista jakaa tietoa kirjoituksesta mikäli pidit siitä. Valtamediat kun eivät mielellään asioista välttämättä kerro. Muutos lähtee teistä. Luodaksemme paremman tulevaisuuden meille kaikille, tarvitsemme tekoja. Niissä jokainen meistä on tärkeä.

 

Kirjoittellen nykyään täältä Espanjan päästä vähän rennonpaa blogia ”Operaatio Varpaat mereen”http://operaatiovarpaatmereen.blogspot.com.es/ tervetuloa katselemaan myös sitä

 

Suosittelen lämpimästi lukemaan myös muita mielenkiintoisia blogini kirjoituksia kuten:

Voiko Suomi ja suomalaiset selviytyä velkahelvetistään?

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182056-voiko-suomi-ja-suoma...

Profetia Suomen kansalle

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181058-profetia-suomen-kans...

Laillisesti ryöstetyt

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180621-laillisesti-ryostetyt

Suomalaiset -maailman nopein kansa.

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180138-suomalaiset-maailman...

Unelma paremmasta maasta

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179751-unelma-paremmasta-ma...

Suomalainen. Oletko valmis tulevaan elintasoromahdukseesi?

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179087-suomalainen-oletko-v...

Suomi olisi edelleen maailman rikkaimpia maita jos,    

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178257-suomi-olisi-edelleen...

Suomalainen - tiesitkö, että sinut on ryöstetty?

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178374-suomalainen-tiesitko...

Energiaomavarainen Suomi

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176825-energiaomavarainen-s...

 

Kirjoitukset ovat tavoittaneet huikeat 111 450 sivukatselua  kuukaudessa suositustenne vuoksi. Syvä kiitos tästä! 

Lisää blokkauksiani löydät profiilini takaa. 

 

Cheers 

 

Kari R 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

42Suosittele

42 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (73 kommenttia)

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Kiitos kirjoituksestasi, joka kertoo selvästi miten olemme valtiona yksi maailman rikkaimmista ja kansana yksi maailman tyhmimmistä, kun annamme kaiken tuon tapahtua. Onko maailmassa yhtään valtiota joka toimisi yhtä hölmösti kuin me ja miten me olemmekaan kansalaiset osanneet äänestää kaikista tyhmimmät jäsenemme päättäviin asemiin?

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Markku.

Näinhän tämä menee vuodesta toiseen. Hallituksia vaihtuu, mutta politiikka ei. Ei kyllä äkkiä toista valtiota tule mieleen, missä on tämänkaltainen villin lännen meininki.

Jonas Hellgren

Peukun arvoinen tiivistys, jos voisin peukuttaa.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf
Käyttäjän marjukkakaakkola kuva
Marjukka Kaakkola

Tyhmimpien äänestäminen jatkuu niin kauan, kunnes systeemiin saadaan muutos ja edustuksellisen 'demokratian' rinnalle suoraa demokratiaa. Vasta siten alkaa tapahtua ja toiminta järkevöityä kun kansalaisilla on mahdollisuus viedä kansalaisaloitteet kansanäänestykseen ja päättää asioista suoraan, puoluekoneiston ohi.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Marjukka.

Totta kaikki. Kyllä tämä jonkunmoista suunnan muutosta tosiaan tarvitsisi ja mielellään nopeasti. On tämä niin loppuun lypsetty kansa. Ei tahdo oikein kohta enää olla mistä ottaa.

Käyttäjän jannekuusi kuva
Janne Kuusi

Hölmöläisten matonjatkamiselle naurettiin ennen. Ei enää, kun siitä on tullut Suomen normaalia toimintaa.

Ks http://jannekuusi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179622-...

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Janne.

Hyvä kirjoitus linkin takana. Suomi on todellakin tällä hetkellä valitettavasti sairas. On se vaan kumma miten tuo päättäjäpuoli ei tätä hommaa oikein tunnu tajuavan sitten millään.

Käyttäjän seppohautaaho kuva
Seppo Hauta-aho

Kiitos Kari erinomaisesta blogistasi! Tätä kannattaa kaikkien laittaa jakoon!

Se mikä tässä on huolestuttavaa, että näiden tekojen tekijät istuvat edelleen vallankahvassa. Ovatko kansalaiset antaneet heille luottamuksensa tietoisina asioista vai harhaanjohdettuina?

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kannustavasta palautteesta Seppo.

Ilman muuta kirjoitusta jakoon, aina mukava mitä useamman silmät tässä rupeaa aukenemaan.

Siellä ne tosiaan meitä hallitsevat. Saa nähdä, mitä seuraavaksi keksivät. Noilla pankkien tukemisillakin meidän piti tienata heidän mukaansa.

Kyllä tässä vähän sumutettu olo on kun näitä tutkii. Veikkaan tuota jälkimmäistä, johtajia, harhaanjohtajia. Ei nämä asiat yhdenkään puolueen agendalla kovin näy. Oli sitten hallituksessa tai oppositiossa, eli samaa rataa mennään vuodesta toiseen.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista ja linkistä Juha.

Katos vaan. Noh, eihän tuo ole taas kuin miljardi ja risat. Kyllä meillä rahaa on. Vedetään kerralla All In kun hommaan kerran on lähdetty korteilla patakakkonen ja ristijätkä. Siitähän voi tulla vaikka väri tai suora:)

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Värillinen suora tulee joka tapauksessa. Se on varmaa ja wanha kansa kertoi sen värinkin, kun puhui aikoinaan ahneen lopusta.....

Käyttäjän seppohautaaho kuva
Seppo Hauta-aho

Tuolla vanhempi blogini, jossa tuon käytännön esimerkein esille sen, kuinka suuri summa on 100 miljardia euroa:

http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1478...

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos erittäin hyvästä linkistä Seppo. Avaa todella hyvin kuinka isoista rahoista tässä on todellakin kysymys.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Kiitos Kari avartavasta blogista.
Mokia tehdessään, näille "harhaan" johtaneille maksettiin kaiken lisäksi huimia palkkoja ja bonuksia. Mielenkiintoista touhua.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Teuvo. Näin se tosiaan menee ja kansa äänestää vuodesta toiseen saman porukan johtamaan maata. Ei tässä välillä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Nyt olisi seuraavan kerran viimeinen hetki panna Suomen lamauttajat paitsioon.

Kannatan.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #24

Kiitos kommentista kaima.

Erittäin samaa mieltä. Kannatan myös ja toivottavasti sen tekee myös valtaosa Suomalaisista.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #31

Pitimäni sanoa myös, että sopivaa purevuuttaa leipätekstissäsi. Jatka samaan tyyliin. Moni muukin on kummastellut edellä mainittuja ajattelemattomia liiketoimia ja älynväläyksiä. Hyvää sarkasmia sanoisin tekstissäsi.

Suomi on alasajon ja ennätysvelkaantumisen euromaa.Ei lamauttavia sinipunia enää koskaan Suomen hallituksiksi.(=Holkerin ja Kataisen sekoomushallitukset)

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #32

Kiitos kannustavasta palauttesta Kari.

Kyllä näissä ihmettelynaihetta onkin. On se vaan kumma, että se ei herätä sen laajemmin mediaa kuin kansaakaan.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #33

Tässä hieman myös omia ajatuksia ja ajateltavaa "rakennemuutokseen":

http://karikilpio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179578-...

Poliittisessa etu-/valtataistelussa vaikuttanee sananlasku: "Mitä useampi kokki sitä huonompi soppa". Yhteispelitaito ja vastuuttomuus johtavat nykyiseen poukkoilun politiikkaan ja omia etu-/intressijoukkoja kosivaan vaalipopulismiin. Suomen kokonaisetu jää jalkoihin ja toissijaiseksi omia etuja ajettaessa. Jatkuva vaalikeskeinen ajattelu on yhteiskuntaa kalva syöpä.

Imperatiivisen mandaatin kielto varmistaa, etteivät kansanedustajaehdokkaat ole tilivelvollisia antamistaan vaalilupauksista valtakirjan saatuaan. Tätä hallinto-oikeudellista jippoa harva tajuaa tai tietääkään. Ja toisekseen parlamentaarinen immuniteetti 5/6 säännöksineen varmistaa sen, ettei valtakunnanoikeudessa ole ollut tungosta (4). EU:ssa vielä vähemmän.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #34

Erittäin hyviä ajatuksia kaima. Olen täysin samaa mieltä. Ihmiset tässä maailmassa tosiaan asioita järjestelee, ja muutos tosiaan itsestämme kiinni.

Vaalilupauksista on vaadittava pitämään kiinni. Siihen on vain yksinkertaisesti tehtävä muutos.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #36

Poliitikotkin on pantava sekä tulos-. että juridiseen vastuuseen tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Nykyinen vaalikeskeinen ja vastuuton lillukanvarsipolitiikan teko ei ole maalle kunniaksi.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #36

Kun nyt elämme irtisanomisten ja alasajojen Suomikulttuurissa, miten olisi tarpeettoman kynän ja puheiden pyörittäjien irtisanomiset eduskunnasta ja ministeriöistä. Poliittisia suojatyöpaikkoja, virkanimityksiä ja pakastin kaadereita ja status quon säilyttäjiä on liikaakin. Ehkäpä tuloksetkin paranisivat, kun vastuuta lisättäisiin loppujengille. "Turha joukko" kilometritehtaalle kuten muissakin firmoissa. Tulos tai ulos! Nykyiselle lamauttajamenolle sulku!

ESITÄNKIN tulosjohtamista myös poliitikoille sekä valtiolla että kunnissa.

Kuka kannattaa? JOTTA MENO PARANISI BYROKRATIATALKOILLA!

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #52

Kiitos kommentista jälleen Kari. Tuo malli olisi pitänyt ottaa käyttöön aikoja sitten. Tämän hallituksen jäljelle jää vain savuavat rauniot ja tuleville päättäjille Musta Pekka käteen. Joka tapauksessa tuohon tyyliin olisi pyrittävä. Ei voi loputtomasti härsiä. Kyllä sieltä monoa pitäisi saada, oli sitten kuinka korkea pamppu tahansa.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #24

EU on ollut Suomelle todella menetystarina muttei menestystarina.

Käyttäjän tommijalava kuva
Tommi Jalava

Kiitoksia Kari. Puheenvuorosi ovat poikkeuksetta olleet hyviä! Jatka samalla mallilla.

Miksiköhän facebookissa jakaessa otsikoksi muuttuu "Suomialaiset,..."?

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kannustavasta palautteesta Tommi.

Pyritään pitämään jatkossakin samaa ajatuksia herättävää linjaa. Suraavan otsikko taitaa olla Suomalaiset, maailman nopein kansa, enkä tarkoita tässä tapauksessa formuloita ;)

Jaa, tekniikan ihmeitä. Alunperin julkaisin sen todella ensin tuolla otsikolla, mutta muutin sen sittenkin "Suomalaiset" otsikkoon. Näköjään lähti sillä jakoon kuin NATO:n ohjus. Tuo toinenkin otsikko on kyllä hyvin osuva tälle kirjoitukselle. En tiedä pitäisikö se jopa muuttaa alkuperäiseen asuunsa. Molempi parempi.

Kim Wirtanen

Nyt olette ymmärtäneet asian väärin: päättäjämme eivät ole tyhmiä. Tai ehkä osa on, mutta suurin osa näistä älyttömiltä tuntuneista kaupoista vastanneista ovat erittäin nokkelia ja äärettömän itsekkäitä. He tietävät, että lammasmaisesti toimiva kansa ei pistä kapuloita politiikan rattaisiin, vaan nielevät kaiken kiltisti, ja syyllistyvät korkeintaan nurinaan kantakuppilassaan/sosiaalisissa medioissa.

Valistakaa ihmisiä, saakaa heidät raivon partaalle, vaatikaa heitä osallistumaan muutokseen. Äänestäkää omaneduntavoittelijat ulos eduskunnasta.

PS. lisäisin listaan vielä ne verotukselliset porsaanreiät, joiden ansiosta monet yritykset välttävät osallistumasta hyvinvointivaltiomme kustannuksiin. Omista velvollisuuksista laistaminen vaikeuttaa kaikkien elämää, ja tällainen toiminta olisi saatava loppumaan mahdollisimman nopeasti. Veroparatiiseihin on valunut todennäköisesti jo miljardeja, ja loppusummaa ei ole edes kukaan vaivautunut laskemaan.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Kim.

Kyllä tässä toisiaan on myös kansalla peiliin katsomisen paikka. Onneksi on kohta jokaisella mahdollisuus äänestää ja vaikuttaa muutokseen. Mielenkiinnolla seuraamme, kuinka käy.

Tätä valistamista ja todellisen tiedon jakamista pitäisi harrastaa jokaisen ja vähintä mitä voi tehdä on pyrkiä ainakin sosiaalisessa mediassa jakamaan puolueetonta hyvää tietoa, jotta asioita saataisiin järjestykseen.

Kiitos listalisäyksestä. Hintalappu tuollekkin toiminnalle on todennäköisesti sadoissa miljoonissa euroissa.

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Tämä on osaltaan mahdollista sen takia, että meidät opetetaan jo koulusta pitäen hankkimaan itsellemme
Omistusasunto, jota varten pankista myönnetään lähes 100% lainaa ja näin vapaaehtoisesti sidotaan oma elämä noin 20 vuoden pankkiorjuuteen.
Vielä toistaiseksi vahva sosiaaliturva ja matalat korot ovat estäneet kuplan puhkeamisen, mutta kuinka kauan?

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista kaima.

Totta haastat. Ihmiset on saatu pankkien orjuuteen juuri mainitsemallasi tavalla ja antamalla ylisuuria lainoja lähes nollakorolla. Ei tämä Jenkkien Subprime kriisisistä juuri poikkea. Ajattelen tätä jopa tietynlaisena orjuuttaja ansana.

Vaikea sanoa kauanko jatkuu, mutta pelko on että ei kauan. Rahan kierto on jo käytännössä loppu, joten kone on ainakin yskintävaiheessa. Lisäksi kassa on tyhjä kohta joka paikassa ja irtisanomiset jatkuvat vinhaa vauhtia sisäisen devalvaation saattelemana.

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Tähän vielä lisänä aamun hesarista lukemani ehdotus, jossa toivotaan pankkien myöntävän kaikkille lyhennysvapaan vuoden, jonka sitten itse kukin voi käyttää ostovoiman kasvattamiseen, entä mikä on se keino sitten vuoden jälkeen...

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #27

Olisi se edes jonkunmoinen kädenojennus. Tosin vuosi on lyhyt aika ja tosiaan, mitäpä sitten? Pahoin myös pelkään, että se ei välttämättä mene kulutukseen yleisen ilmapiirin vallitessa, vaan säästöön sitä seuraavaa vuotta odotellessa. Ihmiset elävät nykypäivänä todella tiukilla.

Käyttäjän SeppoVehvilinen kuva
Seppo Vehviläinen Vastaus kommenttiin #27

Taisimme lukea samaa juttua jossa ehdotettiin myös palkka-alea firman osakkeita /optioita vastaan tai samanaikaista palkka ja veroalea...
Ensimmäinen voisi pelata pörssiyhtiössä pienin varauksin .

Tuossa jälkimmäisessä on se vaara , että homma pelaisi niin kauan kuin valtiolla riittää raha jonka jälkeen verot palautettaisiin ennalleen ja palkat jäisivät alennetulle tasolle...

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #38

Kiitos kommentista Seppo.

Rahat on jo loppu. Meillä on kansakuntana yli 300 miljardia velkaa, kun lasketaan yksityiset, kunnat ja valtio. Miljardi kun on tuhat miljoonaa, niin ei hääviltä näytä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Nykypoliitikkojen mielestä ennätyksellinen (SE) - velka 120 miljardia euroa on pelkkää säästöä ja tuloa. Onkohan kansantaloutta luettu kuin piru raamattua? Ehkäpä EU:n eikä Suomen hyväksi. Siksi Käteinenkin pääsi varmaan EU:n kakkosketjuun.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Kari.

En minäkään mikään kansantalouden expertti ole, mutta kun maalaisjärkeä tosiaan käyttää, niin ei näissä hommissa ole järjen häivää. Kyllä se niin vaan on, että jolle velkaa olet, sen orja olet.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kyllä varmaan politiikassakin järjen käyttö on sallittua oman edun tavoittelun tai puolue-edun tavoittelun sijaan -- maan hyväksi. Vaikka se ei nyt siltä ole pitkään aikaan näyttänytkään. Jokohan seuraava eduskunta ja hallitus avaisi silmänsä todellisuudelle eurounistaan?

Nykyään eletään kuin hullu mies Huittisista, syö enemmän kuin tienaa eli seuraavien sukupolvien laskuun. On siinä painajaisperintöä kerrakseen lastenlapsillekin. Ei siinä kiitellä käärmekeiton keittäneitä isiä eikä ukkeja.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #40

Ëi kiitellä ei. Meidänkin perheellä on valtion velkaa jo noin 70 000 euroa.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kansantaloudessa pätee mielestäni samat lainalaisuudet kuin yksityistaloudessakin. Kun tulot ovat suuremmat kuin menot pärjää suhtkoht hyvin. Kun elää suu säkkiä myöten tullaan samaan lopputulokseen. Velka on veli otettaessa, velipuoli maksettaessa. Nyt Suomi on suoritustilassa ennätysvelkojensa vuoksi. Ei tämän ymmärtämiseen tarvita mitään erikoiskoulutusta. Onkohan Suomessa huonot kauppamiehet, kun kassa on negatiivinen? Miksi Suomi on EU:n "sormijuoittovasikka" juridisesti, taloudellisesti ja poliittisesti? Onko siitä ollut mitään hyötyä?

Jarmo Leskinen

Myydään se ydinvoimala ulkomaille.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Jarmo.

Hyvä idea. Tuskin tosin ostavat. En usko, että se tulee koskaan maksamaan itseään takaisin. Ulkomaiset kun tykkäävät ostaa rusinat pullasta halvalla meiltä ja sitten laskuttaa meitä niistä kalliilla jatkossa.

Mielenkiinnolla seuraan mitä siitä toisiaan tulee. Yksi olisi matkailunähtävyys. Eipä ole joka kolkassa maailmalla.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Ovatkohan Suomen poliitikot saavuttaneet pätemättömyytensä tasonsa Peterin Periaatteen mukaan? Myös Parkinsonin ja Murphyn laki sopivat hyvin poliittiseen "rakennemuutokseen ja talouden elvytykseen". "Kerma nousee pintaan, kunnes happanee" tai "puinen keulakuva johtaa (Suomen) laivaa". Otteita PP:n antoisasta pätevyysluokittelusta - lukemiin. Best seller 1960-70 luvuilla. PP - periaate: "Jokaisella on taipumus kohota sosiaalisen pätemättömyyden tasolle, ellei osaa panna jarruja urakehitykselleen."

Peter-Hull: Peterin Periaate (WSOY)

Cain Dingle

Äänestän! Taas avas joku silmiä paremmin. Tiesin jo että villakoiria on sohvan ja sängyn alla suomessa, mutta kukaan ei ole herättäny ihmisiä vielä. Kaikki ihmiset on ohjelmoitu samaan "skynet"in. KIITOS sinulle.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kannustavasta kommentista Cain.

Tässä on juuri se pointti, että jaksan näitä blogeja vääntää. Mikäli kaikki toimimme samoin on muutos todellakin mahdollinen. Hienoa!

Jesse Rasku

Kiitos kirjoituksesta. Tämä pitäisi saada oikeasti paljon paremmin esille. huolestuttavan suuri osa äänestysikäisistä lukee kaikki uutisensa vain valtamediasta, eikä edes kyseenalaista mitään lukemaansa. Ja kyllähän kaikki tietää ketkä omistaa valtamedian ja täten ohjaa uutisointia "hieman" puolueelliseen suuntaan.....

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Jesse.

Tosiaan, jos valtamedia olisi asioihin tarttunut, ei maamme tässä jamassa varmasti olisi. Ei muuta kuin kaikki jakamaan puolueetonta ja hyvää tietoa toisilla kanavilla. Onneksi on sosiaalinen media. Näin ne asiat saadaan esille ja sitä kautta loppu tälle älyttömyydelle.

Amalia Emma

No jos se voi lohduttaa niin ei täällä Italiassakaan jossa asun 10 vuoden ajalta, asiat juurikaan paremmin mene..päinvastoin, tuppaa naurattaan kuinka vuodesta toiseen äänestävät (italialaiset) samoja pellejä edustamaan kansaa maailmalla ja sitten vaan porataan kun kaikki menee päin mäntyä, taitaa tosiaankin voittaa jopa Suomen hallituksen töppäilyt. Suomen eduksi voin sanoa että moniin muihin EU-maihin verrattuna maamme on kuitenkin tasapainoisesti tyhmä maa, jossa keskimäärin vielä eletään suht-koht hyvin.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Amalia ja terveisisistä Italiasta.

Näitä töppäilyjä varmasti on joka maassa. Näille tosiaan pitäisi saada stoppi oli maa sitten Ranska, Italia, Espanja tai Suomi. Hyvinvointia, normaalia elämää ja oikeudenmukaisuutta tässä vain perään kysellään, että ei kai se maasta riippumatta liikaa vaadittu ole. Tsemppiä sinne Italiaan täältä kylmästä ja pimestä Suomesta.

Käyttäjän seppohautaaho kuva
Seppo Hauta-aho

Erikoinen yhteensattuma näissä töppäilyissä on, että yleensä rahapiirit hyötyvät niistä ja kansa kärsii. Lisäksi kansan valitsemat johtajat ovat tekemässä näitä töppäilyjä rahapiirien hyväksi ja kansan vahingoksi...

Jos rahapiirit töppäävät, niin senkin kansa maksaa.

Nyt viimeistään on kansan herättävä ja tehtävä täyskäännös Suomen politiikassa!

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Seppo.

Näin tämä menee ja on jo pitkään mennyt. On todella herättävä ja tajuttava tämä tilanne. Täyttä käännöstä tämä tilanne todella vaatii. Siihen tarvitsemme meitä kaikkia, muuten se ei ole mahdollista. Muuten viedään tuhkatkin pesästä.

Käyttäjän seppohautaaho kuva
Seppo Hauta-aho Vastaus kommenttiin #60

Nukkuvien kansalaisten herättäminen on tärkeää, ei muuta kun liikkeelle...

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #63

Mutta pystyykö petetty ja ylivelkaannutettu sekä kansallisen suvereniteettinsa menettänyt Suomen kansa koskaan antamaan anteeksi päättäjilleen näitä moraalittomia ja epäisänmaallisia tekoja, joita on tehty viime vuosikymmeninä? Taseen saldo: Hyvinvointi-Suomesta Pahoinvointi-Suomeksi. On meillä päättäjät.

Petteri Sahinjoki

Useimmat asiat mitä kirjoitat talousongelmista ovat oireita siitä, että rahajärjestelmämme on ulkoistettu häikäilemättömille keinottelijoille.

Suomella ei ole edes omaa rahaa (eli vaihdonvälinettä edes keskinäiseen kaupankäyntiimme), sekin täytyy lainata.

Nuo valtion omaisuuksien myynnit ovat valtionvelkojen pantteja. Niiden vakuuksia.

Suomen ongelmien syy on ulkoistettu yksityinen velka-rahajärjestelmä, joka on yksityinen kansainvälinen rikoshanke.

Veloista on mahdollista päästä vain irtaantumalla väkisin velkaannuttavasta yksityisestä rahajärjestelmästä. Ei ole muuta keinoa.

täällä lisää :

http://sahinpe.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179849-rah...

http://sahinpe.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179012-vel...

http://sahinpe.puheenvuoro.uusisuomi.fi/109118-euron-rahajärjestelmä-laillistettua-ryöstämistä

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Petteri.

Olen hyvin pitkälle samaa mieltä. Hyviä linkkejä. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan muillekkin.

Tuomas Hirvonen

Hyvä, ajatuksia herättävä kirjoitus! Upotampa omankin lusikkani soppaan.

Globaalin talouden myötä kansallisvaltiot ovat joutuneet luovuttamaan vastuuta kansalaisistaan enenevissä määrin globaalin talouden toimijoille, kuten suuryrityksille, pankeille ja kauppaliitoille. Tämä johtaa tilanteeseen, missä tavallisen ihmisen paikka maailmassa määrittyy spesifimmin esimerkiksi työsuhteen tai paikallisyhteisöjen perusteella. Suomalaisten mielessä vain elää jo kuvailuni maailmassa hiljalleen kelvottomaksi käyvä kollektiivisuuden ideaali, missä hyvinvointivaltio viime kädessä pitää ihmisestä huolen. Suurtyöttömyyden ja väestön ikääntymisen myötä resurssit eivät tulevaisuudessa enää riitä, vaikka olemmekin, hassua kyllä, maailman rikkaimpia maita.

Jotta demokratia ja oikeudenmukaisuus toteutuisivat jatkossa, kaikkien yhteiskunnan toimijoiden on herättävä vastuuseensa. Yksilötasolla tämä tarkoittaa toimintaa, joka lisää ihmisten transformatiivista voimaa, kykyyn luoda itse hyviä polkuja entisestään monimutkaistuvaan maailmaan. Tämä tarkoittaisi kasvatuksen ja koulutuksen merkityksen on uudelleenarvioimista, vaikuttamisen keinojen lisäämistä ja turhan byrokratian riisumista. Myös laajemmilla tasoilla, kun vastuu miljardien ihmisten hyvinvoinnista kallistuu suuryritysten, pankkien ja kauppaliittojen suuntaan, on saatava jonkinlainen yhteinen agenda.

Hyvää on nähdäkseni se, mikä edistää ihmisen sisäisen potentiaalin tavoittelua riistämättä muilta yhtäläistä mahdollisuutta. Emme voi muuta, kuin suunnata yhdessä tulevaisuuteen. Meillä kaikilla on siten velvollisuus osallistua paremman huomisen tavoitteluun sekä omassa että yhteisessä elämässämme, tai muuten tuhoamme pitkän aikavälin mahdollisuuksiamme.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos hyvästä kommentista Tuomas. Nimen omaan, eteenpäin on mentävä ja mitä yhteneväisemmin, sen paremmin onnistumme.

Markku Malja

Meillä on vaan näennäinen demokratia. Todellisuudessa meillä on puolue diktatuuri. Kiinteänä osana puoluediktatuuriin kuulu hyvä veli järjestelmä, koska muuten se ei voisi toimia.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentista Markku.

Olen kanssasi samaa mieltä ja tälle meidän on tehtävä muutos.

Tapio Kauraoja

Erittäin hyvä kirjoitus, toivottavasti tätä blogia jaetaan niin että se aiheuttaisi julkista keskustelua.

Käyttäjän seppohautaaho kuva
Seppo Hauta-aho

Tapio: Itse olen linkittänyt tätä juttua facebookkiin omalle seinälle ja muutamaan fb-ryhmään, lisäksi pariin keskusteluryhmään.

Toivon että vastuuntuntoiset kansalaiset alkavat nyt toimia ja herätellä todellisuuteen nukkuvia kansalaisia. Meistähän tämä politiikan muutos on kiinni!

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos Seppo.

Lukijoita teksteilleni on pitkästi yli 100 000. Kaunis kiitos teille kaikille linkittäjille. Jos ei kukaan kerro, eivät asiat tule koskaan julki. Kuinka tulla muutosta, jos ei ole tietoa?

Meistä se on nimen omaan kiinni. Kiitos vielä kerran. Tehdään muutos yhdessä.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kannustavasta kommentista Tapio.

Julkinen keskustelu näistä asioista olisi todella tarpeen. Meitä on juoksutettu narussa kuin pässiä teuraalle. On todella muutoksen aika, ja yhdessä sen voimme tehdä.

Käyttäjän seppohautaaho kuva
Seppo Hauta-aho

Valtamediasta on tullut vallanpitjien vallankäytön jatke, sylikoira. Tiedotusvälineiden pitäisi olla 4. valtiomahti, näin Suomessa ei ainakaan ole.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #64

Seppo Hauta-aho. Mutta ilmoitustulot ovat median hengissä säilymisen ehto. Jos ihmiset jättävät ilmoittamatta tietyssä mediassa, median elonpäivät ovat luetut.

Mediakin nykyään elää kriisiaikaa. Mistähän se johtuu? 4.valtiomahtikin on kriissä.

Lauri Holma

Nyt se on todistettu:Suomi,sarvikuonojen maa..Toisaalta suomen suurin vienti viime v. oli Tieto(!)Ruotsin taas popmusiikki.

Sophie Sundström

Kyllä, samaa mieltähän suurin osa suomalaisista on. Nyökkäilään ja jutellaan siitä että jotain pitäis tehdä. Ongelmat on jo olemassa, vahingot tehty, entäs ratkaissut?

Southparkissa oli supersankari-hahmo nimeltä heinseight, elikkä jälkiviisaus, joka kertoo kaikille mitä ongelma on ja miten oltais voitu estää sen...tämä kuvastaa kansamme:)

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Ja kaiken lisäksi Suomella oli varaa antaa 35miljardia euroa joillekin, joita ei edes tänäpäivänä kukaan tiedä, kuka ne rahat sai?

http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/187554-v...

Käyttäjän JormaElenius kuva
Jorma Elenius

Selkeää ja ymmärrettävää esitystä on helppo tajuta - Kiitos !
Olen miettinyt itse hyvin vähän noita, mutta minua kiinnostaa asioitten arvojärjestyksistä keskustelu ja asiantuntijoiden väittely, jonka perusteella olisi Matti Meikäläisenkin helpompi ottaa kantaa näihin asioihin.

Ehdotukseni yleiseksi päätöksenteon arvojärjestykseksi:

1. Ajassa elävä julkinen filosofinen arviointi - ongelman ratkaisuluonnos
2. Luonnoksen sovittaminen ekologiseen todellisuuteen - kestävä ratkaisu
3. Ratkaisun vaatimat lainsäädännölliset toimenpiteet - ratkaisun mahdollistaminen
4. Lainmukainen toiminta - ratkaisun toteutuminen

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Kiitos kommentistasi Jorma.

Erittäin hyviä ja tärkeitä pointteja kaikki esittämäsi. Kiitos näistä, tämän arviointiim tarvitaan useampi asijantuntija jos haluaa, että asia menee keskustelua pidemmälle.

Käyttäjän JormaElenius kuva
Jorma Elenius

Kiitos, että kirjoitat Kari

Mielestäni koko poliittinen debatti on turhaa, jos emme tiedä arvoista joihin keskustelijat nojaavat (puolueitten ideologiat eivät tunnu enää vastaavan alkuperäisiä).
Meiltähän löytyy huippuasiantuntijoita jo lähes kaikilta tieteenaloilta Suomestakin. Lisäksi kansainvälisen asiantuntijakeskustelunkin tulee tulevaisuudessa eittämättä nojautua loogisiin faktoihin tiettyjen arvovalintojen pohjalta. Muuta keskustelua ei voi pitää keskusteluna. Nähdäkseni tätä tietä voisimme suitsia vähitellen korporaatioiden röyhkeän oman edun tavoittelun, joka myrkyttää nyt koko poliittisen ilmapiirin.
Loogisuudessa on monia etuja, jotka ulottuvat esim. kasvatukseen, yleiseen turvallisuuteen ja etenkin Talouteen. Loogiset järjestelmät ovat maallikonkin arvattavissa (arvojen pohjalta), ja luovat siksi turvallisuutta ja sitä kautta monia Säästöjä yhteiskuntiin. Tarvitsemme Asiantuntijoitten jatkuvaa osallistumista päätöksenteon arviointiin, etteivät tosiasiat kokonaan unohdu.
Onneksi tästä on jo paljon hyviä esimerkkejä nähtykin - Arvojensa mukaan elävät ovat sisäisiä voittajia jo nyt.

Toimituksen poiminnat