*

karirosenlof

Miksi Suomi haluaa katkaista turvetuotannon kultasuonen?

Energia ja energiaomavaraisuus ovat erittäin tärkeitä puheenaiheita ja vaativat nopeaa julkista keskustelua kuinka luoda Suomelle strategia korvata tuontipolttoaineita joidenka varassa käytännössä koko energia politiikkamme nojaa. 

Asian ajankohtaisuuden vuoksi ajattelin julkaista kirjoitukseni täällä, joka on julkaistu myös maaseudun tulevaisuudessa yliökirjoituksena sen saaman runsaan paluteen myötä. http://riihi.mtk.fi/epaper_MT/products/MT_-2013-07-01/pdfs/2.pdf

Miksi Suomi haluaa katkaista turvetuotannon kultasuonen?

Haluaisiko Norjan valtio lopettaa öljyntuotannon?

Norja on maailman toiseksi suurin kaasun nettotuottaja ja maailman kuudenneksi suurin öljyntuottajamaa. Norja haluaa olla maa, joka haluaa johtaa sekä teknologian että ympäristön alalla. Miksi Norja ei halua lopettaa maakaasun ja öljyntuotantoaan? Miksi me emme halua olla johtavassa asemassa, vaikka meilläkin on siihen täysi mahdollisuus?

Norjan valtio pitää tärkeänä, että öljyteollisuuden ja ympäristönäkökulmien yhteensovittamisen eteen tehdään töitä. Norjan öljyalan yrityksissä työskentelee noin 140 000 henkilöä  ja sen kerrannaisvaikutukset muihin aloihin ovat todella huomattavat.

Suomi aikoo luopua turvetuotannosta, vaikka istuu öljylähteen päällä

Suomi pyrkii vähentämään ja jopa luopumaan turpeen käytöstä. Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa esiintyy useita ryhmiä, jotka äänekkäästi vaativat turpeen hyödyntämisen lopettamista.

Energian kokonaiskulutus oli vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan noin 1 367 PJ (petajoulea) eli noin 380 TWh (terawattituntia).  1 TWh = 1 000 GWh = 1 000 000 MWh = 1 000 000 000 kWh eli miljardi kilowattituntia. (Tilastokeskus)

1 TWh terawattitunti = 1 000 GWh , joka on kotitalouksien vuotuinen sähkönkulutus Helsingissä(motiva), se on myös energiamäärä, jolla pystyisi kattamaan vajaan 70 000 omakotitalon vuotuisen lämmitysenergian tarpeen(metla).

 Käyttökelpoiseksi turveresurssien määräksi on arvioitu kokonaisuudessaan 12 800 TWh. Se on noin 30-kertainen energiamäärä verrattuna Suomen primäärienergiaan (prof. Mikkola).  Istumme öljylähteen päällä kuten norjalaiset, vaikka 85 prosenttia soista ei edes sovellu turvetuotantoon (dos. Virtanen)  

Suomen maapinta-alasta on yksi kolmasosa suota, josta turvetuotannossa on noin 0,6-1,0 % tietolähteestä riippuen. Mainittakoon vertailun vuoksi, että teiden alla on noin 0,3 % sekä tekoaltaiden alla 0,6 % soistamme. Noin 12 % soista on suojeluksessa (Turveinfo).

Turve on hitaasti uusiutuva polttoaine. Sen vuosittainen kasvu  on noin 37 TWh eli noin 10 prosenttia koko tarvitsemastamme primäärienergiasta. Tämän energiapotentiaalin voisimme hyödyntää kestävästi . Energiaturpeen kulutus on tällä hetkellä välillä 17-28 TWh (Suomen virallinen tilasto 2012a).

 

Vaihtoehtoja turpeelle?

Ymmärtääksemme mittasuhteita ja asian vakavuuden voimme peilata tilannetta muihin vaihtoehtoisiin energiavarantoihimme.

Suomen runkopuureservi on noin  4 412 TWh ja vuotuinen kasvu noin 200 TWh (prof. Mikkola). Puuta voimme käyttää vuosittain energiaksi 105-107 TWh, mikäli ohjaamme osan puuaineksesta sellun valmistukseen tai sahatavaran raaka-aineeksi. Yli vuosikasvun puuta ei voi pitkäjänteisesti korjata.

Suomen pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa todetaan Suomessa olevan 500 000 ha peltoa, joka voitaisiin käyttää muuhun kuin ruuantuotantoon. Laskennallisesti pelto ja lantaenergian maksimaalinen kokonaispotentiaali on 25 TWh (Tuomisto 2010). Mukaan ei ole laskettu  yhdyskuntajätteistä saatavaa energiamäärää.

 

Vesivoiman vuosituotannon tavoite vuoteen 2020 mennessä on 14 TWh eli päämääränä saada uusiutuvaa energiaa lisää noin 1,7 TWh. Tämä vaatii nykyisten laitosten päivittämistä. Tuulivoiman energiapotentiaalia ei tässä yhteydessä kannata juuri mainita, koska tuulivoimalla tuotettiin sähköä 0,481 TWh eli alle prosentti kokonaistuotannosta, toki tavoite on päästä 6 TWh vuoteen 2020. Aurinkovoimaa ei käytännössä ole. (Motiva)

 

Edellä olevien lukujen valossa voimme todeta, että  Suomella ei ole mitään muuta kestävää polttoainevaihtoehtoa korvaamaan turpeen käytön lopettamisen tuomaa energia-aukkoa. Luonnollisesti vaihtoehdoiksi jäävät  kotimainen ydinvoima sekä tuontienergiamuodot -maakaasu, öljy, kivihiili. Ulkomaista energiaa tuotiin Suomeen nettona 8,7 miljardilla eurolla.

Mitä voitamme lopettaessamme turpeen käytön?

Mikäli turvetuotanto todellakin lopetetaan, on esimerkiksi vesistöpäästöistä jäljellä vielä noin 97 prosenttia, koska turve aiheuttaa päästöistä noin 3 prosenttia (dos.Virtanen). Millä ihmeellä korvaamme turpeella tuotetun kaukolämmön osuuden, joka on viidennes koko kotimaisesta kaukolämmöstä ja turpeella tuotetun sähkön, joka kattaa sähkön tuotannosta  noin seitsemän prosenttia? Tällä hetkellä noin miljoonan suomalaisen kotia, koulua tai työpaikkaa lämmitetään turpeella.

Millä korvataan ne valtavat määrät työpaikkoja, joita menetämme? Todellinen mahdollisuus olisi sen sijaan luoda työpaikkoja kotimaisten biopolttoaineiden parissa kymmeniätuhansia lisää. Se vaatii toisenlaista tahtotilaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Niin kai se taitaa olla. Tuntuu vain niin uskomattomalta, että tähän on menty. Harva esimerkiksi tietää, että jos maakaasu toimituksiin tulee ongelma, niin verkko on huipputehon tarpeella tyhjä noin kahdessa tunnissa. Esimerkiksi Helsingin energia käyttää sitä pääpolttoaineenaan ja maakaasu näyttelee miltei 10 % meidän koko energiasta. Kaikki kaasu mitä käytämme tulee naapurista. Se on tosi, että ei siinä torrakoita tarvita kun jarrutellaan energiaa. Tämä näissä kauppapakotteissa eniten hirvittää.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Olen epäillyt kauan samaa kuin Aallonharja. Käsittämätöntä alasajoa kaikkialla. Aivan kuin olisi tehty salaiset sopimukset tuhota koko maa ja ajaa ihmiset muualle. Ei muuta kun hallitus hajalle ja uudet miehet tilalle,niin tai naiset.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Nykyinen hallitus on sellainen sekametelisoppa,ettei yhtäkään asiaa saada kunnolla tehtyä. Asioita väännellään joka suuntaan ja tehdään yksinkertaisista asioista niin vaikeita,ettei kukaan ole enää kärryillä. Asemasta kiinni pitäminen on tärkeämpää,kuin palvella Suomalaisia veronmaksajia.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Olen miettinyt aivan samaa. Se mikä tässä on eniten ihmetyttänyt, että onko maa ajettu tosiaan tarkoituksella vai tyhmyyttään tähän jamaan . Oli miten oli, mutta ei hyvältä näytä. Meillä on jo 300 miljardia velkaa kun laskemme kotitaloudet, kunnat ja valtion. Millähän jatkossa tuota energiaa ostamme, kun jo nyt hintalappu nettona lähentelee 9 miljardia euroa? Voipi tulla jatkossa viileät ajat.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Eivät meidän päättäjämme aja enää suomen tai suomalaisten etuja, eivätkä edes itse päätä maamme asioista. He ovat luovuttaneet päätäntävallan ulkomaille ja ottavat sieltä suoraan käskyt miten maatamme hoidetaan.

Hallitus ja eduskunta pitäisi hajoittaa samantien ja järjestää uudet eduskuntavaalit. Uuden eduskunnan pitäisi sanoutua irti useista kansainvälisistä sopimuksista, ainakin ilmasto ja energiasopimuksista, ja alkaa ajamaan oikeasti vain suomalaisten kansalaisten ja suomen valtion etuja!

Nykyinen poliittinen eliitti, pitäisi poistaa kokonaan vallasta, puolueesta riippumatta. Ehkäpä vanhat puolueet pitäisi purkaa ja kieltää kokonaan, ovat päässeet vuosikymmenien saatossa hankkimaan itselleen aivan liian suuren vallan ja liian suuret edut!

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Tai sitten turvetta vain pantataan pahojen aikojen varalle. Mietin vain, että milläs sitä sitten nostetaan, kun ei ole enää löpöä eikä resursseja rakentaa laitteita biolöpön tuottamiseksi.

Eduskunnassa ja hallituksessa vaikuttaa vahvasti kokoomuksen puisto-osasto vahvennettuna (EU-)edustaja Atlantti-Itämeri-Salolaisella.

Salolaiselle vinkkinä, hiilidioksidi ei ole myrkky, vaan edellytys yhteyttävien kasvien elolle ja samalla meidänkin elolle, eikä se aiheuta ilmastonmuutosta näillä pitoisuuksilla 0,3...1,0 ‰. Enemmän olisin huolissani hapen riittävyydestä ja todellisista saasteista, meille vihreää kasvua hyödyntäville.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Siltä se Markku näyttää. On tullut muutaman kerran luennoilla ilmi, että esimerkiksi meidän metsävarantoja mietitään EU tasolla Eurooppalaisena hiilinieluna. Eli Suomi toimisi kuin Brasilian sademetsät.

Lisäksi vesilakia on muutettu niin, että senkin voi ilmeisesti myydä. Mitäköhöhän tässä jäljelle jää kun kaikki myydään ulkomaille pala kerrallaan. veikkaan, että nuo valtavat turvevarannotkin ovat kiinnostuksen kohteena puhumattakaan Suomalaisten eläkkeistä.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Jouni se on juuri näin. Yhdellä luennolla oli mielenkiintoinen aihe siitä, että kun Suomi ei tee nyt nopeita ratkaisuja energiapuolella, niin tulevaisuudessa kallistuva energian hinta vie kaikki resurssit uusille laitos- ja infra invetoinneille .

pekka numminen

Kari Rosenföf,

Sinä et ymmärrä että on ihan eri asia jos metsässä kasvaa puuta tai pellolla kasvaa pajukkoa/öljykasveja energiaksi, kuin että matalassa kuraisessa järvessä kasvaa kaislaa energiaksi.

No en kyllä ymärrä minäkään...

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Tuulivoimaa,joo! Mutta eihän ne pelkillä puheilla puhalla. Energian saanti täytyis nyt odotellessa kuitenkin turvata.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Nyt en Pekka pysy minäkään perässä...

Tuulivoimasta kirjoitinkin jo näin "Tuulivoiman energiapotentiaalia ei tässä yhteydessä kannata juuri mainita, koska tuulivoimalla tuotettiin sähköä 0,481 TWh eli alle prosentti kokonaistuotannosta, toki tavoite on päästä 6 TWh vuoteen 2020."

Oli tulevaisuuden energiamuodot, torium voimaloita, vetyä, tuulta, aurinkoa tai mitä hyvänsä, niin se tarvitsee kymmenien vuosien siirtymän ja tuon väliajan tarvitsemme joka vuosi energiaa. Realistisia vaihtoehtoja vain ei ole kuin edellämainitut energiamuodot tai tuontienergia.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Eikös tuore lakiesitys halua lähinnä ohjata tuotannon jo raiskatulle suoalueille? Ei suinkaan lopettaa tuotantoa kokonaan. Vesistöjen pilaamista voi siis edelleen jatkaa. Toivottavasti seuraavaksi saadaan ympäristöstä piittaamattoman turvetuotannon vesistöpäästöt selvästi nykyistä paremmin kuriin.

Jouni Nordman

Turvetuotanto taitaa olla mitätön järvien pilaaja, sillä metsä ojituksia tehdää ihan mitää suoja altaita ja mitätömin ojien korotuksilla. Sillä meillä on paljon enemmin ojitettuja metsiä, jotka kaikki ovat suoa alueita tai nevoja, jotka ovat taas kaikki turve humusta täynnä.

Eli turve tuotanto itse asiassa paljon vaähemmin saatuttaa, sillä metsäojitukset ovat suuremmat itse suoa alueilla.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Turpeen nosto ei suinkaan tarkoita aina vesistöjen pilaamista. Siihen on tietotaito kyllä olemassa ja ymmärtääkseni siihen todella vakavasti tartuttu. Kuten tuolla kirjoituksessanikin mainitsin "Norja haluaa olla maa, joka haluaa johtaa sekä teknologian että ympäristön alalla." niin mekin voimme tehdä asiat aivan samoin omien varantojemme kanssa jos vain haluamme.

Tuo tuotannon alasajo johtuu luvitus käytännöstä, verotuksesta, tuontipolttoaineiden suosimisesta ja niin edelleen. Näillä toimilla koko turveala ajautuu täysin alas ikään kuin itsestään.

Kummminko Norja valitsi? Lopetti maakasun ja öljyn poraamisen luonnonsuojelullisista syistä vai rakensi toimintansa niin, että voi käyttää energiaa ja suojella samalla mahdollisimman hyvin luontoa?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ei tietotaidosta puutetta ole ollut tähänkään asti.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Ei sulla Börje ole hyvää ajatusta kuinka Suomen energiapolitiikka saataisiin hoidettua niin, että se ei maksaisi meille noin 9 miljardia nettona joka vuosi? Kuten edellä mainitsin, niin eikö näitä meidän omia luonnonvaroja voisi käyttää luontoa kunnioittaen?

Ongelma on siinä, että mikäli emme rupea korvaamaan omalla energiantuotanolla kiireesti tuontia se on kohta myöhäistä kohoavien energiakustannusten vuoksi. Lisäksi olemme huoltovarmuus näkökulmasta niin nurkkaan maalattu, että ei kummoisia ongelmia tarvita niin maamme on totaalisen polvillaan.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ei ole mitään viisastenkiveä. Energian suhteen 70% riippuvuus Venäjästä ei juuri nyt paljon naurata.

Jos kuitenkin haluaa miettiä turvetta, niin se on fossiilinen polttoaine Norjan öljyn tapaan. Poltossa haitat ovat kivihiilen tasolla ja noston haitat merkittävät. Siis ympäristön kannalta mahdollisimman huono vaihtoehto. Positiivista siinä on vain energian kotimaisuus.

Olen aina suosinut monipuolista energiapolitiikkaa, jossa haittoja pyritään minimoimaan. Mitä ympäristöystävällisempää, sitä enemmän siitä voi maksaa, vaikka joku kohtuus siinäkin on oltava. Tulevaisuuden energiamuotoja voi vähän tukeakin. Turve on menneisyyttä.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

"Jos kuitenkin haluaa miettiä turvetta, niin se on fossiilinen polttoaine"

Mihin käsitys perustuu Uimonen? Tämän mukaan Turve ei ole fossiilinen polttoaine, vaikka sitä käsitellään maamme ilmastopolitiikassa fossiilisena polttoaineena virheellisesti!

http://energia.fi/energia-ja-ymparisto/energialaht...

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #22

Ei siinä mitään virhettä ole. Turve uusiutuu niin hitaasti, että meidän ajanlaskumme puitteissa se on todella hitaasti uusiutuva. Ilmastopolitiikassa puun polttokin alkaa olla liian hitaasti uusiutuvaa. Sen verran kiire ihmiskunnalla alkaa olla CO2 vapaille energialähteille.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #23

Ensiksi on todettava että päteviä todisteita ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutokesta ei ole olemassa, joten CO2 vapaisiin energiamuotoihin siirtymisellä tuskin on kovin kiire.

Toiseksi blogista käy ilmi että voisimme kasvattaa Turpeen käyttöä huomattavasti, ainakin siihen pisteeseen asti kun se uusiutuu. Nyt poltamme Kivihiiltä jota tuodaan toiselta puolelta maapalloa, kotimaisen Turpeen sijasta, joka taatusti kokonaisuudessaan saastuttaa enemmän kuin Turve ja Kivihiili ei myöskään ole uusiutuva, kuten Turve.

Kaikki perustelut jotka ovat Turvetta vastaan, eivät ole päteviä!

Itse kannattaisin energian käytön huomattavaa vähentämistä, esimerkiksi katulamppuja poltetaan aivan liikaa, mitä olen seurannut niin kolme neljästä voisi sammuttaa. Samoin liiketilojen ja toimistojen valaistukset olisi kiellettävä yöajaksi ja sanktioitava. Liikennevaloja voisi vähentää huomattavasti ja yhteiskunnan pyörimistä voisi rajoittaa hieman. Ei liikkeiden tarvitse olla yötäpäivää auki viikonloppuja myöten, palataan lähemmäksi 70-lukua. Säästö alkaa S:llä!

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf Vastaus kommenttiin #24

Juuri näin Markku. Energiaa tuhlataan todella suruttomasti. Vaikka en ole erityisemmin EU ystävä niin tuo 20-20-20 tavoite on sinänsä hyvä, että olemme sitoutuneet vähentämään energian kulutusta 20 prosenttia. Mikään ei ole niin hyvä watti kuin Negawatti.

Tuon turpeen olen kanssa valmis hylkäämään välittömästi jos joku antaa sille realistisen vaihtoehdon. Eli 37 TWh pöytään plus jokunen kymmenentuhatta työpaikkaa, niin lopetetaan koko homma. Sitä ennen se vaan ei ole realistisesti mahdollista.

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Tuuliajolla hyvinkin eikä korjauksia parempaan ole luvassa, ei ainakaan enää tällä hallituskaudella. Mitä noihin miljardeihin tulee, niin suuremman kansallisen hyödyn olisimme saavuttaneet sijoittamalla rahat pienempiin CHP laitos yksiköihin joiden polttoaine olisi ollut hake ja turve. Olisi saatu aika monta yksikköä sekä monta työpaikkaa.

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Hallitus on epäonnistunut kotimaisen energian suosimisessa.

ks. eduskunkeskustelua alla.
Vihreät eivät ajattele riittävästi kansallista etua
ratkaisuissaan.

https://www.google.fi/url?q=http://puheenvuorot.ka...

Käyttäjän karirosenlof kuva
Kari Rosenlöf

Totta haastat Pauli. Epäonnistuminen on totaalinen ja sillä on todella kauaskantoiset seuraukset. Kivihiilen käyttö ja siihen liittyvät investoinnit ovat saaneet hallituksen toimesta suorastaan piristysruiskeen. Eipä siinä, tuodaan lisää ulkomaisia polttoaineita ja annetaan Suomalaisille monoa. Se kai tässä on kupletin juoni.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Kaikki tämä liittyy Suomen alasajoon jostain ihmeen syystä. Taitaa olla Piru merrassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset